Sivut

perjantai 30. toukokuuta 2014

Nipsukukkaro

Olimme viime syksynä työpaikan Tyky-päivällä Tampereen messukeskuksessa apuvälinemessuilla, ja sen jälkeen syömässä ja ostoksilla Lempäälän Ideaparkissa. Minun suuren suuret ostokseni olivat kaksi nipsukukkaronkehystä.. :) Ne eivät kylläkään ole nämä kuvassa näkyvät, vaan olivat lähinnä harjoituskappaleita. Pitkän aikaa kehykset saivatkin odottaa kaapin perällä, kunnes muutama viikko sitten kokeilin kukkaroa tehdä ihan omin neuvoin.. Mutta eihän siitä mitään tullut. Sitten googlettamaan ja löysin hyvät ohjeet, ja toinen onnistui jo melko hyvin.
Tänään sitten vein mieheni pukua pesulaan ja paluumatkalla eksyin Sinooperiin. Sieltä tarttui mukaani pala Tilda-kangasta, kahdet kukkaronkehykset ja tekstiililiimaa. Tässä kaksi nipsukukkaroa tämän päiväisistä ostoksista (vuorikangas löytyi omista kätköistä):
 

 
Näitä oli kiva tehdä ja varmasti tulen tekemään näitä lisää myöhemminkin..

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Rahkakakku

Tässä helppo rahkakakun ohje, ainekset vain sekaisin ja uuniin.. Ohjeen olen napannut täältä, alla ohje omin muokkauksin..
 


Rahkakakku
 
4 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl soodaa
1 tl suolaa
3 tl vaniljasokeria
250 g maustamatonta rahkaa
½ dl maitoa
150 g sulatettua voita
2 kananmunaa
 
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää loput ja sekoita nopeasti lusikalla tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun rengasvuokaan ja paista 200 asteessa 45 minuuttia, tai uunista riippuen..
 
Omat muistiinpanot: Uuni enintään 175 asteeseen ja 40 min jälkeen täytyy tarkistella kypsyyttä!


tiistai 27. toukokuuta 2014

Matleena-sifonkimekko

Saimme kutsun serkkuni (ja tyttäremme kummitädin) häihin, ja halusin tehdä tytölle juhliin mekon. No, Mekkotehdas-kirjasta löysin kaksi kivan oloista kaavaa joista valkkasin sitten tämän Matleena-kaavan.. Sifonkia en ole ennen ommellut, ja ihan heti en toista kertaa ompelekaan.. Muokkasin kaavaa pikkuisen, kavensin alempaa puuvillaista mekkoa ja poimutin vain päälle tulevan sifongin. Leikkasin helman koko kankaan pituudelta, ajatuksena katsoa sitten myöhemmin kumman kankaan jätän pidemmäksi. Lopulta ompelin tuon päällimmäisen sifongin pussille, kiinni alusmekkoon.
 
 
Mutta... Ensinnäkään en ole aivan varma tykkäänkö koko mekosta helman vuoksi. Mietin teenkö helmaan jonkin toisen ratkaisun. Toisekseen; mekko on tytölle hiukan liian iso, joten luultavasti tämä jää joka tapauksessa kaappiin odottamaan käyttäjänsä kasvamista. Tai jos joku tarvii niin täältä lähtee! Koko on 110/116cm.

Kaava: Mekkotehdas-kirjasta "Matleena"-mekko, 110/116cm
Kankaat: Eurokangas
 
 




keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kesätakki "Tinttiina" pikkuneidille

Ostin tässä keväällä myyjäisistä ihanan retrokankaan josta aikomukseni on tehdä itselle takki.. Kaava on jo piirrettynä, mutta osa kankaista vielä kaupassa.. Halusin kuitenkin tehdä ensin kokeiluversion pienemmässä koossa koska en ole koskaan ennen ommellut takkia.. Blogeja selaamalla löysin monta tällä kaavalla tehtyä pikkutytön takkia ja ihastuin malliin.. Kirjastosta hain Ottobre-lehden mistä tuo kyseinen kaava löytyy. Kaapin kätköistä löytyi kankaat sekä päälliseen että vuoriin, mutta vetskaria jouduin lähteä vartavasten hakemaan Eurokankaasta. Päällikangas riitti hyvin pienimpään kokoon (86cm) ja sillä sitten tein. Hyvin onnistui ensimmäiseksi takiksi, uskallan alkaa tekemään sitä omaakin takkia, kunhan saan loput kankaat hankituksi.. Tällainen tuli meidän pikku tinttiinan kesätakista:
 
 

 
 
Kaava: Ottobre 6/2011 "Tinttiina" tikkitakki, koot 86-122


tiistai 20. toukokuuta 2014

Minttuinen suklaamurokakku

Edellisessä postauksessa olevan makaronisalaatin lisäksi tein sunnuntain grillijuhliin minttuisen suklaamurokakun. Ohje on ollu mulla jo pitkään reseptikansiossa, ja on peräisin Yhteishyvän ruokalehden numerosta 5/06. Suklaata vaihtamalla tästä saa vaikka mitä variaatioita.
 


Suklaamurokakku
 
250 g voita/margariinia
2 ½ dl sokeria
4 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
2 ½ tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
100 g suklaata (tässä Maraboun minttukrokanttia)
1 ½ dl maitoa
 
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Kuutioi suklaa ja lisää taikinaan maidon kanssa. Kaada taikina tilavaan, voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa 50-60 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla.



Kinkku-makaronisalaatti

Sunnuntai-iltana grillailimme porukalla meidän pihassa. Oli niin lämmin päivä että vielä kymmenen aikaan tarkeni hyvin lyhythihaisella.. Tein grillijuhliin makaronisalaattia ja minttuista kuivakakkua (siitä tulossa oma postaus). Tuskailen aina salaattien kanssa että mitä niihin osaan laittaa että tulee hyvää.. Tällä kertaa ainekset sopi aika hyvin yksiin ja salaatti oli hyvää. Paitsi makaronien keitinveteen olis voinut laittaa vähän enemmän suolaa, ja kinkkua ja juustoa vielä toiset mokomat lisää.. Ja majoneesin kaveriksi vaikka truuttauksen sinappia.. Mutta ens kerralla sitten.. :) Tässä ohje niin kuin nyt tein:
 


Kinkku-makaronisalaatti
 
500 g kukka-makaronia
1 pss jääsalaattia
1 rs tummia viinirypäleitä
200 g salaattijuustokuutioita
200 g herne-maissi-paprikaa
230 g kinkkusuikaleita
1 tuorekurkku
n. 100 g Kruunu-majoneesia
 
Keitä makaronit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan suolatussa vedessä, huuhtele kylmällä vedellä. Kiehauta herne-maissi-paprikat, jäähdytä. Puolita viinirypäleet, revi jääsalaatti ja pilko kurkku sopivan kokoisiksi paloiksi. Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään kulhossa, laita jääkaappiin odottamaan tarjoamista.
 
Kulho mihin salaatin tein, on 4,5 litran vetoinen ja noin täynnä se oli kuin kuvasta näkyy, eli tämä riittää aika isolle porukalle..



torstai 15. toukokuuta 2014

Vanhan lipaston kunnostus - vihdoinkin valmis!

Pitkän aikaa lipasto saikin viime postauksen jälkeen odottaa jatkokäsittelyä.. Tähän vaiheeseen jäätiin silloin:
 

Nuo kaksi pikkulaatikkoa hioin käsin hiomapaperilla, ja totesin että toivoton homma.. Ostin pienen ja halvan hiomakoneen, hioin keskimmäisen laatikon koneella juuri ennen synnärille lähtöä ja sitten jäi projekti taas pitkäksi aikaa tauolle.. Tuskailin miehelle että kun tuo hiominenkin on niin hidasta touhua, niin minähän vuonna tämäkin projekti mahtaa olla valmis. Hänpä haki autotallista kuumailmapuhaltimen ja sanoi että koitas tätä! (en tiennyt meillä sellaista olevankaan)..
 
Sitten tuli oikein kaunis aurinkoinen päivä ja mehän kannettiin lipasto ulos ja minä sulattelin maaleja pois kuumailmapuhaltimella.. Kivat käryt siitä tulikin.. Sain poistettua maalit (en ehkä 100%:sti mutta melkein) ja hiottua lipaston kauttaaltaan. Poistettiin lipaston takaseinästä alimmainen lauta sekä lipaston "jalat" kokonaan, olivat niin huonossa kunnossa, päässeet joskus kostumaan..
 
 

 
Sitten projekti jäi jälleen muutamaksi viikoksi tauolle, kunnes sain aikaiseksi hakea "maalin".. Vertailin etukäteen eri paikoista  hintoja ja erilaisia vaihtoehtoja, ja lähdin Liberon Bloom - puuvaha mielessä ostoksille.. Prisman hyllyllä vielä vertailtuani eri tuotteita tuo puuvaha vaihtui sitten Zen petsivahaan, koska väri oli enemmän mieleiseni.. Lipasto kannettiin keskelle olkkarin lattiaa vanhan vahakankaisen askarteluliinan päälle odottamaan jatkoa..
 
Kun mies lähti tässä eräänä iltana isompien lasten kanssa veljensä luo, niin minähän käytin heti tilaisuuden hyväkseni ja tartuin pensseliin! Maalasin/petsasin/vahasin lipaston kahteen kertaan, välillä jouduin imettämään vauvaa, mutta suti kävi silti koko ajan kun ei malttanut edes siksi aikaa lopettaa.. =) Tältä näytti kahden maalauskerran jälkeen:
 
 
Intoa täynnä lähetin tässä vaiheessa kuvia vähän yhdelle jos toiselle. Myös veljelleni lähetin kuvan ja kysyin tunnistaako vielä samaksi, hän kun kuskasi lipaston silloin taannoin minulle.. Sain vastaukseksi viestin että onko tuo joku pohjamaali vai jääkö se tollaseks.. =D Tuo petsivaha oli kyllä niin nappivalinta, tykkään ihan hirveesti! Oven halkeamakaan ei häiritse enää ollenkaan, kyllä vanha saa olla vanha..
 
 
Sitten vielä kannen kimppuun.. Sen pinnassa oli jotakin aivan kuin paperia tai tapettia, joka joistakin kohdista lähti hyvin lastalla krapsuttamalla pois, mutta oli toisissa kohdissa tosi tiukassa.. Krapsuttelin jonkin aikaa, mutta lopulta hioin kannen koneella ja kun autotallista löytyi joku purkinloppu tummaa puuöljyä, käsittelin sen sillä..
 

 
Ja tässä on lopputulos:

 

 
 
 
 
Uudet jalat sille voisi vielä tehdä, mutta toistaiseksi se saa kätkeä tavaraa sisäänsä ilman jalkoja.. Tämän aamullisen kuvan jälkeen lipasto on jo siirtynyt toiselle puolelle huonetta, kun se ei ollutkaan hyvä tässä mihin sen alunperin ajattelin ja laitoinkin.. Siihen tarvitaan vähän korkeampi mutta muuten saman tyylinen, eli eikun kirppareita kiertämään!! ;)



keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kummipojan ristiäiskakku viime syksyltä

Löysin sähköpostistani siskoni lähettämän kuvan viime syksynä kummipoikamme ristiäisiin tekemästäni kakusta.. Itse jätin silloin oman kameran tietenkin kotiin ja sitten kuvia otettiin yhdellä jos toisellakin puhelimella, ja tämäkin kuva on vähän epätarkka. Ehkä siksi tämä on jäänytkin julkaisematta kun olen odottanut saavani jostakin vähän paremman kuvan.. Sitä päivää saa varmaan odotella joten tässä tämä kuva, täytteistä ei ole enää mitään muistikuvaa.. :)
 
 
Koristeena sokerimassasta tehty vaahteranlehti, vauva on sekoitus sokerimassaa ja mantelimassaa.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Ei niin tavallinen vauvalahja

Sain työkavereilta vauvalahjaksi S-ryhmän lahjakortin ja tänään sitten kävin sen tuhlaamassa.. Hankin lahjakortilla Novitan Miami -lankoja ja Zen petsivahaa, väri "origami".. Langoista tulee peitto vauvalle, ja petsivaha päätyy vanhan lipaston pintaan.. :) Kiitos kaunis työtovereille lahjakortista!
 


perjantai 9. toukokuuta 2014

Liivihame/mekko

Mieheni oli alkuviikon työreissussa ja päätin että sinä aikana en edes katsokaan ompelukoneisiin päin.. Päätös piti reilun vuorokauden ja sitten löysin kivan liivimekon kaavan jota olin jonkin aikaa jo etsiskellyt.. Ja kun sopivaa kangasta oli kaapissa valmiina, olihan tämä nyt ihan pakko tehdä.. Napit kyllä puuttuu vielä, mutta nepä on nopeet laittaa sitten kun löydän sopivat.. :)
 
Kaava: Suuri Käsityölehti 5/2009, koko 86cm.


Gluteeniton omenapiirakka

Viime viikonloppuna tein gluteenittoman omenapiirakan. Googlaamalla hain jotakin hyvää ohjetta, ja päädyin tähän kun sattui olemaan kaapissa jonkin aikaa sitten parasta ennen -päiväyksen ohittanut kreikkalainen jogurttipurkki. Ja tää oli niin täydellinen ohje, että tästä tuli heti mun suosikki omenapiirakan ohje!! Ohjeessa käskettiin painella taikina vuoan pohjalle ja reunoille, mutta tää taikina oli kyllä niin löysää ettei sitä mitään voinut painella.. Koitin sitten vähän lusikalla nostaa niitä reunoja juuri ennen kuin kaadoin täytteen.. Testasin sitten muutaman päivän perästä tehdä tällä samalla ohjeella vaihtamalla gluteenittomat jauhot vehnäjauhoihin, ja jogurttiakin oli siinä vaiheessa enää 2dl jäljellä.. Taikinan sai kyllä taputeltua vuoan reunoille, mutta ei siitä läheskään yhtä hyvää tullut kuin gluteenittomasta versiosta.. Ja aika kuivaakin se oli, mutta olipa sitä jogurttiakin vähän vähemmän kuin piti.. Alla muokattu ohje, alkuperäinen löytyy täältä:
 
 
 
pohja:
100 g pehmeää voita/margariinia
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
 
täyte:
3 dl jogurttia (maustamaton)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
 
2 omenaa
kanelia
sokeria
 
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat hyvin sekoittaen. Sekoita leivinjauhe jauhoseokseen ja lisää taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun vuokaan, (laita kylmään odottamaan). Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle. Kuori omenat tarvittaessa ja viipaloi. Lado omenaviipaleet piirakan päälle, ripottele omppujen päälle kanelia ja sokeria. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
 
 
Omat muistiinpanot:
*meidän uunilla riitti paistoajaksi 25 minuuttia

lauantai 3. toukokuuta 2014

Raglanhihainen t-paita

Tilatessani kangastukku.comista neppareita, oli ihan pakko samalla ottaa tätä aivan ihanaa apinakangasta ruskeana ja sinisenä.. Tänään sitten tekaisin ruskeasta kankaasta t-paidan, kun tuota yksiväristä trikoota oli vielä juuri hihojen verran jäljellä.. Paidan koko on 104cm.. Kaavan muokkasin Ottobren 1/2014 "Totem Owl"-raglansvetarin kaavasta.
 



perjantai 2. toukokuuta 2014

Bodeja

Sain vihdoin naputeltua napit muutamiin bodyihin. Tilasin mustia ja hopeisia nappeja kangastukku.com:ista, molempia yhden 15kpl:een paketin ja nyt nuo mustat napit on jo loppu.. Eli auttamatta liian vähän..
 
 
 
Omppubodyn kaava on muunnos kahdesta eri kaavasta, saa nähdä miten toimii tuollainen napiton kaula-aukko.. Koko muistaakseni 62 cm, kankaat Eurokankaasta. Harjoituskappale, tulee omalle pojalle käyttöön.. Tiesin jo tätä tehdessä odottavani poikaa, mutta punaiset resorit oli pakko silti laittaa kun muuta ei sillä hetkellä ollut.. Ja eihän punainen mikään "tyttöjen väri" ole, eihän.. :)
 

 
Tällä Ottobren (1/2012) "Happy Squirrel" -bodyn kaavalla olen tehnyt useamman bodyn, ja viimeiseen olin jo tosi tyytyväinen! Tää eka on taas ihan kokeiluversio, ja tuleekin omalle pojalle käyttöön.. Kantit on tuota samaa vihreää trikoota kuin tuo alimmainen etukappale, ja se ei ihan toiminut tässä.. Lisäksi ompelin kantit tähän ekaan väärin kunnes hoksasin miten ne täytyy ommella.. Seuraaviin teinkin kantit mustasta resorista ja niistä tuli ihan kivat..
 
 
 
 
 
 
 

 
Kun alkoi kangas loppua kesken, tein kahteen bodyyn toisen hihan yksivärisenä ja minusta nuo vihreähihaiset on jotenkin kivempia.. Kaikki bodyt 68cm, kankaat kauppa.ompelunihanuus.fi..

 
Tämä viimeinen onnistui kaikista parhaiten, napitkin osasin lyödä oikeille kohdille.. Koko 74 cm, tähänkin kankaat kauppa.ompelunihanuus.fi.. Nyt tämä kangas on loppu, melkein tekisi mieli tilata vähän lisää... :)