Sivut

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Piparkakkupussukoita

Pari vuotta sitten joulun alla sain lahjoituksena kankaita. Tämän hauskan, ruudullisen kankaan näin heti piparkakuin koristeltuina pussukoina. Niinpä sitten silloin semmoisia tein. Vetoketjuja sain siskoltani samoihin aikoihin ison pussillisen ja näihin käytetyt vetskarit olivat tuosta pussista. Huopalevystä leikkasin piparkakkumuottia hyödyksi käyttäen piparkakut jotka liimasin tekstiililiimalla pussukoiden kylkeen. Alkuperäinen idea mihin pussukoiden piti päätyä, ei silloin toteutunutkaan ja niinpä näitä on seuraavina jouluina heitelty vähän sinne sun tänne, mm. joulumyyjäisiin ja koululaisten arpajaisiin.
Kaavat: omia
Kankaat ja tarvikkeet: saatuja

perjantai 24. marraskuuta 2017

Pätkiskakkua ja Daim-juustokakkua isäinpäiväksi

Lapset suunnittelivat isänpäiväksi banaani-minttu-täytekakkua, mutta homma kaatui siihen ettei kukaan sitten viitsinytkään leipoa kakkupohjaa. Aamulla se jo vähän harmitti, ja iskän jääkiekon aikana isot pojat tekaisivatkin puolikkaan pätkispiirakan irtopohjavuokaan. Olen tällä ohjeella itsekin tehnyt nyt useamman kerran suklaapiirakan. Alla ohje Piimäsuille-blogista kopioituna pellilliseen piirakkaa.
Pätkispiirakka
pellillinen

2,5 dl vettä
200 g voita
1/2 pss Pätkiksiä
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl suolaa

6 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta

1 dl piimää, kermaviiliä tai jogurttia
2 kananmunaa

Kuorrute:
75 g voita
1/2 pss Pätkiksiä
2 rkl kaakaota
4 rkl kahvia
tomusokeria

Mittaa kattilaan vesi, voi, pätkikset, kaakaojauhe ja suola. Kiehauta ja sekoittele niin kauan kunnes suklaat ovat sulaneet. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita suklaaseos kuiviin aineisiin. Lisää piimä ja kananmunat ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina pellille leivinpaperille ja paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Kuorrutusta varten sulata voi kattilassa, lisää pätkikset, kaakaojauhe ja kahvi. Sekoittele kunnes suklaat ovat sulaneet. Lisää tomusokeria kunnes seos on sopivan paksuista. Levitä jäähtyneen pohjan päälle. Koristele halutessasi pätkis- tai mariannerouheella.

***

Itse olin paistanut isänpäiväksi Daim-juustokakun, jonka ohjeen löysin viikkoa ennen isänpäivää Emerald Citystä. En sitten tiedä, oliko odotukset vain liian korkealla, mutta tämä kakku oli pienoinen pettymys. En ole juurikaan uunissa paistettavia juustokakkuja tehnyt ja totesinkin, että taitaa nuo liivatteella hyydytettävät vain olla enemmän minun (kuin myös koko perheen) makuun..Vaikka kyllä tämäkin kakku silti syötyä tuli! :)





torstai 16. marraskuuta 2017

Ruusut repuksi


Vuoden odotetuin tapahtuma, Tampereen Kädentaitomessut, on tulevana viikonloppuna.. ❤ Ajankohtahan on merkattu kalenteriin heti alkuvuodesta, mutta silti havahduin vasta viikkoa ennen messuja siihen, ettei mulla ole riittävän isoa laukkua ja olemassa oleva reppukin on niin ruma... Sunnuntai-illan surffailin sitten netissä ja etsin reppuun kaavoja.. Löysin Villa&Villa -blogista hyvät ja selkeät ohjeet ja tiistai-iltana reppuni oli valmis! :)

Ruusu-kangas on parin viikon takainen 2,5€:n kirppislöytö. Niin mun näköinen ja -värinen, että lähti mukaani vaikken tiennytkään mitä siitä tekisin. Maltoin sentään mieleni ja toisen samanlaisen palan palautin vielä ostoskärrystä takaisin hyllyyn. Ei makeaa mahan täydeltä.. ;)

Muutkin käytetyt kankaat on joko kierrätettyjä, lahjoituksia tai ylijäämää muista jutuista, sisuksiin silputtu retkipatjakin löytyi valmiiksi kotoa. Varta vasten lähdin Eurokankaasta hakemaan vain reppusolkia ja nylonnauhaa.. Niillekin hintaa tuli samaiset 2,50€.. Yhteensä repun tarvikkeet siis kustansivat 5€..

Tämä oli nykyisellään harvinaisen nopeasti valmistunut ompelus. Kiitos selkeiden ohjeiden ja niin lähellä häämöttävän takarajan..

Messuille olen uuden reppuni kanssa lähdössä lauantaiksi ja ostosteni täytyy mahtua repun sisään (siksipä ihan vain varmuuden vuoksi tein repusta ihan pikkuisen suuremman kuin ohjeessa oli)..
Nähdäänkö messuilla? Nykäisepä hihasta. :)

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Toukkapussi

Veljeni pienelle prinsessalle tein pyynnöstä toukkapussin. Sain linkkinä ohjeen minkä mukaan tein. Poikkeuksena tupsu, jonka saa helposti napsaistua pois jos käytön kannalta osoittautuu hankalaksi tai muuten vain eivät tupsuista tykkää..

Vähän houkuttaisi tehdä kaapissa olevista jämälangoista samanmoinen meidän 2-vuotiaalle lämmikkeeksi vaunulenkeille.. Kun peitot ei oikein tuolla pörriäisellä tahdo pysyä päällä ja sitten talvipakkasilla paleltaa..
Ohje täältä. Langat Adlibris, hupussa lisäksi pieni pätkä mustaa Novitan 7-veikkaa..

torstai 9. marraskuuta 2017

Monikäyttöinen piirakkapohja

Keväällä törmäsin helppoon ja herkulliseen raparperipiirakan ohjeeseen. Tällaiset helpot, vatkaamatta ja vaivaamatta valmistuvat taikinat on ihan parhaita ja tässä plussaa on helppouden lisäksi vielä sekin, että päälle sopii monenlaiset täytteet.. Tätä ohjetta on kuluneiden kevään, kesän ja syksyn aikana tullut käytettyä monet kerrat, sekä kokonaisena pellille että puolitettuna piirakka-/irtopohjavuokaan.. Näissä kuvien piirakoissa täytteinä järjestyksessään raparperi, omena ja puolukka-kookos-fariinisokeri.. Enkä edes osaa sanoa, mikä versio olisi paras... :)

Pohja:
(pellillinen)

6 dl sokeria
6 dl piimää (tai jotakin muuta hapanmaitotuotetta)
200 g sulatettua voita
10 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta

Täyte 1:
5 raparperinvartta pilkottuna
kanelia ja sokeria

Täyte 2:
5 lohkottua omenaa
kanelia ja sokeria

Täyte 3:
200 g puolukkaa
1 dl kookoshiutaleita
fariinisokeria

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita piimä ja sokeri, lisää sulatettu rasva ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu sooda ja leivinjauhe. Sekoita nopeasti tasaiseksi, levitä pellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle haluamasi täytteet ja paista 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.