Sivut

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Valkosuklaa-mustikkapalat

Etsiessäni jokin aika sitten erästä toista ohjetta täältä blogista, löysin monta jo unohtamaani reseptiä.. Yksi niistä unholaan jääneistä pääsi uudelleen kokeiluun kun viime viikolla vein viimeisenä työpäivänäni työkavereille vähän herkuteltavaa.. Tällä kertaa tein pohjan puolitoistakertaisena, sillä viimeksi olin kirjoittanut pohjan olleen tosi ohuen.. Ei se nytkään mikään hirmu paksu ollut, mutta ihan sopiva. Alla ohje niin kuin nyt tein.
Valkosuklaa-mustikkapalat
pellillinen

Pohja:
6 kananmunaa
3 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl kaurahiutaleita
3 tl leivinjauhetta
1 ½ tl vaniljasokeria
3 dl kermaa
150 g maitorahkaa
150 g sulaa margariinia
3 dl mustikoita (+ 3/4 rkl perunajauhoja + 3/4 rkl sokeria)

Päälle:
200 g valkosuklaata

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita vatkaamaton kerma ja maitorahka tasaiseksi. Lisää vuorotellen jauhot, sulatettu rasva ja rahka-kermaseos munasokerivaahtoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääntele perunajauhot ja sokeri mustikoiden sekaan ja sekoita ne varovasti käännellen taikinaan. Älä vatkaa. Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille ja paista 175 asteisen uunin alaosassa noin 20-25 minuuttia.
Jäähdytä piirakka kunnolla. Sulata suklaa joko vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Levitä suklaa jäähtyneen piirakan päälle. Leikkaa heti paloiksi ja laita jääkaappiin jähmettymään.

10 kommenttia:

  1. Voi nam, valkosuklaalla päällystettynä söisin vaikka pieniä kiviä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina! Tämä on kyllä sata kertaa parempaa kuin ne pikkukivet!! ;)

      Poista
  2. Herkkua! Mustikka ja valkosuklaa toimii yhdessä! Nams :)

    VastaaPoista
  3. Kierroksella :) Tätä ohjetta täytyy kyllä kokeilla, vaikuttaa aika hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitappa ihmeessä! :) Mulla vielä kierros tekemättä.. ;)

      Poista
  4. Voi ei ;)! Taas yksi herkku, jota pitää kokeilla :).

    VastaaPoista
  5. Nämäkin näyttävät herkullisilta!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..