perjantai 23. lokakuuta 2015

Sotkun munkit

Vapusta lähtien mun on pitänyt tehdä munkkeja uudemman kerran, mutta aina vain olen sitä  jostain syystä lykännyt. Tarun munkkipostaus tuli kuin tilauksesta, kun pian sen jälkeen kuulin että saamme seruaavana iltana vieraita.. Kokeilin jo pitkään kokeiltavien listalla ollutta Sotkun munkkitaikinaa. En tiedä, tuliko tällä taikinalla sen kummallisempia munkkeja kuin muillakaan tekemilläni munkkitaikinoilla. Tuoreet munkit on aina hyviä!

Minun taikinani sai kohota ihan huolella, kun pikkuneiti ei kaikkien odotusteni vastaisesti nukkunutkaan silloin kuin yleensä.. Ensimmäinen kohotus kesti varmaan tunnin verran ja ei toinen kohotus paljon siitä jäänyt.. No, ei siitä kai haittaakaan ollut..

Tuolta Tarun blogista löytyy siis ohje myös kinuskikuorrutteeseen jota alun perin lähdinkin kokeilemaan. Kaikki vaan mennyt ihan niin kuin Strömsössä joten lukaiskaapa herkullisen kinuskikuorrutteen ohje sieltä. :)
Sotkun munkit
n. 30 kpl

5 dl vettä
50 g tuorehiivaa
1 kananmuna
100 g sokeria
12 g suolaa
n. 1 kg vehnäjauhoja
100 g margariinia

Paistamiseen:
n. 1 l rypsiöljyä

Tee taikina normaalin pullataikinan tapaan. Kohota muovilla peitettynä lämpimässä ja vedottomassa paikassa n. 15 minuuttia. Pyörittele pulliksi ja kohota öljytyn leivinpaperin päällä puoli tuntia. Kuumenna öljy kattilassa 180 asteiseksi, keitä munkkeja 1-2 minuuttia molemmin puolin. Sokeroi pian keittämisen jälkeen.

12 kommenttia:

  1. Ai että rupes tekeen mieli munkkeja :D herkullisen näköisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä munkit on varsinkin tuoreena niin herkkua! Ihan saa ihmetellä miksei niitä tule leivottua juuri muillon kuin vappuna vaikka hyvin maistuvat muulloinkin! Nytpä säästin paistoöljyn josko tulisi vielä toisenkin kerran tehtyä ennen ensi vappua.. :)

      Poista
  2. Ai herkku :-)! Se on kyllä kumma miten ne tuoreeltaan maistuukin, vaikkei muuten mikään pullahiiri oliskaan ;-). Mie pääsin viimeinkin kommentoimaan, kun mies tajusi neuvoa vaihtamaan puhelimen selainta. Edellisellä en ole aikoihin voinut kommentoida kenenkään postauksiin :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne maistuu.. Kiva, että kommentointi nyt onnistuu. Ei näistä tekniikan saloista aina ymmärrä.. :)

      Poista
  3. Tuoreita munkkeja ei kyllä voita mikään. :) Ja ei ne sotkun munkit mun mielestä sen parempia ollut kuin omatekoiset noin muutenkaan. Hyviä tietty olivat, en sitä kiellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä voita! :) En oikein keksi, mikä tuossa sotkun munkkitaikinassa olisi erilaista kuin normi munkkitaikinassa, ehkä hitusen enemmän suolaa..? Ensi kerralla kokeilen jättää kananmunan pois, josko munkeista tulisi pehmoisempia..

      Poista
  4. Tää Sotkun ohje on kyllä ihan paras! Tuota kinuskikuorrutetta täytyy kyllä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitappa ihmeessä sitäkin! :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..