Sivut
tiistai 29. joulukuuta 2020
Joululahjat 2020
lauantai 21. marraskuuta 2020
Ristiäiskakku
Sain taas tehdä lasten serkun ristiäisiin täytekakun. Kinuskipäällinen oli toiveena, gluteenittomuus vaatimuksena ja muuten sain vapaat kädet. Päädyin tekemään väliin kinuskimoussen puolukoilla. Sokerimassavauvan ympärille hain metsästä puolukanvarpuja, jotka sokeroin huurteiseksi. Maalasin varvut edellisenä iltana kananmunan valkuaisella ja ripottelin päälle sokeria.
Kuvat otin tyttären puhelimella kun hänellä astetta parempi kamera näin pimeällä kuvaamiseen ja kuviin tuli hassusti tuo teksti, kumpikaan meistä ei osannut poistaa sitä.. :D
lauantai 24. lokakuuta 2020
Porkkanakakku
Mulla oli jo monta päivää tehnyt mieli porkkanapiirakkaa ja kun wappiringissä alettiin suunnitella naisten eiliseen saunailtaan tuomisia, oli mun valinta melko selvä... :D Halusin kuitenkin tehdä pyöreän kakun enkä koko pellillistä ja tulin lopulta kokeilleeksi kokonaan uutta ohjetta. Tässä ohjeessa kuorrutteeseen tuli tuorejuustoa ja ihan hyvää siitä tuli, vaikka minun mielestäni se oikea porkkanakakun kuorrute tehdäänkin sulatejuustosta.
Ohje löytyy Dr. Oetkerin sivuilta.
Porkkanakakku
torstai 22. lokakuuta 2020
SikSakkia JonSukat ystävälle
"Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää.." 🎶
Ystäväni valitteli alkuvuodesta villasukkien puutetta. En ehtinyt silloin ystävänpäiväksi neuloa hänelle sukkia, mutta aloin heti keväällä töihin ja tein villurit valmiiksi odottamaan syksyä ja ystäväni eilistä syntymäpäivää..
Jospa tänä talvena pysyisi varpaat lämpimänä. 💙
***
Malli: Jonna Nordströmin ekasta kirjasta JonSukat Villasukkarakkautta "SikSakkia JonSukat"
Lanka: Novita 7-veljestä musta, harmaa ja turkoosi
lauantai 17. lokakuuta 2020
Granola pähkinöillä ja rusinoilla
Tänään on vapaapäivä kulunut pitkälti keittiössä.. Huomenna juhlitaan perheemme tämän vuoden viimeisiä synttäreitä ja koska huomenna olen aamun töissä, oli valmistelut pakko tehdä kaikki jo tänään..
Synttäritarjottavien lisäksi kokeilin tehdä vielä granolaa, joka on ollut mielessä jo pitkään. Vertailin useampia ohjeita ja lopulta sovelsin niistä ihan oman ohjeen. Ja niin hyvää tästä tuli, että monta makuvariaatiota odottaa taas kokeilemistaan... :D
Granola
maanantai 28. syyskuuta 2020
Omenarahkakakku
sunnuntai 20. syyskuuta 2020
Täytekakku ristiäisiin
Sain taas tehdä täytekakun lastemme uusimman serkun ristiäisiin. Sain vapaat kädet täytteiden ja koristeluiden suhteen. Ja näin syksyihmisenä koristeiden osuus oli mulle tietysti heti selvää.. 😊 Jouduin toimittamaan kakun jo eilen, vaikka juhla on vasta tänään kun en töiden vuoksi sitä tänään olisi ehtinyt ajoissa tehdä.
perjantai 11. syyskuuta 2020
Syksyiset tyynynpäälliset
Aloittelin viikko sitten jälleen uutta sydäntyynyä, mutta se jäi silloin vaiheeseen. Koko viikon odotin tätä päivää kuin kuuta nousevaa, kun tiesin että tänään vapaapäivänä viimeistään ehdin jatkamaan ompelua.. Palasin siis elokuun alussa takaisin töihin ja kyllä se niin vain on, että työt haittaa harrastamista.. 🤭
Tyynyihin valikoitui väreiksi syksyisiä sävyjä, onhan syksy mun lemppari vuodenaika ja monet syksyn väreistä lempivärejäni. ❤️🧡💚💛
Sydäntyynyyn kaava on tilattavissa Etsystä, vaahteranlehden kaava löytyy ilmaiseksi täältä.
keskiviikko 19. elokuuta 2020
Mustikkamehu
Saatiin muutama viikko sitten maistaa serkkuni miehen tekemää mustikkamehua, joka vei ihan kielen mennessään.. Tietysti pyysin ohjeen itselleni, se löytyi Kotikokki-sivustolta Mummin mustikkamehu -nimellä. En nyt selvinnyt poimimaan mehua varten tuoreita mustikoita, joten tein mehun pakastetuista. Alkuperäinen ohje on litralle vettä ja löytyy tuolta linkin takaa, alla on minun versioni viisinkertaisena.
Mustikkamehu
1 litra mustikoita
3 3/4 dl sokeria
1/2 tl suolaa
5 rkl perunajauhoa
Kiehauta vesi. Lisää mustikat kiehuvaan veteen ja keitä hiljakseen 15 minuuttia. Kaada mehu siivilän läpi, painele mustikoista kaikki irtoava mehu. Laita kattila uudelleen levylle, lisää sokeri ja suola ja keitä hetki. Sekoita perunajauho kylmään vesitilkkaan ja kaada norona mehun sekaan. Sekoittele hetki ja laita mehu kylmään jäähtymään.
***
Vinkki! Älä heitä siivilään jäävää sosetta pois, siitä voi tehdä vaikka mustikkapiirakan!
sunnuntai 16. elokuuta 2020
Yksisarvistäytekakku
lauantai 1. elokuuta 2020
Jäätelökakku lastensynttäreille
lauantai 18. heinäkuuta 2020
Nipsukukkaro
No, onhan kukkarossa myös taustapuoli ja sen ompelin sitten pienistä tilkuista ja kokeilin myöskin kantha-kirjontaa. Helppoa ja kivaa.
Timantti olisi saanut olla hiukan pienempi tähän työhön ja muutenkin malli vaatii pientä muokkausta päästäkseen jatkoon.. Tikkaukset timantin ympäri ja saumakohtiin tein hopeisella langalla, joka on pyörinyt laatikoissani varmasti yli kymmenen vuotta. Lanka katkeili muutamaan otteeseen eikä sitä meinannut millään saada neulan silmästä läpi. Siksi se varmaan aikoinaan on laatikkoon pyörimään jäänytkin..
Melkein en raaskinut edes antaa tätä lahjaksi, kun olisin tykännyt siitä itsekin.. :) Onneksi kukkaron ja laukun kehyksiä jäi vielä parit, jospa saisin itsellekin tehtyä..
keskiviikko 15. heinäkuuta 2020
Sydäntyyny - paper piecing
keskiviikko 8. heinäkuuta 2020
Tiikerikakku
4 dl sokeria
4 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl veniljasokeria
2,5 dl kermamaitoa
3 rkl kaakaojauhetta
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota n. 2,5 litran rengaskakkuvuoka. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmunat yksitellen. Sekoita keskenään kaikki muut kuivat aineet paitsi kaakaojauhe. Lisää taikinaan vuorotellen jauhoseosta ja kermamaitoa. Sekoita mahdollisimman vähän. Ota taikinasta 1/3 erilleen ja sekoita siihen kaakaojauhe. Jaa taikinat kakkuvuokaan vuorotellen ja tasoita taikinan pinta. Paista kakkua uunin keskitasolla noin tunti, kokeile kypsyys tikulla.
keskiviikko 1. heinäkuuta 2020
Trio-neuletakki 2
keskiviikko 24. kesäkuuta 2020
Kuormalavakioski
perjantai 19. kesäkuuta 2020
Täytekakku 8-vuotiaalle
maanantai 8. kesäkuuta 2020
Hedelmäinen kanasalaatti
n. 15-20 hlö
4 dl kierremakaronia
300 g broilerin hunajamarinoituja fileesuikaleita
500 g leipäjuustoa
1 tuorekurkku
200 g ananasta
500 g vihreitä viinirypäleitä
Kastike
2 prk kermaviiliä
1 dl majoneesia
4 tl sinappia
aromisuolaa maun mukaan
Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Paista broilerisuikaleet. Anna jäähtyä. Kuutioi tai pieni juusto, kurkku, ananas ja viinirypäleet, yhdistä makaronin ja broilerisuikaleiden kanssa. Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää salaatin joukkoon. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti ennen tarjoilua.
lauantai 16. toukokuuta 2020
Täytekakku 40-vuotiaille
Marjamousse täytekakun väliin
perjantai 1. toukokuuta 2020
Sydäntyyny kummitytölle
sunnuntai 26. huhtikuuta 2020
Täytekakku ristiäisiin
Kinuskimousse täytekakun väliin
lauantai 18. huhtikuuta 2020
Täytekakku 15-vuotiaille
tiistai 14. huhtikuuta 2020
JonttuLakki
Langat: Novitan 7-veljestä (+Nalle?)
perjantai 10. huhtikuuta 2020
Merinovillapipo
Loin kolmosen puikoille 116 silmukkaa ja neuloin aluksi pitkän resorin harmaalla 2o 2n. Vaaleansinisen otin mukaan vasta resorin jälkeen, neuloin kapeat yhden kerroksen raidat. Kun pipon korkeus näytti sopivalta lapsen päähän, kavensin silmukat 110 silmukkaan ja sen jälkeen aloitin varsinaiset kavennukset.
1. kavennuskerros: *neulo 9 o, 2 oikein yhteen*, toista *-* kerros loppuun. Tee yksi välikerros.
2. kavennus kerros: *neulo 8 o, 2 oikein yhteen*, toista *-* kerros loppuun. Tee yksi välikerros.
Jatkoin kavennuksia näin, 7, 6, 5, 4.... +2 oikein yhteen, välikerros jokaisen kavennuskerroksen välissä. Kun silmukoita oli jäljellä 10, katkaisin langan ja vedin loppulangan jäljellä olevien silmukoiden läpi. Lopuksi vielä lankojen päättely.
Tupsuunkin olisi lankaa riittänyt ja poika olisi sen ehkä halunnutkin, mutta jätin sen kuitenkin tekemättä jotta pipo menee myös kypärän alla. 3-vuotias on nimittäin niin innokas potkupyöräilijä että kypärää tarvitaan lähes päivittäin. Enää en lenkilläkään raahaa rattaita mukana edes varmuuden vuoksi. Itse saan alkumatkasta ihan juosta perässä, ja loppumatkasta mennään vähän rauhallisempaan tahtiin tai vauhtia antaen.
lauantai 14. maaliskuuta 2020
Valkosuklainen täytekakku
Valkosuklaamousse
6 liivatelehteä
2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
2,5 dl Flora Vanillaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
130 g valkosuklaata
tilkka vettä
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sulata valkosuklaa varovasti esim. mikrossa, jätä jäähtymään. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Vaahdota Flora Vanilla. Yhdistä vaahdota ja sekoita tuorejuusto ja valkosuklaa joukkoon. Kiehauta tilkka vettä ja liota hyvin puristellut liivatteet siihen ja anna jäähtyä hetken. Sekoita liivateneste ohuena nauhana huolellisesti pohjasta asti sekoittaen täytteen joukkoon.
***
Alla vielä pari kuvaa viimeisen viikon sisällä tehdyistä kakuista, joista en erikseen ajatellut postauksia tehdä.. Ylempi on se ei niin onnistunut valkosuklainen kakku lasten kummisynttäreiltä ja alempi kinuskikakku on mieheni ja veljensä eilisistä sukulaissynttäreiltä.
Nyt täytyy kyllä välillä tehdä jotain muutakin kuin kakkuja.. 😅
Tumma sokerikakkupohja
Tähän pohjaan tarvitaan siis keittiövaaka. Laita vaa'alle vatkauskulho ja nollaa vaaka. Riko munat kulhoon ja katso mikä on munien paino. Kerro luku 0,7:llä ja saat sokerin sekä jauhojen painon. Jauhojen osuus jaetaan vielä niin, että 1/4 on perunajauhoja ja loput 3/4 kaakaojauhetta sekä vehnäjauhoa (tai vaihtoehtoisesti gluteenitonta jauhoa). Kaakaojauhetta olen laittanut suunnilleen yhden ruokalusikallisen kananmunaa kohti. Alla ohje noin 10 (pienen) munan esimerkkipohjaan..
481g kananmunia
336g sokeria
84g perunajauhoja
57g kaakaojauhetta
195g vehnäjauhoja
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Hyvä ja toimiva vinkki on, että vatkataan minuutti per muna.. Siis neljän munan taikinaa neljä minuuttia ja 10 munan taikinaa 10 min..
Sekoita jauhot keskenään ja lisää siivilän läpi varovasti käännellään muna-sokerivaahtoon. Paista voidellussa ja leivitetyssä irtopohjavuoassa 175°C noin 45-50 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla; kun tikkuun ei tartu taikinaa, on pohja valmis.