Sivut

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Haaveheinäkuu..


Haaveilen aina tilkkulaatikon tyhjentämisestä ompelemalla.. Tämä taitaa kuitenkin olla yksi niistä asioista, josta voi vain haaveilla.. Kun samanaikaisesti ompelee myös uusista kankaista, niitä tilkkuja vaan kertyy koko ajan lisää.. Aika ajoin ahdistun niistä tilkuista, kun ideat vain antaa odotuttaa itseään ja säilytystilat on kuitenkin rajalliset.. Nyt olen taas muutamia päiviä pyöritellyt tilkkuja ja ilokseni olen saanut myös sen verran valmista, että voin osallistua Mehukekkereiden haaveheinäkuuhun.. :)

Nuorimmaisella on pitkät housut käyneet kesän aikana lyhyiksi ja tätä vajetta lähdin paikkaamaan. Uusimmassa Ottobressa oli housukaava jossa oli kiva leikaussauma ja tuota kaavaa lähdin kokeilemaan. Kaavan mukaiset somisteet jätin pois ja etulahkeet jouduin pilkkomaan kolmeen osaan saadakseni kankaan riittämään. Keskimmäiset palat on kaksinkertaista collegea ihan vain tilkkuja tuhotakseni. Polvipaikoille kun ei juuri kävelemään oppineella enää ihan niin akuuttia tarvetta ole.. Hyvä kaava ja pääsee varmasti piakkoin käyttöön uudelleenkin, sillä eihän nyt yksillä pöksyillä pitkälle pötkitä..

Toisaalta, eipä tänä kesänä vielä ole pitkille housuille käyttöä oikein edes ollut, mutta uikkareille kyllä senkin edestä. Joskus alkuvuodesta tein itselleni urheiluhousut lycrasta. Jämäkankaista ompelin nyt tyttärelle topin ja hipsterit. Nopeasti kuivuvana materiaalina ovat päätyneet nyt uikkarikäyttöön. Kun kerran joen rannalla asumme, uimaan pääsee tuon tuostakin.

Samalla laitan tähän vielä parit aiemmin keväällä samalla tilkkujentuhoamisteemalla valmistuneet housut.. Pienemmät menivät lasten serkkutytölle vauvalahjaksi ja isommat jäivät omalle, nuorimmalle tyttärelle. Isompien pöksyjen kaavana jo aiemmin hyväksi havaittu Ottobren kaava. Pienempiin pöksyihin käytettyä kaavaa en valitettavasti muista..


Käytetyt kaavat:

Ottobre 4/2018 "Dino Run" svetarihousut 86cm (80 - 122 cm)

Ottobre 6/2016 "Super Basic"  92 cm (92 - 128 cm)
"Ms. Girly" hipstersit 128/134 cm (86 - 170 cm)

Suuri Käsityölehti 3/2017 Toppi 134 cm (134 - 164 cm)

Kankaat: Jämäkankaita tilkkulaatikon kätköistä



perjantai 13. heinäkuuta 2018

Mansikkakakku

Eilen järjestimme kaveriporukalla yllätyssynttärit eräälle neljäkymppiselle saunomisen, uimisen ja syömisen merkeissä. Nyyttärimeiningillä saatiin kasaan aivan yltäkylläinen herkkupöytä. Minä otin kontolleni täytekakun teon.

Edellistä kakkua tehdessä (viime viikolla) päätin seuraavalla kerralla kokeilla moussella täytettyä ja päällystettyä kakkua ja pianpa pääsinkin tätä toteuttamaan! Mansikkamoussen tein hyväksi havaitsemallani Pullahiiren ohjeella, mutta tällaiseen kakkuun jossa täyte tulee myös päälle, olisi liivatetta saanut olla 1-2 enemmänkin. Tällä liivatemäärällä kakku ehti kuljetuksen aikana hieman sortumaan.

Kakkupohjaksi tein 6 munan gluteenittoman sokerikakkupohjan jonka paistoin 23cm vuoassa (tai no, ihan koko taikina ei mahtunutkaan yhteen vuokaan ja osa taikinasta paistui pienemmässä vuoassa..). Kokosin kakun tarjoilulautaselle 25cm irtopohjavuoan reunojen sisään jotta sain moussea myös reunoille. Näin vältyin reunojen pursottamiselta. :D

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Täytekakkuja

Pitkästä aikaa sain kakkutilauksen. Pohjana on 10 munan sokerikakkupohja, välissä itse keiteltyä vaniljaista mansikkahilloa ja kermaa. Kerman vaahtoutumisen kanssa oli pientä haastetta, kuten näin lämpimillä keleillä yleensäkin.. Siitä tämä vuodenaika on kuitenkin ihan paras, kun koristeet kakkuun voi hakea vaikka pihalta kukkapenkistä..

Loppuun vielä omien lasten toukokuisilta synttäreiltä julkaisematta jäänyt kakku.. Tässäkin pohjana sama 10 munan sokerikakkupohja, mutta täytteenä taisi olla jokin helppo ja nopea suklaamousse..