lauantai 9. syyskuuta 2017

Viihdykelaukku ja penaali

Lahjoituskankaita on päässyt kertymään taas luvattoman paljon, vaikka nykyään otankin vastaan enää vain sellaisia kankaita jotka ovat "minun näköisiäni" ja joille keksin heti käyttötarkoituksen. Näille en todellakaan keksinyt heti käyttötarkoitusta kun olivat niin pieniä paloja, mutta värit niin mun värejä, että kaappiin päätyivät.

Vähintään kerran viikossa tarvii mukana kuskata pienemmille viihdykkeeksi kyniä, paperia, pikkuautoa ym. ja näille tavaroille olen kaivannut jo pidemmän aikaa ihan omaa paikkaa. Tähän tarpeeseen syntyi nyt pikkuinen laukku ihanasta sinapinkeltaisesta sametista ja niille kynille oma kotelonsa tummanruskeasta sametista. Kynäkotelossa vain se ruskea sametti hypähti epähuomiossa sisäpuolelle ja vuoriksi tarkoittamani ihana retrokuosi päätyi päälle päin. :D Ei huono näinkään joten en purkanut.

Keltainen sametti kului kokonaisuudessaan tähän. Kassin kahvoista olisi tullut aivan liian ohuet jos olisin ommellut laukusta yli jääneen suikaleen putkeksi ja kääntänyt, mutta onneksi kaapin kätköistä löytyi valmista kanttinauhaa joka sopikin hyvin keltaisen pariksi. Taitoin siis kankaan vain kaksinkerroin ja avoimeen reunaan ompelin kanttinauhan.
Kaavat: summissa saksittu
Kankaat ja tarvikkeet: kanttinauha Porin Eurokankaasta, kaikki muu lahjoituksena saatuja


10 kommenttia:

  1. Aivan ihanan värinen samettikangas. Minä olen niin tykästynyt tuohon sävyyn! <3
    Hyvä juttu, kun tavarat ovat aina lähtövalmiina tutussa kassissa. Helpottaahan sekin lähtöä! <3

    VastaaPoista
  2. Nätti ja näppärä setti, väreiltään niin syksyyn sopiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Totta, tämä on kyllä syksyinen setti..

      Poista
  3. Kaunis keltaiseen sävy tuossa kassissa, syksyinen. <3
    Viihdykekassit ovat meilläkin olleet tarpeen monessa tilanteessa. Kunpa ne vaan aina säilyisivät tutuilla paikoillaan, eivätkä kuljeksisi ympäri taloa tavarat levällään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo väri on niin kaunis, just syksyinen! ❤
      Sanopa muuta.. :D Toistaiseksi meillä on kassi pysynyt paikoillaan, mutta kuinkahan kauan... :)

      Poista
  4. Ihania! Oot kyllä taitava ❤️

    VastaaPoista
  5. Oi miten hienoja!! Tuo sametti on niin kaunis!😍 Näppärä olet kun noin upeita luomuksia teet:)♥ Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..