tiistai 11. elokuuta 2015

Pikku Myy-mekko

Vanhempia, rästissä olevia postauksia olisi vaikka kuinka monta jonossa, mutta tänään pääsimme kuvaamaan viime viikolla kolmivuotiaalle valmistuneen Pikku Myy-mekon niin mahtavaan paikkaan, etten malta laittaa tätä postausta "jonon päähän". Erään perheen pihamaalle oli rakennettu taidokkaasti oikea muumitalo, joka on siis kaksikerroksinen leikkimökki. Kävimme sitä tänään pienimpien kanssa ihastelemassa kun koululaiset aloittivat jo arkisen aherruksen..
Ei tämä mekko taida ihan samanlainen olla kuin Pikku Myyllä, mutta meillä se kulkee tällä nimellä. Muuten kaavan mukaan tehtynä, mutta helmaa on vähän lyhennetty kankaan riittävyyden mukaan. Hihat leikattu kahdessa osassa, sauman kohdalla kirppikseltä löytynyttä pitsiä. Taskut leikattu summissa ja lisätty helmaosaan. Kaulus kiinnitetty kaksipuoleisen liimaharson avulla ja tikattu vielä ympäriinsä tiheällä siksakilla. Mekossa on jo harmikseni jokunen mustikkatahra joita en tahranpoistoaineellakaan saanut pois. Vaan kotimekkona menee kyllä..
Kaava: Ottobre 1/2014 "Funny Faces" 98 cm (92 - 134 cm)
Kankaat: Kangaskapina 
Pitsi: kirpparilöytö

Muumimökin tupaantuliaisiin veimme asiaankuuluvasti muumipipareita ja olihan mun pakko saada viedä myös jotain itse tehtyä. Tiesin heti minkä kankaan essulle valitsen ja kiva essusta tulikin. Kuvaa ei nyt tullut napattua saajan päällä tai oikein muutenkaan kuin kotona nopeasti juuri ennen lähtöä. Taidanpa kuitenkin tehdä toisen samanlaisen vielä kun kangasta jäi, joten parempia kuvia mahdollisesti luvassa myöhemmin..
Kaava: Ottobre 4/2004 Essu 92 cm
Kangas & nappi: kirppislöytöjä  

16 kommenttia:

  1. Ihana Myy-mekko <3 Tuollainen leikkimökki olisi huippujuttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina! Eikö vain olisikin.. :)

      Poista
  2. Älä sie huoli enää mustikkatahroista. Lähtee kaikki (ainaki meillä) kun liottaa ennen pesua Swipe 30/60 aineessa. Tuon aineen löytämisen jälkeen ei meillä ole tarvinu välittää onko pyhä vai arkivaate päällä ku mustikkasoppaa latkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimiiko vaikka vaate olisi pesty jo useampaan kertaan tahran kera? Olen pitänyt sappisaippuaa takuuvarmana tahranpoistajana, vaan ensimmäistä kertaa se ei nyt toiminut.. Ja harmittaa.. Kiitos sinulle marjo!

      Poista
    2. En oo sitä kokeillu, ei oo tarvinu. Kannattaa kokeilla!

      Poista
    3. Mulla kun ei tuota Swipea itsellä ole, niin kokeilinpa googlaamalla löytämääni ohjetta; kaadoin kuivuneiden ja moneen kertaan pestyjen tahrojen päälle nestemäistä pyykinpesuainetta ja kas kummaa, osa tahroista lähti kokonaan ja osa vaaleni huomattavasti! Taidanpa tehdä samoin vielä seuraavankin pesun yhteydessä..

      Poista
  3. Suloinen mekko tyttösellä <3

    VastaaPoista
  4. Ihana Pikku Myy-mekko, niin herttanen! Muumitalo olisi varmaan joka lapsen unelma. Hauskoja kuvia oot saanut räpsittyä. Mustikka on kyllä ihme marja, kun välillä tuntuu, että tahrat lähtee ihan normi perussa pois ja toisinaan se tarraa kiinni, niin ettei mikään auta. Ja tietty huonommista vaatteista tahrat lähtee vaivattomasti, kun taas paremista ei sitten millään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä varmasti on.. Aika paljon tulikin räpsittyä kuvia, tuollainen ikiliikkuja on hieman hankala kuvauskohde.. ;) Mistä se mustikka tietääkin milloin tarttua tiukkaan ja milloin vähemmän tiukkaan.. Kiitos Eerika!

      Poista
  5. Onpa suloinen mekko, sopii tosiaan mahtavasti Muumiteemaan! Mun serkulla on kanssa tuollainen Muumitalo, se on kyllä hieno. Niin ihanaa, kun joku tuo itsetehtyjä tuliaisia, itse olen sellaisessa kovin saamaton :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! :) Itse haaveilin muumimökistä isompien ollessa pieniä, vaan eipä meillä ole vieläkään minkäänlaista leikkimökkiä.. Hyvin on ilmankin pärjätty, vaikka aivan mahtavahan tuollainen olisi.. Tykkään kyllä viedä itse tehtyjä tuliaisia, mutta ihan aina ei ehdi tai ole edes ideaakaan..

      Poista
  6. Muumimaailma kyllä ihastuttaa ja innoittaa pieniä.:)
    Ja nuo sinun ompelemat asut on oikein kivoja. Ei tule toista hetimiten vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se ihastuttaa.. :) Mekko on kyllä ahkerassa käytössä, heti pesusta päälle.. Essun kankaasta mulla on tullut jostain syystä aina mieleen piparitaikina.. ;) Siksipä kangas varmaan essuksi huutelikin.. Kiitos Kaisu!

      Poista
  7. Niin hurjan suloinen mekko! Ja essu on jokaisen leipojan unelma ❤ . Kaunis ja käytännöllinen.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..