Sivut

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Keltaista, oranssia ja vähän muutakin

Toukokuussa HommaHuoneen värihaasteessa kuukauden väri on keltainen. Sellaisista, ja vähän muistakin väreistä ompelin jo viime kuussa kun koitin saada kangaslaatikoihin vähän tilaa (siinä juuri onnistumatta).. Oranssi on yksi lempiväreistäni.
Huhtikuun tapaan ompelin kangaslaatikon tilkuista jemmaan muutamia vauvalahjoja.
 Harmaa ja keltainen paita on tehty kaavaa mitenkään muokkaamatta. Takakappale on hieman etukappaletta pidempi, minusta kivan näköinen. Oranssi paita on tehty samalla kaavalla mutta takahelman olen muokannut suoraksi.
Kaava: Ottobre 1/2016  "Skogsdjur" 62 cm  (56 - 92 cm) 

Tällä viikolla otin jo toistamiseen hommakseni trikoolaatikon siivoamisen ja päätin ronskisti heittää pois kaiken mistä en mitään järkevää juuri nyt saisi aikaiseksi. Siivoilun päätteeksi ajattelin nopeasti surauttaa kahdelle tytölle hameen. Leikkasin kankaan kahteen saman kokoiseen palaan ja ommella surautin sivuilta yhteen. Sitten rupesin katsomaan että pienemmälle siitä saisi pienellä resorilisällä kivan mekon. Siispä sopivaa resoria kaivamaan ja ompelemaan. No eihän mekko silleen päällä pysynyt.. Joten taas tilkkulaatikolle.. Nyt kaivoin ne juuri äsken hylkäämäni palat  ja leikkasin ne mielestäni kaikkein käyttökelvottomimmat eli pitkät (kuitenkin liian lyhyet kanttausten tekemiseen) ja kapeat tilkut vieläkin kapeammiksi soiroiksi. Letitin soirot ja ompelin olkaimiksi resorin reunaan..
Ja lopun varmaan jo arvaattekin.. Eihän niitä pikkupaloja pois voinutkaan heittää, kun näitä lettejähän voisi joskus käyttää johonkin muuhunkin juttuun.. :D
Isompi sitten tietenkin halusi myös mekon ja hänelle leikkelin yläosan ihan peruspaidan kaavalla. Jätin pääntien ja hihansuut huolittelematta kuin myös molempien mekkojen helmat.

365 SikSak-peitto on edistynyt ihan kivasti, suunnitelman mukaisesti raidan päivässä..
Mekkotehtailua on tullut harrastettua viime aikoina enemmänkin, jospa niitä saisin piakkoin kuvailtua ja täällä esiteltyä.. Mutta hei, ihan kohta on kesäkuu! Miten ihmeessä tämä aika näin rientää..?

14 kommenttia:

  1. Ompa kivoja tilkkumekkoja! Täytyy kyllä itsekin vierailla tilkkulootalla tuollainen mekko mielessä kunhan on tämä väliaikaiskoti saatu järjestykseen ja oksutauti ulos talosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tilkuista saa kyllä monenmoista kivaa, kun vähän ajatustyötä tekee.. Voi, toivottavasti teillä oksutauti on jo ohi!! Meilläkin sitä sairastettiin reilu kk sitten, ihan koko porukan voimin.. :/ Se jos mikä on niin ikävä tauti!

      Poista
  2. Kivoja tilkkumekkoja ja nuo pienet paidat <3

    VastaaPoista
  3. Ihania mekkoja. Ihana, kun on mekotettavia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä meillä silti tytöt taitaa mielukkaammin vetäistä sortsit ja teepparit päälleen.. Mutta kiva kun edes joskus kelpaa mekkokin.. :)

      Poista
  4. Voihan tilkut, niitä on aina liikaa :D Hienosti hyödynnetty paloja, kivoja tuli!!

    VastaaPoista
  5. Hienosti olet keksinyt tilkkuja hyödyntää, hyvä sinä!! Nätit mekot ja paidat sait aikaiseksi. Tuo siksak peitto näyttää tosi kivalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niitä isompiakin tilkkuja joskus jää, on jotenkin helpompi lähteä liikenteeseen.. :) Siksak-kuvio on minusta niin kivan näköinen..

      Poista
  6. Ai kuinka hauska tuo tilkkuompelusselostus :). Noin sitä joskus tuppaa käymään. Itseasiassa niukkuus tuo usein hyviä ratkaisumalleja esille. Siksak-peitosta tulee upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D He-heh.. Se on ihan tosi, että silloin sitä melkeinpä parhaiten onnistuu kun vähän joutuu tilkkuja pyörittelemään ja ajattelemaan.. :) Kiitos! ❤

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..