Sivut

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Sokerikakkupohja

Aiemmin tein täytekakkupohjat periaatteella kaikkea yhtä paljon.. Silläkin sain kyllä ihan toimivat pohjat, mutta löydettyäni Tarun Taikakakut-blogista sokerikakkupohjan ohjeen, olen käyttänyt sitä. Etenkin gluteenittomaan versioon tämä ohje on ollut aivan huippu. Kakkupohjasta tulee hieman tiiviimpi kuin kaikkea yhtä paljon-periaatteella, siksi pohja on helpommin käsiteltävä.
Täytekakun riittoisuus lasketaan munien perusteella. Yhdestä munasta lasketaan riittävän noin kolmelle. Toki riittoisuuteen vaikuttaa myös täytteiden määrä. Tässä esimerkkinä noin 18:lle henkilölle mitoitettu kakkupohja. Tarvitaan vaaka ja laskin. Munat rikotaan vaa'alla olevaan vatkauskulhoon. Munien paino kerrotaan 0,7:llä ja siitä saadaan sokerin ja jauhojen paino. Tehdessäni synttärikakkuja mieheni kolmekymppisille, tein kokeiluja perunajauhon ja vehnäjauhojen sopivasta suhteesta. Kokeilun perusteella päädyin siihen että jauhoista 1/4 perunajauhoja ja 3/4 vehnäjauhoja on kaikkein toimivin suhde.
 Esimerkkipohja on kuuden munan vaalea pohja, joka on tehty halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuokaan.
310g munia (= 6 kpl)
217g sokeria
54g perunajauhoja
163g vehnäjauhoja
Huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdotetaan kuohkeaksi vaahdoksi. Useammastakin paikasta olen löytänyt karkean ohjeen vatkata munia "minuutti per muna". Omasta mielestäni se ei kuitenkaan ihan riitä, vaan vaatii vielä pari minuuttia siihen päälle että vaahto on oikeasti kuohkeaa. Perunajauhot ja vehnäjauho sekoitetaan ensin keskenään ja siivilöidään sitten varovasti sekoittaen munasokerivaahtoon. Taikina kaadetaan voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan ja paistetaan 175 asteisen uunin alaosassa 35-40 minuuttia. Kypsyyttä kokeillaan tikulla; kuiva tikku = kypsä kakkupohja.
Kakkupohja kannattaa valmistaa täyttöä edeltävänä päivänä. Kakun halkaisemiseen käytän Ikeasta ostamaani "kakkusahaa" (en tiedä mikä on oikea nimitys), ja sillä saakin tasaiset levyt.
Kakku kannattaa täyttää tarjoilua edeltävänä päivänä jotta kosteus ja maut ehtivät tasaantua.
Siispä pohja täytyisi muistaa leipoa kaksi päivää ennen tarjoamista!

 Tässä minun kakkupohjaohjeeni omien kokemusten kera. Tarun blogista voit käydä lukemassa vielä perusteellisemman ohjeistuksen vinkkeineen kakkupohjan tekoon. Itse en ole enää vuosiin käyttänyt kakkupohjissa leivinjauhetta joten esimerkiksi sen käytöstä kannattaa käydä lukaisemassa tuolta tekstin alussa olevan linkin takaa..

2 kommenttia:

  1. Tää on ihan paras pohja! Sitä on hyvä käsitellä ja se kestää hyvin kosteuttakin. Mulla on Ullan Unelmasta tilattu kakkusaha ja ilman sitä en voisi elää, ihan paras keksintö! Hätä tulisi jos pitäisi kakkua alkaa veitsellä sahaamaan... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tuo kakkusaha sitten olla oikea nimitys.. :) Pohja on kyllä aivan paras! Kiitos Taru!

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..