maanantai 18. elokuuta 2014

Pikkumekko

Tutkin ja järjestelin viikonloppuna kangaslaatikoideni sisällön. Lajittelin puuvillaiset kankaat kolmeen pinoon: isot palat yhteen läjään (mistä siis voi vielä tehdä jotakin vaatteita), vähän pienemmät toiseen läjään (joista voi vielä ainakin yhden nipsukukkaron väsätä), ja ihan pienet silput kolmanteen läjään (joita voi lapset käyttää omissa askarteluissaan).. Ja trikoiset omaan laatikkoonsa samoilla perusteilla..
 
Ja arvatahan saattaa, että sitten kun tiesi mitä niissä laatikoissa ihan oikeasti on, ne alkoikin kummitella sieltä ihan urakalla.. Sopivassa välissä sitten otin kankaat ja koneet ja surautin tälläisen 74/80cm pikkumekon (isompaan ei kangas olisi riittänyt..). Sama tuttu kaava kuin aika monessa aiemmassakin mekossa, pikkuisen kavennettuna vain..
 
 
Pieni kämmikin kävi. Aijoin nimittäin laittaa kuminauhat myös hihoihin, mutta olin ommellut nauhakujan alun niin pieneksi ettei pieninkään hakaneulani mennyt siitä läpi.. Ja koneethan olin tietenkin jo laittanut pois jne.. Joten hihat jäi ilman kuminauhoja..

 
Kaava: muokattu Mekkotehtaan "Orelma", 74/80 cm
Kankaat: Eurokangas
 

2 kommenttia:

  1. Paljon olet ommellut:) Tämäkin mekko on sievä. Pitäisi itsekin siivoilla kangaskaappien sisältöjä. Löytyisi varmaankin monia unohtuneita kankaita uudelleen ideoitavaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelu on tällä hetkellä jotakin sellaista, mitä ilman en osaa olla.. :) Parin ompeluttoman päivän jälkeen alkaa olla mielessä niin levoton olo että on suorastaan pakko kaivaa koneet esiin ja tehdä edes jotakin pientä..

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..