Sivut

torstai 20. syyskuuta 2012

Pronssihäät - kakkua sen kunniaksi



Menneenä kesänä tuli täyteen 8 yhteistä vuotta, meillä "vietettiin" siis pronssihäitä!! Kakkua piti siis tietenkin tehdä! :) Välissä (+päällä) on jotakin minttuista koska se on mieheni lempparia.. Kirsikat oli tuolloin vielä raakoja, mutta laitoin kuitenkin koristeeksi. Ensimmäisiksi ja viimeisiksi koristeiksi muuten jäivät, sillä ahneet harakat söi koko puun tyhjäksi!!








Täytekakut kolmen prinsessan yhteisiin juhliin



Tällä kertaa saimme järjestää kolmoisristiäiset. Oman pienen tyttömme lisäksi kastettiin samalla kertaa myös serkkutyttö, sekä kolmas, ystäväperheen tyttö. Minä sain kunnian tehdä täytekakut juhliin. Täytteenä on mansikkainen rahkahyydyke, johon ohje on sama kuin aiemmin postaamassani Mansikkalotassa. Kovassa häslingissä tietenkin unohtui ottaa kuvat heti kaakkujen valmistuttua.. Ja tarjoilupöydässä oleva valo vääristää näissä kuvissa värin ihan keltaiseksi. :(
















Viipalepikkuleivät






Viipalepikkuleivät n. 50-75 kpl



200 g voita

200 g sokeria (2 1/2 dl)

1 keltuainen

2 rkl siirappia

3 tl vaniljasokeria

5 dl vehnäjauhoja

2 tl soodaa



Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuainen hyvin vatkaten. Lisää siirappi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan, sekoita tasaiseksi. Muotoile taikinasta n. 2 cm paksuisia, uunipellin pituisia tankoja leivinpaperin päälle pellille. Laita tangot kauas toisistaan sillä leivonnaiset leviävät uunissa. Paista 200 asteisessa uunissa kunnes tangot ovat kauniin ruskeita. Leikkaa tangot heti uunista otettuasi vinoiksi kappaleiksi.

Amerikkalainen mutakakku


Teki mieli mutakakkua, mutta suklaata ei ollut kaapissa.. Siispä googlettamalla löytyi tämä ohje, mutakakku ilman suklaata.. Hyvää oli näinkin! Ohje täältä: http://doodienherkut.blogit.fi/tag/mutakakku-ilman-suklaata/..







1 dl öljyä

1 dl leivontakaakaota

2 1/2 dl sokeria

1/4 tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

2 dl vehnäjauhoja

1 dl maitoa

1 tl leivinjauhetta



Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Helmenkalastajan tonnikalapiiras


Tätä piirasta kokeilin myös joskus alkukesästä. Kokeilusta on jo aika kauan, mutta muistelisin, että sitruunapippuria oli mielestäni hitunen liikaa... Joten sitä laittaisin vähän varovaisesti.. Ohje on muokattu Helmi perunasuurimopaketin ohjeesta "Helmenkalastajan katkarapupiiras"..







Pohja:

100 g pehmeää voita

2 dl vehnäjauhoja/ hiivaleipävehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta



Täyte:

150 g tonnikalaa

1/2 punaista paprikaa

1 1/2 dl Helmi-perunasuurimoita

2 dl ruokakermaa

1 dl maitoa

1 1/2 dl juustoraastetta (75 g)

1 dl hienonnettua tilliä

1 valkosipulinkynsi

1 tl sitruunapippuria (mielestäni oli liikaa!)



Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi ja taputtele taikina voidellun (24cm) piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Valuta tonnikala, ja sekoita täytteen aineet keskenään. Levitä piirakkapohjalle. Paista uunissa 225 asteessa noin 25 minuuttia.

Raparperipiirakka


Nyt yritän ryhdistäytyä ja saada näitä vanhoja päivityksiä laitettua tänne.. Sikäli mikäli vielä muistan kuvista, mikä resepti kulloinkin on ollut testattavana... :) Tässä alkukesästä kokeiltu raparperipiirakka, ohje löytyy täältä..







Pohja:

150 g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta



Täyte:

500 g raparperia

2 tl perunajauhoja

3/4 dl sokeria

1 rkl kanelia



Muruseos:

100 g huoneenlämpöistä voita

2 dl kaurahiutaleita

1 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja



Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pese, kuori ja pilko raparperit n. 2 cm paloiksi. Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.


Sekoita perunajauhot, kaneli ja sokeri keskenään ja kääntele raparperipalojen joukkoon. Levitä seos pohjan päälle.


Nypi rasva, kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja sokeri keskenään murumaiseksi seokseksi. Levitä seos raparperipalojen päälle.


Paista uunin keskitasolla 25 minuuttia. Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.