Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2019

Joululahjoja ommellen ja neuloen

Sain aikaiseksi muutaman joululahjan itse tehden. Marraskuun käsityömessuilta ostin kankaat kahden nuorimman kummilapsen joululahjaompeluksiin ja siskoni sai lahjaksi 7-veikasta neulotut JonSukat.
Mekon kaava, "Birdie birdie" löytyy Ottobren numerosta 1/2015, jumppiksen kaava, "Jumpsuit" taas Ottobresta 4/2012.
JonSukat neuloin Näppärästi näkemättä-blogista löytyvällä ohjeella.

Pian saatuani nämä sukat valmiiksi, ilmestyikin JonSukkien suunnittelijalta kirja, josta kyseinen ohje myös löytyy.
Ensin varasin kirjan kirjastosta, ollen 25. jonossa.. :D Lopulta päädyin kuitenkin ostamaan kirjan ihan omaksi ja anopillekin joululahjaksi.. Monta kivaa neuletta odottaa tästäkin kirjasta puikoille pääsyä..

❤️❤️❤️

Onnea uudelle alkavalle vuodelle!

maanantai 23. joulukuuta 2019

Pitsipallot

Montakohan vuotta näiden pitsipallojen tekeminen on ollut minulla ajatuksena.. Aina vain olen siirtänyt aloittamista seuraavaan ja seuraavaan jouluun.. Nyt sain vihdoinkin aikaiseksi ottaa virkkuukoukun käteen ja virkattua pari palloa. Palloista tuli todella paljon suurempia kuin kuvittelin. Olin ajatellut että palloista saisi tuollaisen pallovalosarjan, mutta olisivat olleet kyllä liian suuria siihen. Toisen pallon sisältä oli ilmapallo tyhjentynyt ennen aikojaan, ja niinpä toinen pallo jäi toiselta puolelta hieman ruttuiseksi. Ehjän pallon annoin ystävälle joululahjaksi, ja koukulla onkin jo ainakin yksi pallo vielä tulossa.. Kunhan se valmistuu, niin jospa saisin samalla uudelleen kovettua sen ruttuisen pallon..
 
Pitsi pallon ohje löytyy blogista Neanomat.

❤️❤️❤️

Nytpä onkin aika toivottaa rauhaisaa joulun aikaa kaikille täällä piipahtaville!✨

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Korttiaskartelua

Minulla oli oikeastaan viikonlopun ristiäisiin jo kortti olemassa, kun törmäsin virkattujen vaunujen ohjeeseen ja oli pakko muuttaa suunnitelmaa kortin osalta. Onneksi en ollut vielä ehtinyt kirjoittaa korttia.. :)
Tietysti siinä niin kävi ettei virkkailua malttanut jättää vain yksiin vaunuihin.. :D

Virkattujen vaunujen ohje löytyy blogista Helmisilmukka.

lauantai 14. joulukuuta 2019

Täytekakku kummipojan ristiäisiin

Tänään saimme olla 13. kummilapsemme kastejuhlassa. Sain tehdä juhlaan täytekakun ja kakun suhteen muuten vapaat kädet, laktoosittomuus oli ainoa huomioitava asia. Ja tämmöinen siitä sitten tuli.. Enhän minä täysin tyytyväinen kakkuun ollut, mutta kerrankin pystyin jättämään selittelyt sikseen mikä kaikki meni pieleen tai muuten jäi harmittamaan.. 😅
pohjana 5 munan sokerikakkupohja , kostutus sitruunalimsalla, täyte Pullahiiren ohjeella mansikkamousse, kuorrutus laktoositonta vispikermaa, koristeet sokerimassaa

torstai 21. marraskuuta 2019

JonSukat

Muutama viikko sitten kuulin ekaa kertaa JonSukista. Tai oikeammin luin, kahdestakin eri lehdestä. Innostuin kivan näköisistä sukista ja päätin tehdä sellaiset joululahjaksi. Ensin jännäsin, löydänkö mistään ohjetta, kun olin lukenut että ohjeita jaetaan facebookissa johon en itse kuulu.. Onnekseni löysin blogin Näppärästi näkemättä, jossa oli ohje Kinke-nimisiin JonSukkiin. Kaivoin lankalaatikosta langat joiden arvelin helposti riittävän. Sain toisen sukan valmiiksi ja pienen matkaa toistakin, kunnes tajusin ettei tuo hunajan värinen lanka sittenkään riitä kahteen sukkaan, ja  tuota väriähän ei enää valmisteta.. Lisäksi tajusin että sukat olisi saaneet sittenkin olla numeroa isommat ja niinpä aloitin lahjasukat toisilla väreillä.. Samalla laitoin pariin Whatsapp-rinkiin kyselyä, sattuisiko jollakin olemaan jämäkerää tätä lankaa..

Kuin ihmeen kaupalla sain kokonaisen kerän tätä lankaa, sellaisen toiveen kera että kun saan sukan valmiiksi, palauttaisin loppulangan. Maksuna langasta oli hyvä mieli. 😍 Nytpä on nämäkin sukat valmiit ja päätyivät lämmittämään omia jalkojani, loppukerä lankaa odottaa palauttamistaan ja todellakin sain tästä hyvän mielen! ❤️
Ohje: Näppärästi näkemättä
Lanka: 7-veljestä musta, valkoinen ja hunaja

torstai 14. marraskuuta 2019

Jumppiksia vauvalahjoiksi

Olen päässyt lähiaikoina ompelemaan kaksi vauvalahjaa tuleville kummilapsillemme. Ensimmäisen ystävän tyttärelle ja toisen lastemme tuoreimmalle serkkupojalle. Ensimmäisen, vaaleanpunaisen jumppiksen tein ihan Ottobren kaavan mukaisesti, mutta jälkimmäisestä jätin vetoketjun kaitalehuolittelun pois ja muutin koko vetskarin paikkaa, sekä vuoritin hupun. Kumpaakin kavensin hieman. Jumppisten koko on 62 cm.
Kaava: Ottobre 4/2012
Kankaat: vaaleanpunainen luomujoustocollege, resori ja vetskari Kangaskapinasta,
harmaa college, resori, jääkarhutrikoo ja vetskari Porin Eurokankaasta

torstai 7. marraskuuta 2019

Täytekakku 40-vuotisjuhliin

Tilauksesta täytekakkua poikamme kummisedän yllätysjuhliin. 
Pohja gluteeniton, täytteenä pätkismousse.

tiistai 29. lokakuuta 2019

Trio-neuletakki

Tilasin syksyn uutuuskirjan Neulekekkerit heti sen ilmestyttyä ja ensimmäisenä puikoille pääsi nuorimman tyttären toiveesta Trio-neuletakki, koossa 98/104. Kirjan ohjeissa on aina kerrottu millä langoilla ohjeen mukaisen langan voi vaihtoehtoisesti korvata, mikä on kyllä älyttömän hyvä! Ja niinhän minäkin korvasin langan Novitan Wool Cottonilla. Novitan lankoja saa hyvin Prismasta ja niitä saa tilattua vaikka ruokatilauksen yhteydessä, kuten nyt tein. Merinovilla oli minulle uusi tuttavuus, mukavaa neulottavaa. Takki oli nopea neuloa, vaikka mun onkin pakko rajoittaa omaa neulomistani jumien välttämiseksi.
Neuloin takkiin hieman kasvunvaraa helmaan ja hihoihin. Taskut minulla oli ajatus tehdä samaisen kirjan Kätkö-neuleen ohjeilla, mutta muistin sen vasta kun olin jo helmassa ja siinä kohtaa myöhäistä.

Neulekekkerit - Saumattomat lasten neuleet on Mehukekkerit-blogia pitävän Veera Jussilan kirjoittama kirja. Kirjassa on paljon ihania neuleita, minulla on seuraava työ jo puikoilla ja kenties jotain päätyy vielä ihan pukinkonttiinkin.. Minä tietenkin toivon ja odotan kirjalle jatkoa aikuisten saumattomiin neuleisiin.. ;)

maanantai 9. syyskuuta 2019

Yksisarvispaita ekaluokkalaiselle

Olen vihdoinkin saanut hommattua uuden ompelukoneen. 😊 Testausmielessä  ompelin ekaluokkalaiselle trikoopaidan. Kankaan hän sai valita itse muutamasta kauan jemmatusta vaihtoehdosta ja päätyi yksisarvis-kuosiin. Kaava oli niin ikään testaus, muokkaus Kangaskapinan Talviperhos-mekosta.
Kaava: Kangaskapinan Talviperhonen 116cm (80-140cm)
Kangas: Kangaskapinalta


maanantai 26. elokuuta 2019

Kinuskikakut 100-vuotiaalle

Sain pyynnön tehdä mieheni mummun 100-vuotissynttäreille kaksi 30 hengen kakkua. Kakuissa on sama Omar-täyte kuin edellisen viikonlopun kakuissa, mutta tällä kertaa laitoin väliin vielä lisäksi ruusunmarja-omenahilloa.

Ajatus oli, että molempiin kakkuihin olisi tullut ruusuja ja pihlajanmarjoja, mutta en saanut niitä millään asettumaan nätisti ja niinpä laitoin ruusut toiseen ja pihlajanmarjat toiseen. Pahoittelut todella huonoista kuvista.

maanantai 19. elokuuta 2019

Kinuskikakku Omar-täytteellä

Eilen juhlistimme kahden lapsemme syntymäpäiviä. Tiesin jo hyvissä ajoin olevani viikonloppuna töissä ja ennakoin leipomisia pakkaseen valmiiksi. Vain täytekakun jätin viikonlopulle työvuorojen lomassa tehtäväksi. Sitten kävi niin, että meillä sattui käymään perjantaina vieraita sekä aamulla että iltapäivällä, ja yhtäkkiä yhdeksän aikaan illalla muistin että ainiinjoo, munhan piti leipoa tänään kakkupohja.. :D

No, kakku tuli kuin tulikin ajallaan valmiiksi. Täytteen tein Tarun Omar-juustokakun ohjeella. Täyte oli kyllä hyvää, mutta olisi ehkä näin kakun välissä kaivannut jotakin hilloa kaverikseen. Kinuskia olisi päälle saanut olla ainakin tuplasti, mutta en hoksannut että uusi isompi vuokani on oikeasti ihan niin paljon isompi kuin edeltäjänsä. Nakukakuksi suunniteltu kakku sai sittenkin viime hetkillä kermaa kylkiinsä, tosin vähän huolimattomasti levitettynä. Koristeet löytyivät kotipihan pihlajasta.

Tulevana viikonloppuna pääsen taas leipomaan täytekakkuja, tällä kertaa 100-vuotiaalle. :)



Pohja: 10 munan sokerikakkupohja


Omar-täyte:
1+3 dl kermaa
1 pss Omar-kermakarkkeja
400 g maustamatonta tuorejuustoa
(1/2 dl sokeria)
1 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
4 rkl vettä

Lämmitä 1 dl kermaa kattilassa ja anna karkkien sulaa kerman joukkoon. Jätä kastike jäähtymään. Laita liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen likoamaan. Vatkaa loppu kerma (3dl) ja sokerit vaahdoksi. Yhdistä hieman jäähtynyt Omar-kastike ja notkistettu tuorejuusto. Yhdistä sitten tuorejuusto-Omarkastikeseos ja kerma keskenään. Kiehauta 4 rkl vettä ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen. Lisää liivateneste ohuena nauhana huolellisesti pohjasta saakka sekoittaen täytteeseen.

torstai 25. heinäkuuta 2019

Mustikkapiirakka

Mustikka on ehdottomasti yksi parhaista marjoista ja mustikkapiirakka luonnollisesti yksi parhaista piirakoista. Mun tulee tehtyä mustikkapiirakka lähes aina samalla, äidiltä saadulla ohjeella.. Mutta joskus on kiva kokeilla muitakin ja tänään mustikkareissun päätteeksi testiin pääsi Valkoisen talon mustikkapiirakka. Ohje on niin helppo, että ajattelin lastenkin voivan leipoa tätä. Puolelle pellille laitoin myös kermaviiliseoksen, mutta seos olisi hyvin riittänyt vaikka koko piirakkaan. Ja ilman kermaviiliseostakin piirakka oli hyvää!
Mustikkapiirakka
pellillinen

4 kananmunaa
3 dl sokeria
200 g voita
2 dl maitoa
6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta

Päälle reilusti mustikoita
(tai muita marjoja/hedelmiä)

Kermaviiliseos

1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

-Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
-Sulata voi, lisää maito ja kiehauta seos.
-Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna-sokerivaahtoon jauhot ja leivinjauhe sekä voi-maitoseos kevyesti vatkaten.
-Levitä taikina uunipellille, ripottele päälle reilusti mustikoita (ja halutessasi myös kermaviiliseos). Paista uunissa 20 minuuttia.



torstai 20. kesäkuuta 2019

Virkattuja herkkuja lahjaksi

Kun Valkoisessa talossa ja Kangaskorjaamolla virkkailtiin jos jonkinmoisia herkkuja lasten leikkeihin, tarttui minullekin innostus. Niinpä päätin virkata kolme vuotta täyttävälle kummitytölle muutamia herkkuja. Sopivan värisiä lankanyssäköitä oli jäänyt edellisistä virkatuista herkuista neljän ja puolen vuoden takaa ja ne ajattelin näihin käyttää. Vaan  kun nälkä kasvaa syödessä, eihän ne jämälangat mihinkään riittäneet.. Lisää lankaa ja niin "leipasin" vielä muutaman muffinssin. Osaan muffinseista laitoin koristeeksi helmen.
Donitseihin löysin ohjeen Fannyn talosta. Muffinseista tein kaksi ensimmäistä (ruskeat) Maalaiskoti Myllyhaassa-blogin ohjeella, mutta muihin sovelsin ohjetta siten, että virkkasin kuppiosan ja kuorruteosan omina kappaleinaan ja yhdistin osat käsin neulalla ja langalla.

Ohjeessa muffinin pohjalle leikattiin pahvista ympyrä. Minä pähkäilin hetken jos toisenkin, että millä ihmeellä pahvin voisi korvata  kun pyykkikoneessa peseminen ei sitten onnistu kun jos herkut likaantuvat. Mietin mitähän Kangaskorjaamolla tässä tilanteessa tehtäisiin ja kaivelin keittiön kaappeja kun lamppu syttyi. 💡 Yhdestä voirasian kannesta sain leikattua kahteen muffiniin pohjan ja kansia oli onneksi kerääntynyt useampia.. Nyt herkut voi heittää likaantuneina muun pyykin mukana vaikka pyykkikoneeseen.

Hyvää juhannusta!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Täytekakut rippijuhliin

Sain tehdä tuttavaperheeseen täytekakut rippijuhliin. Kummassakin kakussa on 8 munan gluteeniton  sokerikakkupohja, väleissä vispikermaa ja itse keitettyä mansikkahilloa. Koristeeksi tietysti mansikoita, vaikka harmikseni en  oman kylän kaupoista vielä löytänyt kotimaisia.
Ensi kesänä meillä onkin itsellä ensimmäiset rippijuhlat, uskomatonta miten aika rientää ja lapset vanhenee (ja kai sitä sitten itsekin vanhenee).. 😬

lauantai 11. toukokuuta 2019

Lohipiirakka

Mieheni toi kaupan kalatiskiltä ison savustetun lohen. Maku ei ollut paras mahdollinen ja hän meinasikin että "no kyllä kanat syö".. No minähän en toki siihen suostunut että hyvä kala olisi kokonaan kanoille syötetty, mutta enpä myöskään olisi sitä yksinäni jaksanut syödä vaikka lohta rakastankin. Niinpä päätin osan kalasta laittaa piirakkaan ja teinkin kaksi lohipiirasta.

Ohjeen löysin Kalaneuvokselta ja alla oleva ohje on minun versioni siitä. Juustoraastetta mulla tosin tuli vähän reilusti, kun luin ohjeesta että 4 dl ja kun olin jo lykännyt piirakat uuniin ja vilkaisin ohjetta uudelleen, oli ne desit muuttuneet ruokalusikallisiksi.. :D
Lohipiiras

Pohja:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl juustoraastetta
3 rkl vettä

Täyte:
200 g savustettua lohta
1 dl sipulisilppua
125 g kirsikkatomaatteja
3 kananmunaa
2dl kermaa
1 dl maitoa
2 tl kuivattua tilliä
1/2 tl mustapippurirouhetta
1/2 tl suolaa

Pinnalle:
4 rkl juustoraastetta

Nypi pehmeä voi ja vehnäjauhot, lisää juustoraaste ja vesi. Sekoita tasaiseksi ja painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 225 asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Pilko lohi paloiksi, silppua sipuli ja puolilta kirsikkatomaatit. Levitä sipulisilppu ja lohenpalat esipaistetulle pohjalle. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja levitä piirakalle, painele kirsikkatomaatit täytteeseen ja ripottele juustoraaste päällimmäiseksi. Paista piirakkaa vielä 20 minuuttia.

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Vappumunkit

Olin maanantaina muutaman naisen kanssa leipomassa 200 munkkia ja ajattelin etten kotona leipoisi ollenkaan. Vaan kun vappuaamu huonosti nukutun yön jälkeen valkeni, huomasin kohta vaivaavani munkkitaikinaa. :D Tällä kertaa kokeilin  tehdä munkit kokonaan ilman kananmunaa. Muuta eroa en kananmunaiseen taikinaan huomannut, kuin että paistaessa nämä jäivät hieman vaaleammiksi.

Munkit
n. 30 kpl

0,5 l vettä
50 g tuorehiivaa
2 dl sokeria
12 g suolaa
1 rkl kardemummaa
100 g voita
n. 1 kg vehnäjauhoja

Paistamiseen esim. rypsiöljyä
Sokeroimiseen Sirosokeria

Lisää kädenlämpöiseen veteen hiiva, sokeri, suola, kardemumma ja sulatettu voi. Sekoita hyvin. Lisää vehnäjauhot vähitellen ensin vispilällä sekoittaen, lopuksi käsin vaivaten. Vaivaa taikinaan hyvä sitko (vaivausaika vähintään 10 min). Kohota 20-30 minuuttia. 

Pyörittele taikina pulliksi ja anna kohota vielä 30 minuuttia.

Lämmitä paistorasva kattilassa 180 asteiseksi. Pyöräytä kohonneisiin pulliin sormella reikä ennen paistamista. Paista munkkeja rasvassa pari minuuttia molemmin puolin. Jäähdytä hetki ja sokeroi munkit.

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Ompeluksia Nappinjan Pionista

Mulla on ollut ompelujumi. Valmistauduin koko viime syksyn ja talven ajan joulumyyjäisiin, joissa myynti oli ihan olematon. Kaappi täynnä myymättä jääneitä käsitöitä ei ole innostanut ompelemaan yhtään mitään. Nyt keväällä sain ilokseni tilauksen. Sain sieltä kaapista osan leggareista myytyä ja lisäksi pääsin ompelemaan muutamat legsut lisää.. 😍 Tilaaja toimitti minulle Nappinjan Pionia joustocollegena josta minä sitten ompelin.
Leggareiden kaavana on Kangaskapinan Minni-leggarit, jolla saa tehdä legsuja myös myyntiin. Pannat sekä rusettipipo ja tuubihuivi on kasattu kankaan jämäpaloista joko omilla kaavoillani tai kokonaan kaavoitta.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Suklaakakku pätkismoussella

Tänään on talviturkki heitetty jokeen ja herkuteltu enemmän kuin olisi järkevää.. :) Vietimme siis kaksosten 14v ja pikkuveljen 5v syntymäpäiviä ja synttäreille leivoin suklaisen kakun. Kakkupohjan ohje on Suklaapossun mielettömän mehevä suklaakakkupohja. Halkaisin pohjan kahteen osaan, (ohjeesta poiketen kostutin pohjat vaniljamaidolla) ja väliin laitoin pätkismoussea. Päälle tein suklaaganachen ja reunoiltaan tämä on tällainen naku-versio.. Päälle kippasin kolmesta pussista erilaisia karkkeja. Pohja kannattaa tehdä pari päivää ennen tarjoamista ja täyte päivää ennen. Ganachen voi tehdä päivää ennen tarjoamista, tai vasta tarjoilupäivänä. Jos ganachella haluaa kuorruttaa myös kakun sivut, kannattaa ohje vähintäänkin tuplata.
Pohja:
50 g tummaa suklaata
125 g voita
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
150 g ranskankermaa
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
4,75 dl vehnäjauhoja
1 dl leivontakaakaota
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0,5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun, n. 24 cm irtopohjavuokaan ja paista 170 sateisessa uunissa n. 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei kokeiltaessa jää taikinaa. Laita vuoan päälle folio paistamisen loppuvaiheessa, jotta pinta ei pala. Anna jäähtyä.

Pätkismousse:
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 kpl Pätkis-suklaalevyä (200 g)

Sulata suklaat varovasti mikrossa. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja sulatettu suklaa.

Suklaaganache:
0,5 dl kermaa
100 g tummaa suklaata

Kiehauta kerma kattilassa ja paloittele suklaat kermaan sulamaan, sekoittele välillä.


torstai 14. maaliskuuta 2019

Happy Hippo-täytekakku

Täytekakkua mieheni syntymäpäivän kunniaksi, vaikka koristeluiden perusteella kakkua ehkä voisi luulla lasten kakuksi.. :D Koristeena oleva Kinderin Happy Hippo-patukka oli hauska löytö ihan kaupan karkkihyllyltä. En tiedä onko näitä ollut olemassa jo kauankin, mutta me huomattiin nämä nyt ensimmäistä kertaa.. Kakussa on 4 munan kakkupohja, välissä banaania ja pätkismoussea.

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Rahkaletut

Sain ison (5kg) ämpärillisen rahkaa jossa parasta ennen -päiväys oli juuri mennyt. Noin puolet siitä sain lahjoitettua eteen päin, mutta melko paljon sitä minullekin jäi. Kahtena aamuna tein smoothieta isot satsit ja äsken kokeilin tehdä kotijoukoille lounaaksi ystäväni vinkkaamia rahkalettuja. Ruoaksi tehtynä olivat ehkä hieman liian makeita (ainakin minun makuuni), mutta muuten kyllä tosi hyviä! Ohje löytyy täältä.
Rahkaletut

2 dl maitorahkaa
4 kananmunaa
1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria

voita paistamiseen


Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi seokseksi. Paista lettupannulla pieniä lettuja. Tarjoa vaikkapa mansikkahillon kanssa.

Rahkaämpärin kanssa sain myös toisen ämpärin. Siinä oli 4,5kg tuorejuustoa jossa niin ikään oli parasta ennen -päiväys juuri mennyt.. :D Sitäkin olen yrittänyt saada kulumaan. Olen mm. leiponut pakkaseen valmiiksi täyte-, juusto- ja hyydykekakkuja ensi kuussa alkavaa synttäriputkea ajatellen.. Ehkäpä niistä kuullaan vielä myöhemmin jos hyvän makuisiksi osoittautuvat.

perjantai 8. helmikuuta 2019

Täytekakku 40-vuotiaalle

Mieheni veljelle järjestettiin yllätyksenä synttärit ja minulta pyydettiin kemuihin täytekakku. Kakussa on 12 munan kakkupohja, välissä mansikkasurvosta ja suklaamoussea. Kakkujen koristeleminen ei ole mun vahvinta osaamisaluetta ja nytkin meinasi mennä sormi suuhun kun kaupasta ei tuoreita mansikoita saanutkaan mitä olin koristeeksi suunnitellut.. 3-vuotias tyttäreni päätti puolestani mitä koristeita kummisetänsä kakkuun ostetaan ja niin vain kakku sai kuin saikin koristeet päälleen.. :)
Tämä olikin vuoden ensimmäinen kakku, ja pitkän tauon jälkeen pursotusjälki on taas vähän mitä sattuu.. Mutta kevät on meidän perheessä syntymäpäivien aikaa joten harjoitusta on luvassa!