Sivut

tiistai 20. tammikuuta 2015

Työlaukku eväitä varten

"Työlaukku" lähinnä eväiden kuljetusta varten on ollut haaveena jo pidemmän aikaa.. Tein ennen viimeisintä äitiyslomaa jonkinlaisen eväslaukun mutta loppujen lopuksi se oli käytössä niin epäkäytännöllinen että uusi piti saada. Ennen joulua minulla oli jonkinlainen idea laukusta, mutta tämä lopputulos on kuitenkin ihan erilainen.. Viime viikolla ekaluokkalaiselle tekemäni luistinkassi antoikin vähän vauhtia tälle laukulle. Kaivoin kaikki farkut joista vähänkin sai vielä paloja leikeltyä ja yhdistelin etupuolen paloista. Saumat ompelin siksakilla päältä. Tykästyin jotenkin tuota luistinkassia tehdessäni tällaisiin saumoihin..
 Takakappaleen yhdistin parista vähän isommasta farkun palasta ja ompelin takakappaleelle taskun. Alun perin suunnittelin tekeväni taskulle läpän, mutta en sitten kuitenkaan tehnyt sitä.
 Sisuspuoli on äidin vanhasta verhosta ja vetoketju jostakin vanhasta vaatteesta talteen otettu. Sisäpuolelle tein myös pienen taskun, johon kännykkäni juuri ja juuri mahtuu..
Olkahihnaksi ompelin farkkujen vyötärökaitaleen. Sillekin minulla oli alun perin ihan toisenlainen suunnitelma, mutta järkeni loppui. En oikein tiennyt missä järjestyksessä minun olisi pitänyt mitäkin ommella ja tyydyinkin käyttämään kaitaleen olkahihnaksi.
Vyölenkit jätin vyötärökaitaleeseen paikoilleen.

Eväitä mahtuu nyt tähän laukkuun vaikka tuplavuoron tarpeiksi.. :)
 

8 kommenttia:

  1. Aivan upea laukku. Todella hienot nuo siksak- kanttaukset. Ne sopii niin hyvin farkun kanssa. Kiva, että olet käyttänyt eri värisiä farkkuja. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin tästä nimenomaan kirjavan ja otinkin siksi kaikki farkkujen rippeet käyttöön.. Tykkään kyllä! Kiitos Kanneli! :)

      Poista
  2. On kyllä todella hieno laukku! Nuo siksak-tikkaukset antavat kivaa ilmettä. Vuorikankaat on ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin noihin tikkauksiin joten näitä saattaa vielä jatkossakin näkyä, jos jotakin tulee farkusta vielä tehtyä.. :) Tuosta vuorikankaana käytetystä verhosta piti alun perin tulla hame, mutta niin vain suunnitelmat elää.. :) Kiitos Hanna Mi! :)

      Poista
  3. Tosi cool. Tämä kelpaa hyvin muuhunkin käyttöön.

    VastaaPoista
  4. Aivan sikasiisti, menisi ihan käsilaukkunakin!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..