Sivut

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vihreää..

HommaHuoneen värihaasteessa huhtikuun väri on vihreä. Vihreästä tulee ehkä ekana mieleen kevät ja heräävä luonto.. Vaatetuksessa vihreä ei ole kuitenkaan ihan ominta väriäni.

Tein silti viime kesänä itselleni vihreästä puuvillakankaasta paidan, sellaisen johon mahduin kyllä viimeisilläni hyvin ison mahani kanssa. Tarkoitus oli, että paitaa olisin voinut käyttää myös synnytyksen jälkeen sellaisena väljänä, vyöllä koottavana kesäpaitana (=helppo myös imetyksen kannalta). Mutta paita oli minulle myös hartioiden kohdalta niin reilu, että lopulta lahjoitin paidan äidilleni. Nyt en löytänyt lehteä, mistä olen tämän kaavan pohjan ottanut. Kaava oli kuitenkin alkujaan jokin 170 cm trikoopaidan kaava, johon lisäsin reilusti väljyyttä KE-, KT- ja hihan taitteille, ehkä myös helmaan hieman pituutta. Pääntien väljyyden kokosin kuminauhakujan ja kuminauhan avulla.
Kuvaa en silloin heti saanut äidin päällä otettua joten pyysin siskoani kuvaamaan ja lähettämään kuvat saadakseni paidan tähän vihreään postaukseen.. Kuvat tuli niin nopeasti, etten ehtinyt antaa tarkempaa ohjeistusta.. Siispä vyötä ei nyt ole näkyvillä ja kuva on hieman valottunut salaman ansiosta. Olisin pyytänyt kuvaamaan ulkona, jos olisin ehtinyt. :) Yllä olevassa kuvassa kankaan väri on suurinpiirtein todellinen.
Kankaan olen joskus poiminut matkaani Eurokankaan palaosastolta ja sitä oli niin reilu pala, että sain siitä vielä leikattua eskaritytölle kevätjuhlamekon, joka on tuossa ylimmäisessä kuvassa. Ei vaatisi kuin ommella mekko kasaan..

Olen taas kerran koittanut saada kangaslaatikoita tyhjennettyä erityisesti trikoiden osalta ja ommeltua tilkuista jotakin. Lähinnä pikkuisia paitoja tilkuista on valmistunut. Omalle pojalle siilipaita. En saanut paidasta riittävän selkeää kuvaa tuon kaksivuotiaan salamasanterin päällä ja pesun jäljiltä paita on vähän ryppyinenkin..
Sitten tein jemmaan pari vauvalahjaa. Näitä tehdessä muistin Kaavailua -blogista lukemani vinkin kivan näköiseen pääntieresoriin ja kokeilin. Pienellä vaivalla niin kivasti ilmettä peruspaitaan.. Tätä tulen takuulla käyttämään jatkossakin, kiitos Aino-Maria ohjeesta! :)
Setti tulevalle jalkapalloilijalle? Tämän saaja onkin jo syntynyt, mutta setti jumittaa vielä kaapin perällä.. Nyt on sitten lähes kaikki palat tästäkin jalkkiskuosista käytetty, ehkä parin pallon verran on enää jäljellä. Riittoisa tuo metrin pätkä on ollutkin, melkoisen moneen vaatekappaleeseen siitä on riittänyt!
Kaavat:
siili- & jalkkispaita muokattu Ottobre 1/2016 "Skogsdjur" raglanpusero 62 & 86 cm (56 - 92 cm)
maatilapaita muokattu Ottobre 1/2015  "Birdie Birdie"  62 cm (56 - 92 cm)

(Psst. Pari pikkuista paitaa on vielä samoilla kaavoilla valmistunut, mutta taidanpa jättää ne vielä julkaisematta, niiden värit kun käyvät ensi kuun värihaasteeseen.. :) )

Huomenna syntymäpäiviään viettää reipas ekaluokkalainen kummityttömme. Hänelle ompelin kesäisen paidan kauan laatikossa marinoituneesta trikoonpätkästä. Olin juuri pyöritellyt kankaanpalaa käsissäni kummityttö mielessä ja koittanut etsiskellä sopivaa kaavaa, kun sitten parin päivän kuluttua postitäti toi uusimman Ottobren ja se etsimäni kaava löytyikin sieltä! Helmaa jouduin hieman muokkaamaan kankaan riittävyyden mukaan. Kangas on ihanan turkoosi, taittaa ehkä enemmän vihreään kuin siniseen, mutta harmikseni en mitenkään saanut todellista väriä toistumaan kuviin. Näissä kuvissa olen muokannut värejä hieman että väri näyttäisi hieman todenmukaisemmalta kuin ilman mitään käsittelyä.. Helman ja hihat huolittelin Vaateviidakon Pirjon vinkistä tiheällä siksakilla reunaa voimakkaasti venyttäen, tykkään kyllä ja tätäkin tapaa tulen varmasti käyttämään myös jatkossa!
Kaava: Ottobre 3/2016 "Paperplane" 122 cm (92 - 128 cm)   

366-peittoprojekti ei tahtonut tässä kuussa oikein edetä. Langat tuottivat eniten harmia, nimittäin sitä vihreää jota tähän halusin ja jota vielä kuukausi sitten lähikauppamme hyllyillä näkyi olevan, ei nyt saanut mistään.. Jemmoistani löysin kuitenkin jotakin vihreää, vaikka sitäkin sain vain yhden raidan kumpaankin peittoon. Turkoosi sai siis kelvata vihreästä (vaikka se minun silmääni enemmän siniseltä näyttääkin!) ja muuten kulutin peittoon kaapista löytyneitä harmaan sävyjä valkoisen kanssa. Ihan 366:a raitaa tähän peittoon ei siis tulekaan, jos en jossain vaiheessa vähän kiri..
Purkeissakin vihertää. Minä, joka onnistun kaikki sisäkukat tappamaan alta aikayksikön, yritän saada kasvatettua salaatteja. Rucolaa ja ihan lehtisalaattia. (Oikein australialaista alkuperää! :O) Tähän mennessä olen jopa muistanut kastella..
Hauskaa vappua!

Minun vappuviikonloppuni kuluu keitellessä ruokaa lähemmäs 40:lle lintubongarille.. Aamut alkavat kotoisasti kello viisi. :)

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Pinjata-kakku

Pääsiäisen aikaan Hannele julkaisi videon pinjata-kakun teosta. Nappasin idean talteen kaksosten 11-vuotissynttäreitä varten. Halusin yllättää pojat kakkuun piilotetuilla karkeilla ja onnistuinkin siinä. Pojat lähtivät synttäreitä edeltävänä iltana iskän kanssa talkoisiin ja kun itse sain kotijoukot unten maille, sain tehtyä kakun kaikilta "salaa" valmiiksi. Ja kylläpä karkkikätköä kahvipöydässä ihmeteltiinkin sekä lasten että aikuisten voimin.

Paistoin ihan normi pyöreän kakkupohjan jonka halkaisin neljään osaan. Kahdesta keskimmäisestä levystä otin keskeltä juomalasilla palan pois. Kokosin kakun suoraan tarjoilualustalleen irtopohjavuoan reunojen sisälle. Hyytymisen ajaksi laitoin reikään kelmutetun juomalasin jotta täyte ei valunut koloon. Parin tunnin kuluttua otin juomalasin pois, täytin kolon karkeilla (n. 200 g) ja laitoin viimeisen kakkulevyn päälle.

Pohjana on kuuden munan sokerikakkupohja, kostutettu vaniljamaidolla, täytteenä kinuskinen Daim-mousse (jonka alkuperää en millään muista mutta jo vuosia olen ohjetta aina silloin tällöin käyttänyt..) ja sisällä olevat karkit on irtokarkkihyllystä. Koristeena on Serkusten Suklaaunelma -blogin tammikuun haasteesta voittamaani Wiener Nougat crushia.. Kinuski olisi sopinut tähän hyvin päälle, mutta koska tein piirakkaa jonka päälle tuli kinuskia, en viitsinyt sitä laittaa.
Kinuskinen Daim-mousse
2-3 väliin

5 liivatetta
3 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g Vaniljatuorejuustoa
1 dl kinuskikastiketta
2 kpl Tupla-Daimia
2 rkl vettä

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Rouhi Daimit. Vaahdota kerma sokereiden kanssa. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja kinuskikastike. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata puristellut liivatteet siihen. Anna jäähtyä hetken. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan huolella sekoittaen. Sekoita lopuksi rouhitut Daimit sekaan.
Vinkki: loput kinuskikastikkeesta voi laittaa täytteen kanssa kakun väliin.

Tällä postauksella osallistunkin Serkusten Suklaaunelman huhtikuun haasteeseen, jossa kuukauden makuna on kinuski. :)

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Amerikkalainen suklaajuustokakku

No niin, nyt on taas yhdet juhlat takana päin. Kaksosten kummisynttäreitä juhlimme viikonloppuna ja suklaan ystävänä halusin tietenkin tehdä kahvipöytään jotain suklaista. Ja kun törmäsin tähän ohjeeseen Valion sivuilla, oli reseptin valinta melko helppo.. Kakun nimi vain häiritsee minua valtavasti, sillä minusta juustokakku tarkoittaa paistettua kakkua ja hyydykekakku on liivatteella hyydytetty kuten tämä.. Täytteen tein ihan ohjeen mukaan, mutta pohjassa tuplasin keksien määrän ja korvasin rasvan maidolla. Liivatteiden määrän olisi tosin voinut hyvin puolittaa, kun olisi taas ollut hoksottimet leipomisessa mukana.. Täytekakun kuorruttamisesta jäi pursotinpussiin hieman kermaa ja niinpä tämäkin kakku sai kermaa koristeeksi suklaasta spritsattujen koristeiden lisäksi.

2-vuotias seurasi koristeiden laittoa vierestä ja totesi: "ei oo hieno!" :) 
Amerikkalainen suklaa-juustokakku

Pohja:
175 g Minttu-Dominoita (x 2)
50 g sulatettua voita (tai 2 rkl maitoa)

Täyte:
4 liivatetta
200 g taloussuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl kahvia
3 dl kuohukermaa

Pingota leivinpaperi halkaisijaltaan 18-24 cm irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin. Murskaa keksit ja sekoita maidon kanssa tasaiseksi. Painele seos irtopohjavuokaan ja laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Mausta sokereilla. Vaahdota kerma. Liota liivatteet kuumaan kahvitilkkaan ja kaada ohuena nauhana suklaaseokseen koko ajan huolella sekoittaen. Lisää lopuksi kerma, sekoita täyte tasaiseksi ja kaada vuokaan pohjan päälle. Anna kakun hyytyä mielellään seuraavaan päivään. Koristele miten haluat!

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Pantoja korvien suojaksi

Nyt kun kelit on hieman lämmenneet, on etenkin juostessa ohutkin pipo tuntunut vähän liialta.. Niinpä tekaisin itselleni tilkkulaatikosta löytyneistä paloista kaksi pantaa. Kaipaan aina kesälläkin korvien suojaksi jotain ettei lenkin jälkeen tarvitse kärsiä päänsärystä.
Hyvät ohjeet pannan tekoon löydät Käsityön riemua -blogista.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Kauraiset suklaakeksit

Tytöt leipoivat kuukausi sitten pikkuveljen synttäreille pikkuleipiä.
Ohje on RuokaPirkasta 4/2014.
Kauraiset suklaakeksit
16 - 20 kpl

100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
100 g maitosuklaarouhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl suklaarusinoita

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikina tangoiksi ja jaa se 16 - 20 osaan. Pyöritä palat palloiksi ja litistä niitä hieman litteämmiksi. Nosta keksit leivinpaperin päälle pellille. Jätä leviämisvaraa. Paista keksejä 175 asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes keksit saavat vähän väriä.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Vauvalahja ja kankaisia lahjapussukoita

Minusta tuli kuusinkertainen täti ja lapsemme saivat 44. serkun, kun siskoni perheeseen syntyi noin kuukausi sitten pieni tyttö. Uudelle vauvalle ompelin tähtimekon. Olin jemmannut tähtitrikoota oman tyttären bodya varten, mutta kun body ei ottanut valmistuakseen, käytin kankaan tähän.
Kaava: Ottobre 1/2015 "Birdie Birdie" 62cm (56 - 92 cm)
Kangas: Nimipyyhe
Nappi & resori: Eurokangas

Mekon, sekä kaapin kätköistä löytyneiden bodyn ja kypärämyssyn pakkasin kankaiseen lahjapussukkaan. Pussukoita ompelin jossain vaiheessa jemmaan pienistä jämäkankaista. Isompia lahjakasseja pitäisi vielä innostua ompelemaan..
Kaavat: omia
Kankaat: kangaslaatikon kätköistä

Tuo meidän oma pikkutirppa, jolla ikää on himpun verran yli 7 kk, könysi viikonloppuna tukea vasten seisomaan.. :O Olisi kyllä vielä vähän pidempään saanut olla Vauva, mutta minkäs teet.. Kova on kiire toisten perään.