keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Omat suosikit vuoden 2014 töistä

En jaksa koota koko vuoden postauksista koostetta, mutta muistelin kulunutta vuotta ja poimin postauksista jokaiselta kuukaudelta oman "suosikkini". Osaa jouduin vähän mietiskelemäänkin..

Tammikuussa sain aikaiseksi vain yhden postauksen. Silloin meillä oli ollut tietokone pitkään hajalla, ja saimme tuossa kohden hankittua uuden. Siksipä vuoden ensimmäinen postaus oli kooste siinä lähiaikoina tehdyistä ompeluista. Tuosta koosteesta suosikkini on sitteriin tekemäni päällinen . Sille oli kovasti käyttöä.
Helmikuun suosikiksi nostan Gluteenittoman kinderpiirakan. Herkullista sekä tavallisena että gluteenittomana. Tätä reseptiä kannattaa ehdottomasti kokeilla!
Maaliskuun suosikiksi valitsen jälleen reseptin. Suklaapikkuleivät vievät kielen mennessään!
Huhtikuun muutamasta postauksesta oli vaikea valita suosikki, ompelus vai resepti? Valitsin kuitenkin kummitytölle tekemäni t-paidan, sillä tuo perhoskuosi oli niin ihastuttava, ja tykkään siitä vielä edelleenkin. Paita oli ensimmäinen lahjaksi annettu ompelus.
 Toukokuussa suosikkini on kunnostamani lipasto jonka hankin vuosi sitten itselleni "joululahjaksi"! Toukokuussa sain sen sitten vihdoin valmiiksi ja ihailen lipastoa vieläkin päivittäin, joten tämän kunnostus oli oikein onnistunut juttu!

 Kesäkuussa mennään taas resepti-puolelle.. Minttutryffelit ovat oikeita herkkupaloja piparmintun mausta tykkäävälle.
Heinäkuun suosikiksi nostan tämän 10-vuotis hääpäivän kakkumme. Vaikka kakku ei todellakaan ole mikään kaunotar, vaan jopa ruma, niin tuo päivä minkä kunniaksi kakun tein, oli koko kuukauden tärkein! :)
 Elokuussa sain valmiiksi oman takkini (pienin kauneusvirhein koristettuna), ja se oli melkoinen saavutus se, joten takki olkoot suosikkini elokuun postauksista. Monta muutakin suosikkivaihtoehtoa olisi ollut, kuten vaikkapa herkullinen mutakakku, fetajuustovuokaleipä tai pikkujätkän jalkkisbody..
Syyskuun postauksista ylivoimaisin suosikkini on tämä, ihana ikkunahylly. Ikkuna on talomme yläkerran vanha ikkuna jonka onnistuin pelastamaan ja kunnostamaan uutta käyttötarkoitusta varten..
Lokakuun suosikki on virkattu Juhannusruusu-matto, sillä sen tekemistä olin haaveillut pitkään. Muita varteenotettavia suosikkeja olisi ollut helppo ja nopea Aurajuustokiusaus tai betonityöt.
Marraskuussa voiton vie paperinarukranssit. Pattereilla toimivat led-valot on kätevät tällaisiin, mutta harmillisen nopeasti ne kyllä kuluvat.
Joulukuussa nostan suosikiksi pikaisesti kierrätysteemalla joulujuhlaan tehdyt enkelipuvut. Joulujuhlan jälkeen puvut ovat saaneet olla leikeissä mukana. Myös itse tehdyt joululahjat, sekä ommellut että koukulta ja puikolta pudonneet, olivat harkinnassa kuukauden suosikiksi..
Vuosi on kulunut älyttömän nopeasti. Vuoden aikana olen uudelleen innostunut päivittämään blogia, löytänyt monia ihania tutustumisen ja lukemisen arvoisia blogeja. Käsityöt ovat vallanneet vapaa-aikaani enemmän ja leipominen onkin jäänyt hieman vähemmälle. Olen saanut vuoden aikana kokeilla monia uusia, innostavia juttuja ja oppinut paljon. Monia ideoita jää kuitenkin vielä uudelle tulevalle vuodelle kokeiltavaksi. Ja opittavaahan riittää aina! :) Haluankin vuoden lopuksi kiittää teitä lukijoitani ja kaikkia muuten vain piipahtaneita kuluneesta vuodesta!  Erityiskiitokset kaikille jotka jaksatte kommentoida, ne piristävät päivää ja tekevät bloggaamisesta mielekkäämpää! Tervetuloa uusi vuosi ja uudet ideat! :)

Oikein hyvää uutta vuotta 2015!


8 kommenttia:

  1. Ihanan koosteen olet tehnyt! Oikeastaan sitä pitäisi välillä kurkistella omia postauksia taaksepäin, niin näkisi miten paljon oikeasti onkaan saanut aikaiseksi. Välillä kun tuntuu, että ompelisi enemmänkin jos olisi vähänkin enemmän aikaa ;) Toivon sinulle ja perheellesi ihanaa ja onnellista uutta vuotta. Blogiisi on mukava tulla katselemaan mitä olet tehnyt! Olet niin aikaansaava ja reipas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin mielenkiintoista kurkistella taaksepäin; aika monia juttuja sitä oli jo itsekin unohtanut.. :) Lämpimät kiitokset Kanneli! :)

      Poista
  2. Upeita tuotoksia viime vuodelta!
    Oikein hyvää ja onnekasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä näköjään melko paljon saanut aikaiseksi.. :) Kiitos paljon Kirsi! :)

      Poista
  3. Mahtava nähdä koosteena juttujasi, kaikkiin en ole ehtinyt tutustumaankaan. Gluteenittomat herkut menevät ehdottomasti kokeiluun :). Sinulla on kyllä niin monipuolisesti ihania juttuja täällä, mielenkiintoista nähdä mitä uusia juttuja tänä vuonna ilmestyy. Paljon inspiroivia hetkiä tähän vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sitä nyt vuoden alusta jaksaisi alkaa poimimaan koko vuoden juttuja yhdelle sivulle sinun tapaasi.. Vaan saapa nähdä riittääkö aika ja innostus ruveta opettelemaan taas uusia juttuja.. :) Suuret kiitokset Hanna Mi! :)

      Poista
  4. Ihania ja taitavasti tehtyjä juttuja! Ehdoton suosikkini on tuo ikkuna-kirjahylly :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hylly on kyllä oikein onnistunut minustakin. Kauniisti vanhan näköinen. Kiitos Annika! :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..