Sivut

lauantai 18. heinäkuuta 2020

Nipsukukkaro

Lueskelin yhtenä aamuna blogeja, kun Pikku Akan tilkkuvakasta löysin yhtäkkiä idean mitä tehdä kummitytölle synttärilahjaksi.. Pikku Akka oli kokeillut kantha-kirjontaa nipsukukkaroon. Innostuin tuosta kirjonnasta ja lähdin miltei siltä istumalta kangaskaapille. Mutta tilkkuja kaivaessani löysinkin kauan sitten piirtämäni paper piecing timantin ja lopulta aloinkin tekemään sitä..

No, onhan kukkarossa myös taustapuoli ja sen ompelin sitten pienistä tilkuista ja kokeilin myöskin kantha-kirjontaa. Helppoa ja kivaa.
Timantti olisi saanut olla hiukan pienempi tähän työhön ja muutenkin malli vaatii pientä muokkausta päästäkseen jatkoon.. Tikkaukset timantin ympäri ja saumakohtiin tein hopeisella langalla, joka on pyörinyt laatikoissani varmasti yli kymmenen vuotta. Lanka katkeili muutamaan otteeseen eikä sitä meinannut millään saada neulan silmästä läpi. Siksi se varmaan aikoinaan on laatikkoon pyörimään jäänytkin..

Melkein en raaskinut edes antaa tätä lahjaksi, kun olisin tykännyt siitä itsekin.. :) Onneksi kukkaron ja laukun kehyksiä jäi vielä parit, jospa saisin itsellekin tehtyä..

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Sydäntyyny - paper piecing

Helmikuussa tehty sydäntyyny sai kaverikseen toisen sydämen. Ikean reissulta keväällä tarttui mukaan valkoista puuvillakangasta ja tästä tuli minusta vieläkin kivemman värinen kuin edellisestä. Sydänkuvion sinisävyiset kankaat  on Saijan lahjoittamia ja vielä vaan niitä riittää..

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Tiikerikakku

Meillä oli viime viikonloppuna ensimmäiset rippijuhlat. Toinen kaksosista toivoi kuivakakuksi tiikerikakkua ja minä metsästin alkukeväästä hyvää tiikerikakun ohjetta. Sellaisilla kriteereillä että kakusta tulee mahdollisimman iso, taikina on helposti levitettävää ja että kakku olisi vielä lisäksi hyvän makuistakin. Tein ainakin kolme kokeilua, kunnes tärppäsi. Annin uunista löytyi mun kriteerit täyttävä ohje.
Tiikerikakku

200 g voita
4 dl sokeria
4 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl veniljasokeria
2,5 dl kermamaitoa
3 rkl kaakaojauhetta

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota n. 2,5 litran rengaskakkuvuoka. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmunat yksitellen. Sekoita keskenään kaikki muut kuivat aineet paitsi kaakaojauhe. Lisää taikinaan vuorotellen jauhoseosta ja kermamaitoa. Sekoita mahdollisimman vähän. Ota taikinasta 1/3 erilleen ja sekoita siihen kaakaojauhe. Jaa taikinat kakkuvuokaan vuorotellen ja tasoita taikinan pinta. Paista kakkua uunin keskitasolla noin tunti, kokeile kypsyys tikulla.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Trio-neuletakki 2

Vihdoinkin olen saanut kuvatuksi jo alkuvuodesta (vai jo viime vuoden loppupuolella..?) valmiiksi saamani neuletakin tyttärelle.. Pienemmälle samalla ohjeella tehty takki löytyy täältä. Siitä jäi lankoja paljon mutta en halunnut kuitenkaan ihan kopiota tehdä, joten jätin pinkin pois ja tein valkoisella ja harmaalla. Helmaan ja hihoihin  tein taas hiukan enemmän pituutta, mutta jo nyt tuo hihojen kasvunvara oli kutistunut pois..

Ohje: kirjasta Neulekekkerit "Trio-neuletakki" 110/116cm (ohjeesta löytyy koot 74-152cm)
Lanka: Novita Wool Cotton
Napit: Porin Eurokangas