torstai 2. elokuuta 2018

Mekko

Vietin eilen kivan päivän Tampereella. Ensi viikolla synttäreitään viettävä poikamme oli toivonut synttärilahjaksi SuperPark-päivää ja se toive toteutettiin jo näin ennakkoon. Yksin tuollaisessa paikassa saattaisi olla vähän tylsää ja niinpä kaksi kummipoikaamme saivat sitten saman synttärilahjan, toinen vähän jälkikäteen ja toinen reilusti ennakkoon. Isojen poikien kanssa mun ei tarvinnut itse jäädä kuluttamaan päivääni heitä vahtien ja niinpä minä suuntasin päiväksi humputtamaan Tampereella asuvan siskoni kanssa. Ehdimme käydä Ikeassa ja kirpparilla ja viimeisen tunnin aikana tarkoitus oli kiertää siskon lähistöllä oleva Hatanpään Arboretum. Saimme sieltä kuitenkin äkkilähdön, kun mieheni oli jättänyt tärkeitä papereitaan autoon ja niistä jouduin lähteä ottamaan kuvia.. Siinä kohden kuulosti, että ukkonenkin tulee juuri päälle ja ei enää viitsitty lähteä takaisinkaan.. Loppujen lopuksi niitä kuvia ei oltu edes tarvittu eikä ukkonen tullutkaan päälle.. Jäi kyllä tosissaan harmittamaan että kierros Arboretumissa jäi ihan kesken, mutta ehkäpä seuraavalla kerralla..

Päälläni reissussa sattui olemaan alkukesästä ompelemani mekko ja siskoni ehti pikaisesta visiitistämme huolimatta napata siitä kuvan. Takanani näkyvää ruusutarhaa en siis ehtinyt käydä sen lähemmin ihastelemassa, mutta jo silmäys tuosta portilta kertoi että upeaa kukkaloistoa olisi ollut tarjolla!

Kaava: Kangaskapinan Peppi-mekko ilman hihoja
Kangas: Neenuskalta

8 kommenttia:

  1. Tuollaiset päivät on kyllä mukavia ja varmasti mieluinen lahja! Ihanalta näytät,mekko on kaunis! Harmi kun tuo Arboretum kierros jäi kesken. Mukavaa alkanutta elokuuta❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli kyllä mukava, ja lahja mieluisa! Kiitoksia! ❤ Mukavaa elokuuta myös sinulle! :)

      Poista
  2. Ihana mekko 😍 Ihana päivä sinulla ollut 👌 Ukkonen on monena päivänä meinannut säätietojen mukaan tulla tännekin tulla, mutta aina uhka on siirtynyt seuraavalle päivälle 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Mukava päivä oli. Ihmeellinen kesä ollut, kun on näin lämmintä ollut eikä silti ukkosia juurikaan..

      Poista
  3. Kivan oman ajan sait järkättyä itsellesi siinä sivussa!💕 Tampere on kyllä kiva kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä kannatti nähdä vaiva lastenhoidon järjestämisen kanssa.. :D Tampere on kiva kaupunki. Se oli kotikaupunkimme muutaman vuoden ajan, neljä lapsistamme ehti syntyä siellä. Vaan kyllä 10 vuodessa oli paljon maisemat muuttuneet...

      Poista
  4. Onpa kiva ja kesäinen mekko. Mullakin oli haaveena ommella hyvä mekkovarasto tänä kesänä, mutta oon päätynyt pitämään kolmea vanhaa mekkoa vuorotellen päällä. Lapsille sen sijaan on tullut ommeltua enemmän kesävaatteita.

    Kuulostaa ihan salapoliisiromaanilta, kun kiireellä pitää mennä kuvaamaan papereita autossa, eikä ehdi ruusupuutarhaan kiertelemään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tätä on kyllä tosi paljon käytetty tänä kesänä.

      Heh, eikö vaan.. :D Mutta jospa ensi kerralla ehtisi kierrellä myös ruusupuutarhassa..

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..