Vihdoin ja viimein on neuletakkini valmis. Elokuussa sitä aloittelin ja asetin itselleni löyhäksi tavoitteeksi saada sen lokakuun loppuun mennessä valmiiksi, kun silloin siihen tuntui olevan aikaa niin paljon. Alussa kävi taas tutusti niin, että innostuin hieman liikaa. Niinpä sain neulottua yläkroppani niin pahaan jumiin että heti alkuunsa jouduin pitämään viikon taukoa. Sen jälkeen olen koittanut kontrolloida neulomisaikaa maksimissaan puoleen tuntiin päivässä ja ihan niin pahoja jumeja en enää ole saanut aikaiseksi. Lokakuun viimeisenä viikonloppuna mökillä neuloin vielä jäljelle jääneen resorin kokonaisuudessaan, mutta napin laitto jäi kyllä marraskuun puolelle.
Löysä käsialani on yleensä aiheuttanut sen, että lähtökohtaisesti kaikki itselle neulomani jutut on olleet hirmu isoja. Nyt ajattelin ottaa varman päälle ja valitsin ohjeen mukaista pienemmät puikot ja neuletakista normaalia pienemmän koon. Ettei ainakaan liian iso tule! Ei tullut iso, mutta ehkä numeroa isompi olisi kuitenkin ollut parempi. (Tästä voi joku jo varmasti päätellä, että minähän en harrasta koetilkkuja.. Syytä ehkä olisi..) Ei tämä varmasti silti käyttämättä jää, vaikka vähän nafti onkin.
Pisimmät pyöröpuikkoni olivat resorin pituuteen nähden ihan liian lyhyet. Niinpä en siinä neuloessa keksinyt mitään keinoa, millä olisin saanut resoriin tehtyä napinlävet järkeviin kohtiin. Jälkiviisaana kyllä hoksasin, että olisihan ne kohdat voinut merkata ennen resorin aloittamista, mutta se oli vasta jälkiviisautta. Mutta koska useimmiten muutenkin pidän pitkissä neuletakeissa vain ylintä nappia kiinni, päädyin tässäkin vain yhteen nappiin ja ketjusilmukoilla virkattuun lenkkiin. Jos olisinkin enemmän nappeja laittanut, olisin joutunut lähteä nappiostoksille ja siinä tapauksessa takki olisi varmasti vieläkin kesken..
Resorin saatan silti joutua vielä purkamaan ja tekemään uudelleen, sillä olen onnistunut poimimaan silmukat jotenkin toispuoleisesti. Toinen alareuna nimittäin kinnaa ja häiritsee sen verran paljon.. Tarkkasilmäinen saattaa tuon toispuoleisuuden ekoista kuvista huomata.
Lankana Novitan 7-veljestä viidessä eri värissä. Takilla on painoa 675 g. Lankoja kului siis tarkalleen 4,5 kerän verran joten materiaalien hinnaksi tuli 19,35€. Työtunnitkin olisi hauska tietää, mutta eipä niitä koskaan tule ylös laitettua.
Huomaan usein tällaisia raidallisia juttuja tehdessäni, että raidoituksistani tuppaa tulemaan liian säännönmukaisia. Siis värit toistuvat aina tietyssä järjestyksessä ja lisäksi raidat ovat yhtä leveitä. Nyt yritin ihan tietoisesti välttää näistä kumpaakin ja neuloa värejä ihan sikinsokin ja eri levyisillä raidoilla. Ja tykkään lopputuloksesta!
Neuloosi on nyt iskenyt niin pahasti, että toinenkin neuletakki on ihan pikapuoliin valmiina..