torstai 20. kesäkuuta 2019

Virkattuja herkkuja lahjaksi

Kun Valkoisessa talossa ja Kangaskorjaamolla virkkailtiin jos jonkinmoisia herkkuja lasten leikkeihin, tarttui minullekin innostus. Niinpä päätin virkata kolme vuotta täyttävälle kummitytölle muutamia herkkuja. Sopivan värisiä lankanyssäköitä oli jäänyt edellisistä virkatuista herkuista neljän ja puolen vuoden takaa ja ne ajattelin näihin käyttää. Vaan  kun nälkä kasvaa syödessä, eihän ne jämälangat mihinkään riittäneet.. Lisää lankaa ja niin "leipasin" vielä muutaman muffinssin. Osaan muffinseista laitoin koristeeksi helmen.
Donitseihin löysin ohjeen Fannyn talosta. Muffinseista tein kaksi ensimmäistä (ruskeat) Maalaiskoti Myllyhaassa-blogin ohjeella, mutta muihin sovelsin ohjetta siten, että virkkasin kuppiosan ja kuorruteosan omina kappaleinaan ja yhdistin osat käsin neulalla ja langalla.

Ohjeessa muffinin pohjalle leikattiin pahvista ympyrä. Minä pähkäilin hetken jos toisenkin, että millä ihmeellä pahvin voisi korvata  kun pyykkikoneessa peseminen ei sitten onnistu kun jos herkut likaantuvat. Mietin mitähän Kangaskorjaamolla tässä tilanteessa tehtäisiin ja kaivelin keittiön kaappeja kun lamppu syttyi. 💡 Yhdestä voirasian kannesta sain leikattua kahteen muffiniin pohjan ja kansia oli onneksi kerääntynyt useampia.. Nyt herkut voi heittää likaantuneina muun pyykin mukana vaikka pyykkikoneeseen.

Hyvää juhannusta!

14 kommenttia:

  1. Kyllä aivan oikein, meillä on virkattujen muffinssien pohjalla einespakkausten muovista leikatut ympyrät kovikkeena! Myös vauvan virkatun helistimen sisään olen laittanut jotain elintarvikemuovia. Se on tosiaan tärkeää, että leikkiruoat pystyy tarvittaessa pesemään. Ja hauska huomata että sinullakin nälkä kasvoi virkatessa, ihan samoin kävi minullakin. Innostus jatkui vaan aina kun yhden leikkiruoan sai tehtyä. Superspöjä nämä donitsit ja muffinssit :)

    VastaaPoista
  2. Onpa herttaisia leivonnaisia, kivoja leikeissä. Sopisi keittiöönkin koristeeksi! Mukavaa juhannusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nämä sopisi (vielä näin puhtaina) keittiöön koristeeksikin.. :)

      Poista
  3. Voi, mitä herkkuja siellä on syntynyt 😍 Eikö vaan ollutkin koukuttavaa puuhaa 😁 Hyvää juhannusta teille!

    VastaaPoista
  4. Voi mitä ihanuuksia olet tehnyt <3 Ihailen kun saatte tuollaisia aikaan :)

    VastaaPoista
  5. Ihania herkkuja! Kotitekoisia!

    VastaaPoista
  6. Ihania leipomuksia. Meidän ihan juuri kolme vuota täyttävä pikkuneitonen tykkäisi noista valtavasti. Mulla oli kevättalvella kausi, jolloin virkkailin syötäviä juttuja hänen leikkeihinsä. Makeat herkut puuttuvat vielä, kun aloitin vihanneosastolta. :)

    Kivaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sitten vain jälkkäriosastoa leipomaan.. 😊

      Poista
  7. Oi miten ihania herkkuja! Olet kyllä niin näppärä kun tuollaisia ihanuuksia loihdit! Mukavaa alkanutta heinäkuuta ja kesän jatkoa♥

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..