Sivut

maanantai 28. toukokuuta 2012

Kiitoskakku eskariin



Uusi yritys.. Raivostuttavaa kun saa melkein koko postauksen kirjoitettua ja sitten kaikki häviää kuin tuhka tuuleen!! No, eipä voi mitään.. Aamulla vietiin eskarin opelle ja lastenhoitajalle kahvipöytään tämä kakku. Ei haluttu muistaa millään krääsällä, ja kun siitä on niin piiiitkä aika kun viimeksi on päässyt kakun tekoon, oli valinta itselle melko selvä, ja eskarilaisillekin mieluinen ajatus.. :) 













Pohja:
4 munan sokerikakkupohja

Täyte: Vadelma-valkosuklaamousse

Kakun pinnalle: sokerikreemi

Koristeet & päällinen: sokerimassaa, sokerihelmiä + suklaata



Vadelma-valkosuklaamousse



3 liivatetta

2 1/2 dl Flora Vispiä

200 g Sunnuntai vaniljaa

3 dl vadelmahilloa

1/2 dl sokeria

130 g valkosuklaata

tilkka vettä



Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sulata tai rouhi valkosuklaa. Vaahdota Flora Vispi. Sekoita vaahdon joukkoon sunnuntai vanilja, vadelmahillo, sokeri ja sulatettu tai rouhittu valkosuklaa. Sekoita hyvin. Kiehauta tilkka vettä ja liota liivatteet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan huolellisesti sekoittaen. Täytettä tuli reilu kerros kahteen väliin. Kolmeenkin väliin riittäisi hyvin.



Sokerikreemi



125 g pehmeää voita

1/2 tl vaniljasokeria

4 dl tomusokeria

1 rkl vettä



Pehmennä voi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja tomusokeri pienissä erissä. Vatkaa tasaiseksi. Lisää vesi ja vatkaa vielä hetki. Sokerikreemi tulee kakun pinnalle sokerimassakuorrutuksen alle. Sokerikreemin ohje on peräisin Kinuskikissalta.

 



perjantai 18. toukokuuta 2012

Lipstikka eli liperi



 


Kolmisen vuotta sitten ostimme vanhan talon, ja mielenkiintoista on ollut seurata mitä kaikkea tuolta mullan seasta on alkanut aina näin keväisin puskea esiin.. Kahtena edellisenä kesänä olen ihmetellyt autotallin oven vieressä kukkapenkin reunassa lähes parimetriseksi kasvavaa kasvia. Lehdet on mielestäni muistuttaneet hiukan särkyneen sydämen lehtiä, mutta kukinta ei sinne päinkään.. Nyt muutamia viikkoja sitten sain tietää, että tämä kyseinen kasvi on Lipstikka, ja en voi olla laittamatta tänne omaa postausta tästä mielenkiintoisesta mausteesta..


 


Jonkin verran olen nyt tänä keväänä tätä jo ehtinyt testaamaan, mm. keittoihin ja jauhelihakastikkeeseen, mutta vielä jotakin uutta voisi kokeilla. Harmillisen vähän vain löytyy mitään valmiita reseptejä, missä olisi lipstikkaa käytetty mausteena. Lisäksi monessa paikassa varoiteltiin, ettei lipstikkaa saa laittaa paljoa ettei maku mene kitkeräksi, mutta mistään ei kuitenkaan löytynyt mitään määriä - mikä on paljon ja mikä vähän..? Niinpä olen joutunut kokeilemalla kokeilemaan, mikä on sopivasti.. Sen kummempaa ohjeistusta en vielä näillä muutamilla kokeiluilla uskalla antaa, kuin että pari oksaa on tarpeeksi viiden litran kattilalliseen jauhelihakeittoa.. :) Jatkan kokeiluja ja koitan saada jotakin reseptejäkin julkaistuksi.. Jauhelihakastikkeeseen kokeilin tätä tänään, ja siihen saatte lopuksi reseptinkin. 


 


Alla oleva kuva on nyt tänään otettu, joten puska on vasta polvenkorkuinen, mutta viime kesänäkin kasvoi lähes parimetriseksi. Kuvan alle kootut tiedot kasvista löytyi googlen ihmeellisestä maailmasta.. :)


 




 


Lipstikka, liperi, rohtoliperi (Levisticum officinale)


 


Lipstikka on sarjakukkaisiin kuuluva maustekasvi, joka kasvaa 100-250 cm korkeaksi ja kukkii heinä- tai elokuussa keltaisin, karhunputkea muistuttavin kukin. Kotoisin se on Länsi-Aasiasta, mutta sitä on kasvatettu mm. luostaripuutarhoissa Keski-Euroopassa jo keskiajalla. Suomessa sitä on kasvatettu vanhastaan kotipuutarhoissa, ja sitä tapaa edelleen satunnaisesti viljelyjäänteenä vanhan asutuksen piirissä. Kasvi on monivuotinen, eikä leviä hallitsemattomasti. Kasvupaikaksi sopii aurinkoinen tai puolivarjoinen paikka ja hyvä multainen maa. 


 


Lipstikka on voimakkaan tuoksuinen ja makuinen yrtti, jota käytetään  lihaliemikuutioiden tapaan (lehdet ja juuri) mm. keittoihin ja pataruokiin, ja se onkin lihaliemikuutioiden alkuperäinen mauste. Maultaan lipstikka muistuttaakin Maggi-lihaliemikuutioita. Lipstikka sopii yhteen monien muiden yrttien kanssa ja sitä käytetään paljon erilaisissa mausteseoksissa. Lipstikkaa käytetään sekä tuoreena että kuivattuna. Satoa voi kerätä läpi koko kesän, kunhan jättää lehtiä tuottamaan uutta satoa. Kuivaamista varten pääsato leikataan heinäkuussa, jolloin toisen sadon saa syyskuussa.


 


Joskus muinoin lipstikkaa on käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin. Se vaikuttaa myös ruokahalua parantavasti, lohkaisee yskää ja voi lieventää migreenikohtauksia. Varoituksiakin lipstikan käyttöön liittyy.. Esimerkiksi munuaistulehduksesta ja munuaisten - tai sydämen vajaatoiminnasta kärsivät eivät saisi nauttia lipstikkaa. Lisäksi raskaana olevien tulee olla varovaisia lipstikan käytössä, sillä suuri määrä lipstikkaa saattaa aiheuttaa supistuksia.


 


Lähteet:








 


 


Viime kesältä pari kuvaa, joissa näkyy kukinta. Jospa tänä kesänä saisin kuvattua vielä täydessä parin metrin mitassaan.. :)




 


Ja lopuksi vielä jauhelihakastikkeen ohje:




 


Jauhelihakastike


 


400 g jauhelihaa


1 sipuli


1 oksa lipstikkaa


1 tl suolaa


1 mm paprikajauhetta


ripaus mustapippuria


ripaus valkopippuria


2 rkl vehnäjauhoja


4-5 dl vettä


 


Ruskista jauheliha, silputtu sipuli ja silputtu lipstikka. Mausta. Ripottele vehnäjauhot jauhelihan joukkoon ja sekoittele hetki. Lisää vettä vähän kerrallaan, kunnes saat sopivan paksuista kastiketta. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Porkkanainen lihapiirakka



Maanantai-iltana meillä kokoontui joukko naisia resepti-illan merkeissä. Eli jokainen leipoi kotonaan jotakin, ja toi reseptin kera muiden maisteltavaksi. Kaikenlaisia herkkuja saatiinkin maistella, sekä suolaisia että makeita.. Oma tekeleeni oli tämä porkkanainen lihapiirakka, jonka olin edellisellä viikolla leiponut pakkaseen ja ajanpuutteen vuoksi en sitten mitään varsinaista lempileipomusta alkanut väsäämään.. Ohje on peräisin toukokuun (5/12) Ruoka Pirkka -lehdestä lähes ohjeen mukaan tehtynä.


 




 


Pohja:


500 g porkkanasosetta


3 1/2 dl (hiivaleipä)vehnäjauhoja


1 dl öljyä


1 tl leivinjauhetta


1/4 tl suolaa


 


Täyte:


3/4 dl puuroriisiä


5 dl vettä


1 tl suolaa


400 g jauhelihaa


1 sipuli


1 valkosipulinkynsi (jätin pois)


1 tl timjamia


1 tl oreganoa


3/4 tl suolaa


1/2 tl mustapippuria


2 kananmunaa


2 dl kevytkermaa (käytin ruokakermaa)


1/2 pss (à 150 g) sinihomejuustomurua (laitoin n. 2 rkl kun enempää ei pussinpohjalla ollut..)


 


Pinnalle:


3 porkkanaa (laitoin vain yhden)


1 rkl öljyä


1/2 dl kurpitsansiemeniä (jätin pois kun ei ollut)


 


Valmista ensin täyte. Keitä riisiä suolalla maustetussa vedessä noin 20 minuuttia. Valuta riisi. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli (ja valkosipulinkynsi) kuullottumaan. Mausta seos. Sekoita hieman jäähtyneeseen jauhelihaseoksen joukkoon riisi, munat, kerma ja sinihomejuusto. Kuori pinnalle tulevat porkkanat ja leikkaa ne kuorimaveitsellä ohuiksi lastuiksi. Kuullota lastuja hetki öljyssä. Sekoita pohjan ainekset keskenään. Kaada pehmeä taikina voideltuun piirakkavuokaan (n. 30cm). Painele taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille. Levitä lihatäyte vuokaan. Ripottele porkkanalastut (ja kurpitsansiemenet) pinnalle. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Tarjoa salaatin kanssa.

Äitienpäivän minttuhyydykekakku



Äitienpäivänä kävästiin anopin luona, ja mukanamme vietiin tämä minttuinen hyydykekakku. Piparminttuöljystä kun en itse välitä, jäi itseltä kokonaan kakku maistamatta mutta siitä päätellen miten nopeasti kakku tarjottimelta hupeni, ei se ehkä kovin pahaa voinut olla. :)








Pohja:


350 g minttudominoita


75 g voita




Täyte:


8 liivatelehteä


5 dl Flora Vispiä


400 g Philadelphia-tuorejuustoa


3/4 dl sokeria


2 tl vanilliinisokeria


200 g pätkiksiä


6 tippaa piparminttuöljyä


1/2 dl vettä




Laita (23-24 cm) irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Murskaa dominot ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin jähmettymään. Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Pilko pätkikset pienemmiksi ja sulata varovasti mikrossa. Minulla seoksesta tuli ennemminkin iso ja pehmeä klöntti kuin sulaa suklaata, mutta en uskaltanut enempää sulatella ettei suklaa olisi palanut.. Vaahdota Flora Vispi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, sokerit, sulatetut pätkikset ja piparminttuöljy. Sekoita tasaiseksi. Kiehauta tilkka vettä ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan huolellisesti sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään mielellään seuraavaan päivään.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Broileripiirakka



Broileria piirakan muodossa olen jo pitkään halunnut kokeilla. Ennen pääsiäistä ilmestyneessä Yhteishyvän ruokaliitteessä (4/12) oli hyvän tuntuinen broileripiirakan ohje, jonka sitten jemmasin kokeiltavien reseptien pinoon.. Siihen nähden miten iso pino tuo kokeiltavien pino on, tämä pääsi testiin aika pian!! :) Tein tätä jo vappuaattona, mutta jäänyt vain päivittämättä.. Meidän S-marketista ei löytynyt maustettua ranskankermaa, joten vähän jouduin muokkaamaan ohjetta.. Alkuperäinen löytyy linkin takaa: http://www.yhteishyva-ruoka.fi/reseptit/huhtikuu_2012/fi_FI/broileripiirakka/, alla minun versioni.


 




 


Taikina:


400 g pakastepiirakkataikinaa


 


Täyte:


300 g broilerin fileesuikaleita (käytin maustamattomia)


1 rkl öljyä


ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria


1/2 kesäkurpitsaa


140 g pekonia


200 g maustamatonta ranskankermaa


2 rkl ketsuppia


200 g salaattijuustokuutioita


1 dl kermaa


2 kananmunaa


2 dl juustoraastetta


 


Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Ruskista broilerisuikaleet öljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla. Nosta syrjään. Paloittele kesäkurpitsaja suikaloi  pekoni. Paahda pekoni pannulla ja lisää joukkoon kesäkurpitsanpalat. Sekoita joukkoon broilerisuikaleet. Sekoita kulhossa ranskankerma, ketsuppi, salaattijuustokuutiot, kerma, kananmunat ja juustoraaste keskenään. Kauli taikina ja nosta taikina kaulimen avulla piirakkavuokaan (n. 24 cm). Painele taikina pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla reikiä pohjaan. Levitä broileritäyte vuokaan ja kaada kerma-munaseos päälle. Paista piirakkaa 225 asteisessa uunissa alatasolla noin 30 minuuttia.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Perunarieskat ja porkkanasämpylät



Muutama päivä sitten aloin leivänleipomispuuhiin. Oli päässyt kaupan leipäkin loppumaan, mutta samalla huomasin että aika monen jauhopussin parasta ennen -päiväys oli mennyt umpeen, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla; eikun leipomaan vain.. Perunarieskat katosivat lasten suihin samantien, mutta porkkanasämpylöitä jäi vähän pakkaseenkin.. Eilen tein sitten vielä uudemman kerran porkkanasämpylöitä, ja ne onnistuivat mielestäni paremmin kuin pari päivää sitten tekemäni porkkanasämpylät. Niihin eilisiin porkkanasämpylöihin käytin mm. kaurapuuronloput kun muksut ei jaksaneet kaikkea iltapuuroa syödä, ja porkkanaraastetta, ja kaikki mahdolliset pussinpohjille jääneet jauhon- ja hiutaleidenloput.. Ja kun en mittaillut niin määrät on vain arvioita.. :)


 




Perunarieskat


 




Porkkanasämpylät


 


Perunarieskat 10 kpl


 


4 dl perunasosetta


1/2 tl suolaa


2 dl täysjyväohrajauhoja


1 kananmuna


 


Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Mittaa kaikki aineet kulhoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina kymmeneen samankokoiseen kasaan leivinpaperin päälle pellille. Ripottele vähän jauhoja pinnalle ja taputtele rieskat n. 1/2 sentin paksuisiksi. Pistele rieskat haarukalla ja paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.


 


Porkkanasämpylät n. 48 kpl


 


1 l vettä


100 g hiivaa


4 tl suolaa


1 dl siirappia


1 annos kaurapuuroa (n. 3 dl?)


2 raastettua porkkanaa


1 dl ohrahiutaleita


ohrajauhoja


ruisjauhoja


vehnäjauhoja


1 dl aurongonkukkaöljyä


 


Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, liota hiiva siihen. Sekoita joukkoon suola, siirappi, kaurapuuro, porkkanaraaste ja ohrahiutaleet. Lisää ohrajauhoja ja ruisjauhoja niin paljon kuin pystyt sekoittaa taikinaa käsivispilällä. Ota käsi avuksi ja alusta taikinaan vehnäjauhoja niin paljon että taikina ei enää tartu käsiin. Lisää myös öljy alustamisen loppuvaiheessa. Anna taikinan kohota noin puoli tuntia. Leivo taikinasta tanko ja jaa se 48 palaan. Pyörittele sämpylöiksi tai nosta tangosta leikatut palat suoraa pellille leikkauspinta ylöspäin. Anna kohota vielä noin 15 minuuttia ja paista 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.


 

tiistai 1. toukokuuta 2012

Donitsit



Taas tein munkkien sijasta donitseja, tällä kertaa ohje on Pullahiireltä (http://pullahiiri.com/blog/556552/donitseja-ja-pikkumunkkeja/).. En ole aiemmin tainnut tehdä munkkien reikiä minkään muotin avulla vaan pyöräyttänyt käsin, ja nyt saatiinkin kivoja pikkupalleroita kun reiät tehtiin "muotilla".. Tein taikinan kaksinkertaisena, ja sain noin 35 donitsia..




 




 


Donitsit  (n. 20 isoa donitsia + yhtä monta pikkupalleroa)


 


2 kananmunaa


3/4 dl sokeria


2 dl ruokakermaa


2 1/2 dl leivinjauhetta


1 tl kardemummaa


1 tl vaniljasokeria


1/2 tl suolaa


n. 6 1/2 dl vehnäjauhoja


50 g sulatettua voita


 


Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen kerman kanssa muna-sokerivaahtoon. Lisää sekaan sulatettu rasva. Anna taikinan seistä hetki. Kauli taikina ohueksi, noin sentin paksuiseksi levyksi. Ota levystä pyöreällö muotilla (esim. juomalasilla) kakkuja, tee keskelle reikä esim. tyllalla. Paista donitsit öljyssä kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Nosta hetkeksi talouspaperin päälle ja sokeroi.