lauantai 30. joulukuuta 2017

Piparkakkutalo 2017

Mun joulufiilis oli taas tänäkin vuonna kateissa. En leiponut, en saanut edes jouluverhoja vaihdettua. Joululahjat sentään sain hankittua, ruuat valmistettua, muutamia tonttuja ja valoja kaivoin esille ja ompelin muutamia tonttulakkeja. Joulukuusen kävi mies lasten kanssa hakemassa. Lapsille sanoin ettei tänä vuonna taida tulla ollenkaan piparkakkutaloa.

Vaan kuinkas kävikään.. Pari päivää ennen aattoa kaivoin kuitenkin pakkasesta sinne jemmaamani piparkakkutaikinan ja tein pienen mökin. Koristeluideoita etsiessä törmäsin taloihin, joihin oli tehty oikein "lasit" ikkunoihin ja niin hain kaupasta vielä lisääkin taikinaa. Tein toisen, johon kokeilin tehdä ikkunan murskatusta muumitikkarista (ja lapset leipoi lopusta taikinasta pipareita)..

Ja niin helppo ja kivan näköinen ikkunasta tuli, että oli se vielä vaan haettava lisää taikinaa.. :D Viimeisen talon väkersin vasta joulun jälkeen ja vieläkin jäi muutama asia askarruttamaan, mutta seuraavaa tönöä taidan kuitenkin kokeilla vasta joskus myöhemmin.

Tähän viimeiseen suunnittelin monta ikkunaa ja kaikkiin aukkoihin laitoin keltaista muumitikkarin murskaa. Koristellessa onnistuin pilaamaan kaikki muut sivut, vain etupuolesta tuli (ainakin kaukaa katsoen) ihan siedettävä. Ei nimittäin oikein kuulu tuo koristelu mun vahvuuksiin.. Kootessakin kävi pieni kämmi, ja katto ei onnistunut ihan suunnitelmien mukaan.. Mutta ensi kerralla sitten yritän muistaa kaikki mitä pitää tehdä toisin... :)
Pari joululahjaa odottaa vielä esittelyyn pääsyä, mutta palaan niihin sitten ensi vuoden puolella..

Kiitos kaikille blogiani seuranneille kuluneesta vuodesta ja onnea uudelle vuodelle 2018!
❤❤❤

14 kommenttia:

  1. Talosta tuli oikein hieno! Meillä lapset toivovat joka joulu piparitaloa, mutta mun hermot ei tahdo sellaisen nykertämiseen riittää. Useana vuonna oon antanut sitten muksujen tehdä itselle isommat piparit, jotka ovat koristelleet mieleiseksi, mutta tänä vuonna jäi nekin ja muut piparikoristeet tekemättä. Ens vuonna sitten, ehkä... 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) onhan tämä just sellaista nykertämistä.. Joskus niin hermoille käyvää ja joskus ihan mukavaa.. :)

      Poista
  2. Komea talo! Kattotiilet on kivat. Jospa ensi jouluksi tekisin tuollaisen. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Tuohsn on upea talo! Itse en ole tehnyt ikinä piparkakkutaloa enkä tee 😊. Jostain syystä ei yhtään innosta sen tekeminen vaikka monenlainen muu näprääminen kiinnostaa! Hyvää uutta vuotta toivottelen minäkin ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei ole pakko! :) Kiitos! ❤

      Poista
  4. Komea talo! 😙

    Minä tein tänä vuonna piparilyhdyn. Se on aika hauska!

    Onnellista ja hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi. 😙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparinen lyhty on varmasti hieno! :) Kiitos! ❤

      Poista
  5. Mekin innostuimme väsäämään piparkakkutalon tänä jouluna poikani kanssa. Meidän talossa ei ole kyllä ikkunalaseja, ehkä ensi vuonna. Kaunis talo sinulla :) Onnea vuodelle 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno talo oli teidänkin tekemä! :) Kiitoksia! ❤

      Poista
  6. Suloinen talo! Onnea vuodelle 2018! ♥

    VastaaPoista
  7. Hieno! Meilläkin tehtiin piparitalo vasta aatonaattona :D Olen vuosia tehnyt ikkunat liivatelehdistä, tänä vuonna en tehnyt laseja ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Liivatelehdet on myös hyvä vaihtoehto ikkunalasiksi.. Vaikka eihän niitä laseja välttämättä tarvi ollenkaan.. :) ei ole mullakaan koskaan ennen ollut..

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..