lauantai 7. helmikuuta 2015

Prinsessa Takkutukka

Ihastuin, tai melkeinpä rakastuin tähän ihastuttavaan joustocollege-kuosiin jo ennen joulua suunnitellessani joululahjaompeluksia. Tämä jäi silloin kuitenkin tilaamatta mutta päätin että vielä joskus haluan tästä kuosista jotakin ommella. Ehkä odotin vähän hinnan halventumistakin. Viime viikolla käväisin tuolla Ainolan sivuilla kurkkimassa ja pelästyin ihan, kun kangasta myytiin enää paloina. Äkkiä laitoin tilauksen matkaan; tilasin isoimman palan mitä myynnissä oli ja eilen sitten sain saksittua ja ommeltua siitä vanhimmalle tyttärelle mekon. Kaavakin minulla oli tähän mietittynä, Ottobren China Girl, mutta ohjeen mukaan kangasta olisi pitänyt olla noin 10 cm enemmän.. Mietiskelin pitkään vaihtoehtoja, mutta loppujen lopuksi päädyin tylsästi tähän samaan, paljon käyttämääni mutta hyväksi havaittuun Ottobren kaavaan Princess Owl. Tällä kaavalla sain lisättyä mekkoon pituutta vielä 10 cm joten tätä voi nyt oikeasti pitää mekkona sukkisten kanssa. Hihoista tuli ehkä hieman pitkät, mutta luulen että asia kuitenkin melko pian korjaantuu.. Tavallisesti esipesen aina kankaat ennen ompelua, mutta tällä kertaa luistin siitä joten mahdollisesti se hitusen kutistuu ekassa pesussakin.
Esipesetkö sinä kankaat aina ennen ompelua?
Tuo kuosin nimi "Takkutukka" olisi kuvastanut ennemmän keskimmäistä tytärtä, mutta halusin kuitenkin tehdä mekon vanhimmalle, niin mekkoa saa ihailla pidempään.. :)
Kaava: Ottobre 1/2014 Princess Owl 116 cm kavennettuna ja pidennetyllä helmalla
Kangas: joustocollege Ainola
 
 Kangasta olisi riittänyt vielä ehkä johonkin toiseen paitaan/mekkoon ainakin etukappaleeksi, mutta päätin että nyt en ala marinoimaan sitä laatikossa ja metsästämään siihen sopivaa toista kangasta. Leikkelin siis kankaanlopusta kappaleet neljään pipoon. Yhdestä piposta tein vuoritetun, mutta koska riittävän isoja, kuosiltaan yhteensopivia kankaanpaloja ei laatikossa oikein ollut, tein muista pipoista yksinkertaisen resorireunuksella. Kaikki pipojen kappaleet leikkasin samalla kaavalla, mutta niin vain on, että tuo vuoritettu pipo mahtui vain nuorimmaisen päähän (11kk) ja nuo resorireunuksella olevat sitten myös isommille.. Kaikki tytöt kuitenkin saivat jotakin tästä ihailemastaan kankaasta.. Ja niitä pipoja muuten pidettiin koko loppupäivä päässä, sekä ulkona että sisällä.. :)
Musta resorireunuksella oleva pipo ja pienin, vuoritettu pipo jäivät kaappiin odottamaan.. Vanhimmalle tyttärelle tehtiin kauan laatikossa odottaneesta trikoosta pipo, mutta se jäi nyt tällä kertaa kuvaamatta..
Tänään kävin hakemassa toisen ihanan kangastilauksen postista. Tarkoituksena olisi saada niistä edes osa ommelluksi vielä ennen töiden alkamista. Olen siis ensi viikon loppupuolella palaamassa takaisin työelämään, "puoliteholla" tosin mutta kuitenkin.. Saapa nähdä miten ompelusten käy.. :)

9 kommenttia:

  1. Tässä kankaassa on kyllä suloinen kuosi ja tykkään tuosta punaisesta taustaväristä! Mekko näyttää ihanalta <3. Minä esipesen kankaat aina, on jäänyt ompeluopettajan sanat niin mieleen, etten oikein osaa ommellakaan ilman pesemistä ;) Mukavaa töihin paluuta, toivotaan, että aikaa jää vielä ompeluksille ja kaikelle muulle kivalle arjen tohinoiden keskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekin.. :) Niin minäkin olen tavallisesti pessyt, mutta nyt oli niin kiire päästä ompelemaan joten en malttanut.. :) Kiitos, toivotaan että aika riittää myös ihanalle harrastukselle töihin paluun jälkeen.. Kiitos Krista! :)

      Poista
  2. Suloinen mekko ja pipot! Tämä on kyllä todella herttainen kuosi. Minulla tulee aina pestyä kankaat, välillä oli vaihe etten jaksanut. Nykyään nakkaan muun pyykin sekaan, jos värit sen sallivat. Tsemppiä sinulle työhön paluuseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pesin joskus muun pyykin seassa ja ainakaan sen kankaan kanssa se ei oikein toiminut. Kangas keräsi kovasti nukkaa, vaikken nyt sentään pyyhkeitä sen kanssa pessytkään.. Ehkä siksi on jäänyt ennakkoluulo muun pyykin seassa pesemisestä.. Kiitoksia kovasti, Hanna Mi! :)

      Poista
  3. Tässä on kyllä niin suloinen kuosi! Ihana kun sait mekkopituisen. Minä usein leikkaan tarkoituksella hihat vähän pitkiksi, että menisi pitempään. Välillä pesen kankaat ennen ompelua ja aika monesti jää pesemättä. Siksi koitankin leikatessa tehdä vähän reilumman :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja vielä, oikein mukavaa ja antoisaa työn aloitusta:-)

      Poista
    2. Mekkopituinen on niin kätevä, kun menee housujen ja sukkisten kanssa. Kiitoksia Kanneli! :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..