perjantai 26. tammikuuta 2018

Hapanleipä

Selailin jokin aika sitten kaappiin kertyneitä leivontakirjoja ja innostuin pitkästä aikaa kokeilemaan ruisleivän tekoa.. Joskus vuosia, vuosia sitten tein useammankin kerran ruisleipää, mutta silloin käyttämäni juuri pääsi joskus pilaantumaan pakastimen sulamisen vuoksi. Niinpä aloitin ihan alusta, tekemällä ensin juuren. Juuren valmistuminen vei nelisen päivää. Itse leivän leipominenkin vie aikaa ihan koko päivän, mutta on kyllä ehdottomasti kaiken vaivan arvoista.

Taikinajuuri:
100 g kuorettomana raastettua omenaa
200 g ruisjauhoja
2 dl huoneenlämpöistä vettä

Sekoita aineksista paksu puuro. Anna seistä 2-4 päivää tiiviissä lasipurkissa, kunnes seos alkaa kuplia. Sekoita aamuin illoin. Taikinajuurta tulee noin 300 g, jos käytät sen heti ensimmäisen kierroksen jälkeen. Voit kasvattaa taikinajuurta myös pidempään. Kun seos alkaa kuplia, lisää 1 dl vettä ja 100 g ruisjauhoja. Jääkaapissa säilytettävää juurta "ruokitaan" tällä tavalla kerran viikossa, huoneenlämmössä joka päivä.


Hapanleipä
1. päivä

1,5 dl leivänjuurta
2 dl vettä
1 dl ruisjauhoja

Sekoita aineet yhteen, peitä kelmulla ja anna käydä lämpimässä paikassa yön yli (tai kunnes kuplii kunnolla).

2. päivä
6 dl kädenlämpöistä vettä
1 rkl suolaa
1,5 l ruisjauhoja

Lisää eiliseen seokseen vesi ja suola ja sekoita niin, että suola sulaa hyvin. Lisää jauhoja pikku hiljaa. Vaivaa taikinaa voimakkaasti, vähintään 10 minuuttia käsin tai 5 minuuttia koneella, tasaiseksi ja aika kiinteäksi taikinaksi. Kohota lämpimässä paikassa 3-6 tuntia.

Kumoa taikina hyvin jauhotetulle pöydälle. Vaivaa muutaman kerran voimakkaasti ja jaa taikina pellille leivinpaperin päälle. Taputtele jauhotetuin käsin tasaisiksi limpuiksi ja peitä liinalla. Kohota 2-3 tuntia. Kun painat leipää kevyesti sormella, taikinan pitäisi kohota ennalleen nopeasti. Painele leipää tarvittaessa hieman tasaisemmaksi, pistele haarukalla reikiä ja paista 220 asteisessa uunissa noin tunnin verran.

Taikinajuuren ohje on siskolta saamastani Valittujen Palojen kirjasta Leivotaan leipää!
Mieluisin leivän ohje taas löytyi täältä.

2 kommenttia:

  1. Oijoi itse tehty ruisleipä on niin hyvää! Se uunituoreen ruisleivän tuoksukin on aivan ihana:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, erityisesti uunituoreena! Yksin olen silti leipää saanut koko viikon mutustella, lapset ei oikein välittäneet näin kovasta leivästä.. Juuri kasvaa kasvamistaan jääkaapissa, kohta täytyy kyllä jo pakastimeen heittää tai tehdä isompi satsi leipää ja laittaa jakoon... :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..