Minusta tuli täti seitsemännen kerran ja lapsemme saivat 48. serkkunsa, kun veljeni perheeseen syntyi kahden enkelivauvan jälkeen pienen pieni tyttö. ❤ Vauvalahjan kanssa minulla lähti (ainakin tavanomaiseen verrattuna) vähän lapasesta, mutta olipa mukava pitkästä aikaa ommella pieniä vaatteita. :) Bodyt on kokoa 50cm, collegetakki ja -housut 62cm. Taitaapa reilun kilon painoisena syntyneellä mennä tovi jos toinenkin ennen kuin vaatteet on sopivia. :)
Yritin ensin kyllä etsiskellä oikein keskosvaatteisiin kaavoja, mutta ei sellaisia oikein tahtonut löytyä. Ne mitä löysin, olivat hassun mallisia tai sitten en saanut kaavoja tulostettua oikeassa koossa.. Niinpä lopulta tyydyin itseltä löytyviin kaavoihin, joissa nyt sitten on vähän reilummin kasvunvaraa..
Bodyja en ollut ommellut tosi pitkään aikaan. Siksipä tein punavalkoisista raidoista ensin koekappaleen, joka kuitenkin onnistui sen verran hyvin että päätyi lopulta sekin lahjaksi. Neppareiden laittoa jännäsin hirveästi etukäteen, mutta ihan suotta. Eurokankaan nepparivalikoima ei kyllä kaksinen ollut ja omaan makuuni nepparit ovatkin turhan isoja. (Voisitkin vinkata, jos tiedät mistä bodyihin sopivia rengasneppareita saisi tilattua/ostettua?)
Ensimmäistä kertaa kokeilin Lidlin tekstiilileimasinta koon merkitsemiseen. Hello Kitty silityskuva on niin ikään joskus tarttunut mukaani Lidlin laareista.

Käytetyt kaavat (kaikki enemmän tai vähemmän muokattuna):
Ottobre 6/2016 "In the Woods" kietaisubody 50 cm (50 - 80 cm)
Ottobre 3/2016 "Sunny Day" huppari 62 cm (62 - 92 cm)
Ottobre 1/2015 "Catepillar" leggingsit 62cm (56 - 92cm)