perjantai 15. elokuuta 2014

Pikkujätkän jalkkisbody

Piirsin tuossa keväällä oikein urakalla kaavoja kirjaston lehdistä, ja nyt olisi tarkoitus tehdä niistä vähän jotain vaatettakin.. Yhtenä iltana otin testiin kaksi erilaista bodyn kaavaa ja tein kolme bodya.. Tämä jalkkisbody tuli meidän nuorimmalle. Samalla kaavalla tein toisen, numeroa pienemmän bodyn serkkupojalle vauvalahjaksi, mutta nepparit loppui kesken jo tätä tehdessä joten laitan siitä toisesta kuvaa sitten kun saan siihen nepparit. Kolmas, sillä toisella kaavalla tehty body on menossa toiselle serkkupojalle vauvalahjaksi, ja siitäkin puuttuu vain nepit joten palataan siihenkin myöhemmin.. :)
 
 
 
Tämä body pääsi tänään koekäyttöön, mutta siitä irtosi jo pääntien reunimmainen neppari joten korjaukseen menee.. Ja haaraan joudun muutenkin lisäämään sen kolmannen nepparin. Ompelin siis kolmea bodya samalla kertaa, ja kummastelin kun aina kaksoisneulalla ommellessani kone sylttäsi alalankaa ja piti aivan kummallista ääntä ja katkoi ylälankoja.. Kun rupesin tarkastelemaan neulaa, se olikin ihan pikkuisen kierossa.. Sain kuitenkin kaikista kolmesta bodysta ommeltua pääntiet kaksoisneulalla ja loput kaitalehuolittelut tein ihan yksittäisellä neulalla. Ja ihan siistit niistäkin tuli! (Tietenkään minulla ei ollut toista kaksoinseulaa valmiina, vaikka se on ollut ajatuksena hankkia ennenkuin tuo menee katki tai muuten käyttökelvottomaksi.. No, ilmankin näköjään pärjää, ainakin vähän aikaa..) Toisen pääntien nepparin sain laitettua jotenkin vähän hulluun kohtaan, mutta onneksi tämä oli nyt itselle tuleva eikä lahjaksi menossa.. Eikä tuo virhe estä mitenkään käyttöä, onpahan vain pieni kauneusvirhe.. Pääntie näytti minusta jotenkin kovin tiukalta, mutta oli kyllä pojan päällä juuri sopiva eikä lainkaan tiukka.. Pikkujätkä oli niin hankala kuvattava että luovutin, ja saitte nyt kuvan pelkästä bodysta.. :)
 
Mutta.. Body kaipaa ihan selvästi kaverikseen mustia trikoohousuja joissa polvipaikat olisi tuosta jalkapallotrikoosta.. hmm.. :)
 
Kaava: Ottobre 1/2006, koko 68 cm
(en ollut kirjoittanut kaavan "nimeä" ylös)
Kankaat: kankaita.com
Nepparit: kangastukku.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..