perjantai 11. syyskuuta 2015

Riine

Kun Mekkotehtaan palautuspäivä oli ihan pian käsillä, kaivoin kaavapaperin esille ja päätin piirtää edes yhden kaavan.. Riinen olinkin jo aikaisemmin valinnut seuraavaksi kokeiluksi.
Kirjan mallit on olleet meidän neitosille todella reiluja. Olisin varmaan onnistunut tämän taas unohtamaan (tapoihini siis ei kuulu kaavojen sopivuuden mittaaminen..) mutta onneksi silmiini osui kirjan sivuilta lause "jos haluat mekosta tyköistuvamman, valitse numeroa pienempi koko ".. Piirsin siis kaavan muuten koossa 110/116 cm mutta pituuden koon 122/128 cm mukaan. Ruusukuosia oli kaapissa vielä yhden verhon verran ja siitä halusin tämän tehdä.. Aikaisemmin samasta kuosista tekemäni mekko löytyy täältä.
Helmaan olisi tullut vielä röyhelö, mutta neiti itse oli sitä mieltä että näin tunikamittaisena on parempi. Nyt kun ilmat on viilenneet näin kovin, ei tätä ihan tälleen voi pitää vaan alle täytyy pukea pitkähihainen. Tykkään kyllä tästä mallista ja pitihän sitä kirjan laina-aikaa jatkaa, jos vaikka vielä toisenkin kaavan piirtäisi.. 
 Aika reilu tämäkin silti tuosta yläosastaan on normaalisti suunnilleen kokoa 120 käyttävälle eskarilaiselle. Mutta meneepähän tämä sitten vielä paitana aika pitkään..
Kaava: Mekkotehdas "Riine" 110/116 cm, pituus 112/128 cm
Kangas: kierrätetty
Napit ja nauha: omista jemmoista

12 kommenttia:

  1. Sievä tunika:-). Kiva kun pystyy laittamaan pitkähihaisen alle viileämmillä keleillä, saa vaate lisäaikaa:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! :) Hiharöyhelöt on tässä niin reilut että jäävät neuletakin alla tyttären mielestä ikäviksi "möykyiksi" .. Mutta onneksi allekin voi pukea.. :)

      Poista
  2. Tuo kangas sopii niin nätisti tähän malliin! Mullakin jää aina kirjaston kirjojen/ lehtien kaavakopsailut viimeisiin lainapäiviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kangas ja malli sopii kivasti yhteen. Mikähän siinäkin on ettei niitä kaavoja saa heti piirrettyä vaikka tietäisi jo valmiiksi mitä piirtää.. ;) Kiitos Krista!

      Poista
  3. Ihana! Hauskat nuo hihat :) Kangas valinta on todella onnistunut. Minun piti ostaa itselleni aikuisten mekkotehdas, koska kirjaston laina aikana en saanut kertaakaan kaivettua kaavapaperia esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelmallinen! Heh, on se hyvä että jollekin muullekin tuo kuukausi on liian lyhyt aika saada kaavat kopsattua.. ;)

      Poista
  4. Suloinen! Ihana kangas. Meidänkin tytöille Mekkotehtaan mallit ovat olleet leveitä, mutta mahtuupa sitten pitkään ja alle voi pukea lämmikettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivan mallisia mekkoja kirjassa kyllä on, vaikka vähän leveitä ovatkin.. Vaan mahtuupa sitten hiukan pidempään! Kiitos Manda! :)

      Poista
  5. Pitkästä aikaa kylässä. Jotenkin niin kiireinen syksy ollut ettei ole ehtinyt blogeja kiertää ollenkaan. Siellähän on tehty vaikka mitä! Noita betonilaattoja olis hauska kokeilla joskus :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis mekko, todella herttainen! Kangas tosiaankin sopii tähän malliin täydellisesti. Ihanaa, että menee vielä pitkään sitten vaikka paitana, on niin suloinen ettei tällaista henno pois heittää!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..