Kun viime syksynä en pienen vauvan kanssa saanut omppuhilloa tehtyä ollenkaan, tänä syksynä sitä on tullut tehtyä sitten senkin edestä. Omppuhillo on nimittäin minusta ihan parasta hilloa ja sitä minä viime talvena kyllä kaipasin!
Kymmenestä kattilallisesta kaksi viimeistä onnistuin polttamaan pohjaan. Siinä vaiheessa jouduin käyttämään eri omppuja kuin aikaisemmissa erissä, liekö sillä osuutta asiaan. Sain kuitenkin pelastettua myös ne erät kun siirsin omput varovasti toiseen kattilaan. Yhdellä palovammalla selvisin urakasta, mutta oli se sitten sitäkin kipeämpi.
Hillosokeripussin kyljessä olevaa ohjetta käytin, mutta veden määrä oli minusta siinä jotenkin epäselvästi kerrottu. Ekasta satsista tuli hieman liian paksua hilloa minun makuuni ja niinpä tein kokeiluja myöhempien hilloerien kanssa. Ja tässäpä nyt lähinnä itselleni muistiin oma hilloreseptini.
Omppuhillo
n. 4 l valmista hilloa
n. 10 l omenia
4 dl vettä
1 kg hillosokeria
+
1 kpl vaniljatanko
TAI
2 kpl kanelitankoja
Pese omenat huolella, poista siemenkodat ja lohko ainakin neljään osaan. Lohkottuja omenia saa olla viiden litran kattila kukkuroillaan (kuva alla). Mittaa kattilaan 4 dl vettä, heitä halutessasi sekaan halkaistu vaniljatanko tai pari kanelitankoa ja keitä hiljalleen välillä pohjasta asti sekoittaen niin kauan, että omenat on pehmenneet. Poista vaniljatanko (raaputa vaniljansiemenet lusikalla omenien sekaan) tai kanelitangot. Soseuta sauvasekoittimella. Siirrä kattila takaisin liedelle, lisää hillosokeri ja vanilja- tai kanelitangot. Kuumenna sose kiehuvaksi ja keitä 10 minuuttia välillä sekoittaen. Poista taas vanilja- tai kanelitangot. Kuumenna hyvin pestyt lasipurkit 100 asteisessa uunissa. Itse laitan purkit ja kannet kylmään uuniin ja uunin päälle siinä vaiheessa kun lisään hillosokerin. Kaada valmis omenasose kuumiin purkkeihin, ihan piripintaan ja sulje kannet huolella. Hillo paksunee jäähtyessään.
Enhän minä tokikaan ollut osannut varautua etukäteen tällaiseen hillomäärään ja jouduinkin haalimaan purkkeja ja purnukoita vähän sieltä sun täältä. Lämpimät kiitokset siis kaikille purkkien lahjoittajille! :)