Sivut

torstai 20. joulukuuta 2018

Mehevä suklaakakku

Joulun alla leivon aina monta monituista piimäkakkua. Niin tänäkin vuonna ja varmasti ei kahden käden sormet riitä niitä laskemaan. Halusin kuitenkin kokeilla välillä jotain muutakin ohjetta ja löysin Suklaapossun mielettömän mehevän suklaakakun.. Itse asiassa olen sitä ennenkin tehnyt, mutta silloin täytekakkupohjana.. Helpot, kaikki-aineet-vain-sekaisin -tyyppiset ohjeet on mun lemppareita.. Tätä kakkua varten täytyy avata pussi ja purnukka jos toinenkin, mutta on siitä huolimatta älyttömän helppo tehdä. Näitäkin olen tänä vuonna tehnyt jo useamman. Yhden itselle ja kolme muualle. Viimeisenkin ehdin jo pakkaamaan ennen yläkoulun joulujuhlaa ja kakkuarpajaisia, ennen kuin huomasin etten vielä yhdestäkään kakusta ollut ottanut kuvaa.. :D Niin paljon kuin olenkin viime aikoina kuivakakkuja leiponut, on omat jouluherkut vielä leipomatta.. Mutta tätä meillä taidetaan jouluna syödä vuoroin piimäkakun kanssa!
Mehevä suklaakakku

125g voita
50 g tummaa suklaata
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1,5 dl piimää
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
4,75 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0,75 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Kuorrute:
50 g pehmeää voita
1 tl vaniljasokeria
2-3 rkl tummaa kaakaojauhoa
250 g tomusokeria
kuumaa kahvia kostukkeeksi

Sulata voi ja suklaa varovasti mikrossa välillä sekoittaen. Lisää joukkoon öljy, vesi, piimä, sokerit ja kananmunat yksitellen kevyesti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa ettei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kahvikakkuvuokaan ja paista 160 asteessa 50-60 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassaan ja kumoa. Anna kakun jäähtyä kokonaan.

Kuorrutusta varten pehmennä voi ja vatkaa kaikki kuorrutuksen aineet sähkövatkaimella sekaisin. Lisää kahvia pienissä erissä noin 1-2 rkl. Levitä kuorrute kakulle.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Viime hetken vinkki - Joulun Tähti -cd

Tulipa vähän myöhään mieleen, mutta vielä ehtii jouluksi tilaamaan levyllisen mieheni laulamia joululauluja. Viimeistään 18.12. mennessä tehdyt tilaukset pitäisi ehtiä perille ennen joulua. Tilaamaan pääset tästä.
Joulun Tähti
äänitteen kappaleet:

1. Me lapset pienet riennämme
2. Kun joulu on
3. Arkihuolesi kaikki heitä
4. Valmistu, Herran kansa
5. Betlehem
6. On hanget korkeat, nietokset
7. Heinillä härkien kaukalon
8. Fantasia sellolle ja uruille
9. Toivon tähti
10. Oi, sä riemuisa
11. Jubilate
12. Riemuitse, mieli
13. Quand Jesus naquit a' Noel
14. Ma seimes ääreen seisahdan
16. Kristus tulee, kuningas
17. Ne soivat

perjantai 7. joulukuuta 2018

Kokemusta rikkaampana..

Viime postauksessa mainitsin varanneeni pöydän lasten koulun joulumyyjäisiin. Nyt on myyjäiset takana päin ja sain arvokasta kokemusta myyntipöydän takana seisomisesta. Ihan rahallisestikin kokemus oli arvokas, sillä myyjäisiin ompelemani ja askartelemani jutut kustansivat satasia, kun taas myynti oli vain muutamia kymppejä. :D No, pöytävuokra ei onneksi ollut suurensuuri ja sain kuitenkin edes jotain myytyä.

Tässä nyt kuvina muutamia juttuja, jotka ovat siis vielä näin myyjäisten jälkeenkin myynnissä. Tilaukset/kokojen ym. kyselyt sähköpostitse raisanreseptit @ gmail.com (kaikki yhteen kirjoitettuna).
Leggarit luomupuuvillatrikoota ja
luomujoustocollegea 20€
Tonttulakit puuvillatrikoota 15€
Avaimenperät 4€
Hiusdonitsit mustaa puuvillaa 5€
Pussukat 20€/15€/5€
Heijastimet 3€
Neuvolakortin kannet 15€
Pannunaluset 15€


lauantai 1. joulukuuta 2018

Naruhylly keittiöön

Tarjottimesta jäi liimapuulevyä hieman yli ja päätin tehdä jämistä keittiöön naruhyllyn. Mutta kun olin jättänyt sen levyn sirkkelin viereen odottamaan, oli se haihtunut varmaankin savuna ilmaan.. Nimittäin kukaan ei (muka) ollut sitä ottanut mutta mistään en sitä silti löytänyt. Niinpä jouduin sittenkin hakemaan kaupasta uuden levyn ja ostinkin sitten kapeamman josta sai suoraan leikattua oikean levyisen hyllyn. Tässäkin sain mieheltä apua, kun se sirkkelin ohjain oli vieläkin jossakin omilla retkillään..

Nämäkin levyt käsittelin karnabauvahalla useampaan kertaan ja sen jälkeen porasin kulmiin reiät 5 mm:n poralla. Työläin osuus koko projektissa taisi olla yhtä paksun köyden pujottaminen rei'istä ja helmistä läpi. Se kävi kyllä ihan työstä. :D Jälkiviisaana; olisihan se reikä voinut olla millin isompi kuin itse köysi..

Käsityömessuviikonloppuna poikkesin myös Ikeassa ja sieltä olin napannut mukaani mustat vetimet aivan muuta tarkoitusta varten, mutta nyt ne kiinnitettiinkin keittiön seinään ja hyllykkö ripustettiin niihin. Sitten vielä vähän solmujen säätämistä kohdilleen että hyllyt saatiin suoriksi.

Monenlaisia hyllyvaihtoehtoja olin jo kauan mielessäni pyöritellyt tuohon keittiön pöydän päätyyn. Valmiit hyllyköt hylkäsin melko nopsaan mutta hyllynkannakkeet ja hyllylevy olivat pitkään toisena vaihtoehtona.. Lopulta päädyin tähän naruversioon ja tykkään kyllä lopputuloksesta! ❤

***

Tämä viikonloppu on melko työntäyteinen. Kahdet myyjäiset joista molemmat työllistävät enemmän tai vähemmän. Lauantain myyjäisiin on pidetty edeltävästi askartelu- ja ompeluiltoja joihin minä olen kylläkin joutunut osallistumaan kotoa käsin. Jauhot pöllyää vielä tänään ennen illan myyjäisiä, ehkäpä teen myyjäispöytään perinteisiä piimäkakkuja..

Sunnuntaina on lastemme koulun vanhempainyhdistyksen järjestämät myyjäiset joihin lähes jokainen luokka osallistuu. En sentään joka pöytään ole luvannut leipoa, vaan onneksi on voinut osallistua myös arvontapalkintojen ja herkkukorituotteiden hankintaan tai koululaisten askartelupajoihin. Näihin koulun myyjäisiin voi kuka tahansa varata myyntipöydän ja olenkin nyt ensimmäistä kertaa varannut itselleni pöydän. Ja tietenkin ommella huristellut viime kuukausina useampia kilometrejä ja värkkäillyt kaikenlaista muutakin myytävää. Sunnuntain myyjäisiä odotankin vähän jännityksellä. :)

torstai 29. marraskuuta 2018

Hyydykekakkuja

Marraskuun aikana olen leiponut useampia kakkuja. Isäinpäiväksi tein suklaisen hyydykekakun ja naisteniltaan kaksi mangohyydykekakkua. Anopin synttäreitä juhlimme viime viikonloppuna ja sinne tein kolme täytekakkua, joista en yhdestäkään muistanut ottaa kuvaa.. :D Mutta tässäpä nyt nuo hyydykekakut. Suklaisen kakun ohje löytyy K-ruoka sivustolta ja mangoisen Suklaapossulta. Mangoinen ohje on alkujaan mousse täytekakun väliin ja olen tätä useamman kerran kakun väliin tehnytkin, mutta nyt lisäsin hieman liivatteen määrää kun kakuksi tein. Alla minun versiot ohjeista. Isäinpäiväkakun koristelu asiaan kuuluvasti lasten käsialaa. :)
Suklaahyydykekakku

pohja:
200 g Minttudominokeksiä
50g voita

täyte:
5 liivatelehteä
2,5 dl Flora Vispiä
3/4 dl sokeria
200 g turkkilaista jugurttia
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g tummaa leivontasuklaata
1 dl vahvaa kahvia keitettynä

Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Kiinnitä 24cm irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja siirrä vuoka jääkaappiin.

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon sokeri, jogurtti ja toinen tuorejuusto. Sulata suklaa mikrossa miedolla teholla. Sekoita suklaa toisen tuorejuuston joukkoon. Yhdistä seos kermavaahtoon. Sulata vedestä puristellut liivatteet kuuman kahvin joukkoon ja jäähdytä hieman. Kaada liivateseos täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli (tai vähintään 4 tuntia).

***
Mangohyydykekakku

pohja:
200 g digestive-keksejä
50 g voita

täyte:
9 liivatelehteä
5 dl Flora Vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g maitorahkaa
3,5 dl Bonnen mangososetta
1 rkl vaniljasokeria
1,5 dl sokeria
0,5 dl sitruunavettä

Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Kiinnitä 24cm irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin.

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kerma, lisää joukkoon tuorejuusto, maitorahka, mangosose ja sokerit. Kuumenna sitruunavesi mikrossa kiehuvaksi ja sulata vedestä puristellut liivatteet siihen. Jäähdytä hetki. Kaada liivateneste täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa mieluiten yön yli (tai vähintään 4 tuntia).


perjantai 16. marraskuuta 2018

Kääretorttu

Saimme eräänä sunnuntaina vieraita ja leipasin nopeasti kääretortun. Väliin laitoin ruusunmarja-omppuhilloa ja vaahdotettua vispikermaa. Purkillisesta kermaa jäi vaahtoa sen verran paljon että sain siitä vielä kuorrutuksenkin kääretortun päälle.
Kääretorttu

6 kananmunaa
2 1/4 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

2 dl hilloa
2,5 dl Flora Vispiä
koristeita

Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot keskenään ja lisää varovasti sekoittaen munasokerivaahtoon. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 180 asteisessa uunissa 20 minuuttia. Kumoa heti paistamisen jälkeen sokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.

Levitä jäähtyneelle levylle hilloa ja kermaa, rullaa napakaksi rullaksi ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi. Lopun kerman voit levittää tarjolle laittaessasi tortun päälle ja koristella haluamallasi tavalla.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Puutarjotin kahvoilla

Etsiskelin puista, kahvallista tarjotinta, mutta en oikein löytänyt mieluista mistään. Niinpä marssin kauppaan ja ostin liimapuulevyä ja Tuontitukusta löysin riittävän kapeat takorautaiset vetimet kahvoiksi. Sirkkeliin ei löytynyt ohjainta, enkä oikein luottanut omiin taitoihini sirkkelöidä palasia vapaalla kädellä suoraan, mutta onneksi mieheni sai tämän tehtyä. ❤

Tarkoitukseni oli käsitellä tarjotin samalla Zen Petsivahalla kuin vieressä oleva leipälaatikkokin, vaan purkinloppu ei ihan riittänyt ja kyseisen tuotteen valmistus oli (yllätys yllätys) lopetettu.. Lopulta käsittelin pinnat valkoiseksi sävytetyllä nestemäisellä karnabauvahalla, jonka tilasin Wanhasta Wiljamista.. Alimmassa kuvassa tarjottimen väri on lähimpänä todellisuutta..

Vihdoin sain tarjottimen koottua ja vaikkei se arvosteluasteikolla mikään kympin arvoinen olekaan niin tykkään kyllä lopputuloksesta! :) Tarjottimen mitoitin leipälaatikon viereen sopivaksi ja siinä säilyy kivasti kahvi- ja teetarvikkeet keittimien vieressä.

(Joulupukille olenkin kirjoittanut toiveeni Hile Designin suodatinpussitelineestä, joka sopisi tarjottimelle oikein hyvin, mutta jota en itse ikipäivänä raaskisi ostaa.. :D )

torstai 1. marraskuuta 2018

Kookos-kahvitryffelit (gluteeniton, maidoton ja sokeriton)

Tässäpä ohje helppoihin tryffeleihin, jotka ovat gluteenittomia, maidottomia ja sokerittomia. Ainekset sekoitetaan tehosekoittimella tasaiseksi taikinaksi ja pyöritellään palloiksi. Pallojen pyörittely on näissä se haastavin osuus, kun taikina on niin tarttuvaa.. Ohjeen sain ystävältäni ja alkujaan se on jostakin kirjasta, mutta alla on minun tuplattu versioni ohjeesta.
Kookos-kahvitryffelit
20-30 kpl

4 dl pähkinöitä (käytin Rainbow'n pähkinäsekoitusta)
200 g taateleita
1,5 dl leivontakaakaota
6 rkl hunajaa
ripaus suolaa
n. 1 dl kahvia
kookoshiutaleita

Jos käytät tryffeleihin kuivattuja taateleita, liota niitä pari tuntia. Minä liotin taateleita kahvissa.

Laita pähkinät tehosekoittimen kulhoon ja hienonna ne. Lisää sekaan liotetut taatelit, kaakao, hunaja, suola ja kahvi. Aja seos tasaiseksi. Lisää tarvittaessa kahvia, mutta jätä seos sellaiseksi, että siitä pystyy pyöritellä palloja. Pyörittele pallot kookoshiutaleissa ja laita jääkaappiin kovettumaan.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Lorupussi opettajalle

Ekaluokan opettaja jäi syysloman alkaessa äitiyslomalle. Joku vanhemmista oli keksinyt kivan idean yhteisestä muistamisesta. Oppilaat tekivät kukin kotonaan opettajalle lorukortin, yksi oppilaista keräsi kortit, kortit laminoitiin ja pakattiin minun ompelemaani lorupussiin. Lorupussi syntyi kaapissa valmiina olevista tarvikkeista. Jämäkankaista ja -langoista, silityskuvasta ja tekstin leimasin tekstiilileimasimella. Niin hieno tämäkin idea ja pienellä vaivalla toteutettu. Sitä en tiedä, saiko opettaja vihiä lahjasta ennakkoon vai osasivatko lapset säilyttää salaisuuden.. ;)

tiistai 2. lokakuuta 2018

Kannet vieraskirjaan

Viime vuoden keväällä tein äidille lahjaksi vieraskirjaan kannet. Omassakin vieraskirjassamme alkoi viimeinen sivu häämöttää ja kesällä sain aikaiseksi hankkia uuden, tyhjän kirjan ja nyt vihdoin ja viimein tein sille kannet.. Ihan tyytyväinen en lopputulokseen ole, mutta kelpaa siihen saakka kunnes saan aikaiseksi tehdä paremman version (ja hyvin todennäköisesti sitä päivää ei koskaan tule).. :D
Onko teillä lukijoilla vieraskirjaa ja minkälaisella käytöllä se on? Meidän ensimmäinen vieraskirja hankittiin ensimmäiseen yhteiseen kotiimme reilut 14 vuotta sitten. Aluksi kirjaa tuli tarjottua jokaiselle pikavisiitilläkin olleelle, mutta niin siinä vaan on vuosien saatossa käynyt että vähiin on vieraskirjan tarjoaminen jäänyt. Nykyään yritän muistaa sen edes juhlissa ja harvinaisempien vieraiden käydessä. Omat sisarukseni osaavat kaivaa vieraskirjan jo kaapista, vaikka minä en sitä muistaisikaan! ❤

Vieraskirjaa on mukava lukea ja muistella vanhoja.. Monta jo unohtunutta asiaa on palautunut vieraskirjaa lukiessa uudelleen mieleen. Toivon, että tämän uudenkin kirjan sivut saavat täyttyä kirjoituksista. :)

torstai 27. syyskuuta 2018

Täytekakku mangomoussella

Sain kuun alussa kakkutilauksen lastemme serkun ristiäisjuhlaan. Sain melko vapaat kädet, ainoa vaatimus oli että kakku on laktoositon, täytteenä saisi olla jotakin moussea (jossa ei saisi olla ainakaan kokonaisia mansikkaklönttejä).. Koska kaapissa odotteli yksi Bonnen mangosose, päätin tehdä täyteen mangon makuisena.

Jo kauan on tämä Suklaapossun mangomousse ollut mulla kokeiltavien listalla ja nyt sitä sitten kokeilin. Järkevää kai olisi tehdä muille jo ennakkoon testatulla ohjeella, mutta ajattelin ettei Suklaapossun ohjeilla vaan voi kovin metsään mennä.. Ja eikä mentykään - hyvää oli mousse, kun ihan lusikallisen hyydytin maistiaiseksi erillään..

Kakussa on 3 munan sokerikakkupohja, jonka paistoin 24cm vuoassa. Täytettä tuli ohjeen mukaan tehtynä paljon, ja kokosinkin kakun hieman isompaan vuokaan, niin että täytettä tuli myös reunoille. Kun sain vuoan täyteen, alkoi reunan välistä täyte pursuta ulos.. Onneksi sain tukittua vuotokohdat ja ekaksi tunniksi laitoinkin kakun pakastimeen hyytymään. Sen verran täyte ehti valumaan, että päälle ilmaantui reunaan tuollainen kolo, joka ei koristeilla ihan kokonaan peittynyt.. Koristeet on sokerimassaa ja nuo pehmeät sokerihelmet olivat minulle uusi tuttavuus - huippu, kun ei ole vaarana hampaan halkeaminen sokerihelmeä vahingossa haukatessa..
Mangomousse

5 dl vispautuvaa kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g maustamatonta maitorahkaa
3,5 dl Bonnen mangososetta
1 rkl vaniljasokeria
n. 1,5 dl sokeria
9 liivatelehteä
3,5 - 4,5 rkl sitruunavettä

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kerma. Vatkaa joukkoon tuorejuusto, maitorahka ja mangosose. Mausta vaniljasokerilla ja lisää hieman sokeria. Maista ja mausta lisäsokerilla makusi mukaan! Kuumenna tilkka sitruunavettä kiehuvaksi. Puristele liivatteet hyvin ja liota kiehuvaan nesteeseen. Sekoittele ja jäähdyttele hetki, kaada sitten ohuena nauhana koko ajan huolellisesti sekoittaen täytteen joukkoon. Täytä kakku ja anna hyytyä mielellään yön yli.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Kahden-paita

Jostakin syystä lähes kaikki itselle ompelmani vaatteet jäävät tätä nykyä kuvaamatta ja postaamatta.. Luonnoksia tutkaillessa löysin valmiin tekstin kohta kaksi vuotta sitten ompelemastani paidasta.. :D Pian tuon jälkeen eskarilaista saatellessa sattui tuo paita olemaan minulla päällä ja pyysin eskarilaista nappaamaan pari kuvaa.

Vuoden 2016 elokuussa HommaHuoneen värihaasteessa kuukauden värinä oli murretut sävyt. Vähän myöhässä haasteeseen nähden tilasin elokuun viimeisenä päivänä Nappinjalta sinapin väristä joustocollaria hupparia varten. Ajattelin saavani kankaan nopeammin (tai ainakin säästäväni hermoja) tilaamalla kankaan kuin lähtemällä lasten kanssa keskikaupungille kivijalkaliikettä etsimään.

No, ei mennyt kaikki ihan niin kuin ajattelin, sillä tilausta maksaessani tuli jokin häikkä ja sähköpostilla sain varmistettua että tilaus ei ollut mennyt perille.. Asian selvittelyyn meni aikaa mutta vihdoin, kaksi kuukautta myöhemmin kangas oli viimeinkin minulla.. Sainpa hyvitykseksi vielä pätkän saman väristä resoria - jonka olin alunalkaen unohtanut tilata. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ainoa ongelma oli, etten enää kahden kuukauden  jälkeen muistanut, minkälaista paitaa olinkaan suunnitellut..

Olin kuitenkin kangastilausta odotellessani saanut käsiini jo keväällä varaukseen laittamani kirjan Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin ja viimeisenä päivänä ennen kirjan palautuspäivää piirtänyt kaavat lyhyeen, ihan perusmalliseen huppariin. Kaavassa oli vaihtoehtona hupulle myös korkea, edestä ristiin menevä kaulus. Onnekseni olin piirtänyt myös sen kaavan, koska nyt tuntui siltä, etten halunnutkaan huppua takin alle epämukavuutta tuomaan..

Mekkomittaista ehkä olin suunnitellut kankaan määrän perusteella. Ja sellaisen aluksi leikkasinkin, vaan kun paita oli muuten ihan kaavan mukaan tehtynä mukavan väljä, näytti mekkopituinen helma minun silmääni vähän hassulta. Niinpä saksin helmaa lyhyemmäksi ja siitä saksitusta palasta sain vielä helmaan kaitaleen. Menee hyvin ainakin kotioloissa leggareiden kanssa (ja kuten kuvasta näkyy, myös kodin seinien ulkopuolella) mutta helman saa myös nostettua lyhyen takin alle piiloon jos farkut jalassa lähteekin liikenteeseen.

Hihoja mallailin kaavan avulla ennen leikkaamista ja sellaisenaan olisivat olleet inan liian lyhyet. Mutta koska kuitenkin halusin hihoihin pitkät resorit, leikkasin hihat ihan kaavan mukaisesti. Kaulus taas tuntui aluksi ihan liian suurelta, mutta käännettynä se asettui niin kivasti että en alkanut sitä kuitenkaan pienentämään. Kaikenkaikkiaan tykkään paidasta kovasti.. Väri tässä on kaikista parasta! <3

Kaava: Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin, 164 cm
Kangas: Nappinja

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Helppo ja nopea omenapiirakka

Joka ikinen syksy mietin, että mikähän se olikaan se paras omenapiirakkaresepti.. Ja yhtä usein taidan etsiä ja kokeilla jotakin uutta ohjetta.. Tämän syksyn omppupiirakkaohje tuli vastaan Kaakao kermavaahdolla -blogista ja pääsi melko pian testiin kun ystäväni poikkesi kylään. Tein tupla-annoksen pienelle pellille. Piirakka oli todella helppotekoinen -aineet vain sekoitetaan yhteen- ja vieläpä älyttömän hyvää! 😋
Omenapiirakka
(26 cm vuokaan)

2 kananmunaa
2 dl sokeria
100 g voita
1 dl maitoa/piimää/jogurttia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
5 pientä omenaa
2 tl kanelia
2 rkl fariinisokeria

Vispaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon sokeri, sulatettu voi ja maito. Lisää vehnäjauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä voideltuun piirakkavuokaan. Kuori ja pilko omenat pieniksi lohkoiksi ja painele taikinaan. Ripottele päälle kanelia ja fariinisokeria. Paista 175 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Arvonnan voittaja

Arvonta on päättynyt ja arvontakone arponut pussukan voittajaksi Leena S:n. Onnea voittajalle! ❤
Ilmoitathan yhteystietosi minulle viikon sisällä sähköpostitse osoitteeseen raisanreseptit (@) gmail.com, niin saadaan palkinto matkaan..


Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille. Vaikka arpaonni ei tällä kertaa suosinutkaan, voit tilata oman pussukkasi ja muitakin käsitöitä uudesta verkkokaupasta Koru ja käsityö. :)

maanantai 10. syyskuuta 2018

Uusi verkkokauppa Koru ja käsityö + arvonta

Eilen avasi sivustonsa uusi verkkokauppa Koru ja käsityö, jonka valikoimiin kuuluu nimensä mukaisesti erilaiset korut ja käsityöt. Suurin osa tuotteista on Suomessa valmistettuja, mutta koruvalikoimiin kuuluu myös tuontikoruja.

Näin Koru ja käsityö syntyi:

"Jonkin aikaa sitten huomasimme, kuinka ympäriltämme löytyy paljon kädentaitajia. Kauniit tuotteet vaihtoivat omistajaa sukulaisten ja ystävien välillä. Syntyi idea yhteisen pienen verkkokaupan perustamisesta, jonka välityksellä voisimme tarjota kauniita koruja ja käsintehtyjä tuotteita myös muille.

Koska yrittäjätaustaa löytyi jo ennestään, mahdollistui verkkokaupan perustaminen suhteellisen helposti. Tällä hetkellä pyöritämme verkkokauppaa lähinnä harrastuksena ja uusia tuotteita syntyy aina, kun muilta töiltä ehdimme niitä tehdä. Hintoihimme on jo lisätty postikulut, ja koska muita välikäsiä ei ole, pystymme myymään tuotteet edullisesti. Arvostamme itse suomalaista käsityötä ja toivomme, että myös sinä pidät tuotteistamme."

Alla muutamia valikoimiin kuuluvia tuotteita.

Ostoksille pääset tästä.
Itse olen saanut ottaa askeleen kohti unelmaani, kun sain pyynnön alkaa yhdeksi verkkokaupan kädentaitajista. Tämän kunniaksi täällä blogissa käynnistyy arvonta, jossa palkintona on ompelemani vetoketjullinen pussukka. Pussukan koko on 19 x 12 cm, pohja 15,5 x 4,5 cm.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta. Arvonta alkaa NYT ja päättyy 16.9.2018 klo 23.59. Arvonta suoritetaan heti sen päättymisen jälkeen ja voittajaan otetaan yhteys sähköpostitse (muistathan jättää kommenttiin sähköpostiosoitteesi). Mikäli voittajaa ei tavoiteta viikon kuluessa, arvotaan uusi voittaja.

Onnea arvontaan! :)

perjantai 7. syyskuuta 2018

Reppu ja treenikassi


Kun minä tein itselleni repun, siskoni kysyi tekisinkö hänellekin, mutta mustan. Lupasin tehdä ja nyt, 10 kuukautta myöhemmin sain lunastettua lupaukseni.. Tilasin Kangastukusta vedenpitävää polyester-kangasta, ja tilaamallahan ei koskaan voi varmaksi tietää mitä saa.. Kangas oli kuitenkin positiivinen yllätys, sillä se osoittautui niin vahvaksi, että päätin jättää tukikankaat kokonaan kaappiin.. Vuorinkin jätin laittamatta, paitsi takakappaleelle tein puuvillakankaasta "taskun" retkipatjan palaselle. Repun tein siskon läppärin mittojen mukaan Villa & Villa -blogin ohjetta soveltaen.

Ennen siskon reppua tein materiaaliin tutustuakseni itselleni treenikassiksi putkikassin pyöreällä pohjalla. Kassin suu kiristetään ihan vain nyörillä kiinni. Näin jäykkä kangas ei tuohon kassin suuhun ollut kyllä paras mahdollinen, mutta tuskinpa viitsin sitä vaihtamaankaan alkaa. Toimiva kassi kuitenkin sali- ja uimakamppeiden kuskaamiseen..

maanantai 27. elokuuta 2018

Kettukakku


 
3-vuotiaan toive syntymäpäiväkakusta oli kettukakku... Hahmojen muovailu ei todellakaan kuulu vahvuuksiini, mutta onneksi tyttösellä on isoveli, joka sen ketun sitten muovaili.. Kolme möllykkää ketun vierellä ovat kuulemma kiviä. :)
Kakun välissä on kolmevuotiaan toiveesta banaania ja suklaata (moussena).

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Pöytä kuormalavoista

Meille hankittiin muurikkapannu ja kaasupoltin, mutta kunnollista paikkaa niille ei oikein ollut. Pöydän pinta kuumui aika lailla polttimon alla, eikä kylmällä vedellä täytetty lautanenkaan siinä välissä oikein toimiva ollut..

Löysin kuusen alta :D paksun betonilaatan, jonka yksi pojista oli viime kesänä valanut. Siitä oli pitänyt tulla grilli, mutta projekti oli jäänyt kesken eikä sitä aikonut enää jatkaa. Kuusen alle laatta oli nostettu ruohonleikkurin tieltä ja sain luvan ottaa laatan käyttöön.. Laatan mitoissa oli pientä heittoa, vastakkaiset sivut eivät olleet ihan saman mittaisia, mutta laatta oli raudoitettu ja kestäisi pöytänä. Tein kahdesta kuormalavasta sille kehikon jonka maalasin valkoiseksi ja kiinnitin etureunaan joskus vuosia sitten Ikeasta ostamani tangon. Idean tangosta nappasin täältä (onneksi en ollut hävittänyt tankoa vaikka se ei siihen tarkoitukseen soveltunutkaan mihin sen aikoinaan ostin ja vaikka osa kiinnitystarvikkeista oli jo kadonnut).. Nelistään saatiin poikain kanssa laatta kannettua kuusen alta kehikon päälle. :)

Olipa mukava päästä välillä tämmöistäkin tekemään. Vähän "salaa" sitä kyllä puuhailin, koska halusin itse päästä porakoneen ja sahan varteen kiinni. :D Lopputuloksesta tykkään kyllä kovasti.. ❤