sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kinkkupiirakka aurajuustolla

Kaksosten ensimmäisiä pyöreitä juhlittiin eilen kummien ja sukulaisten kanssa. Halusin kokeilla jotakin uutta suolaisen piirakan ohjetta. Google avuksi ja lupaava ohje löytyi jälleen kerran Tarun mahtavasta blogista. Kevätsipulia ei meidän kaupasta löytynyt joten korvasin sen purjosipulilla. Suippopaprikatkin olivat kaupasta loppu joten otin ihan tavallisen punaisen paprikan. Onko muuten suippopaprikassa ja normipaprikassa jotakin muutakin eroa kuin muoto? En ole tainnut koskaan maistaa suippopaprikaa..

Piirakasta tuli aivan ihanaa. Tykkään aurajuustosta ja laitoinkin sitä ihan koko pussillisen.. Pikkuisen vähempikin olisi riittänyt, piirakka oli nimittäin melko suolaista.. Ostamani kinkkupala oli hiukan isompi kuin ohjeen mukaan olisi pitänyt, laitoin sen kuitenkin kaikki eikä sitä yhtään liikaa ollut. Alkuperäinen ohje löytyy tuolta linkin takaa, alla oma, hitusen muokattu versioni. Tätä ohjetta tulen aivan varmasti käyttämään toistekin!
Kinkkupiirakka
(pellillinen)
 
Rukiinen rahkavoitaikina:
250 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
250 g maitorahkaa
 
Täyte:
2 kananmunaa
200 g ruohosipulituorejuustoa
150 g ranskankermaa
6 dl juustoraastetta
mustapippuria
350 g saunapalvikinkkua
15 cm pala purjosipulia
1 paprika
100-150 g Aura-juustomuruja
 
Nypi keskenään pehmeä voi ja kuivat aineet. Lisää rahka ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina pellille jauhoja apuna käyttäen tasaiseksi pohjaksi.
 
Sekoita kulhossa munat, tuorejuusto, ranskankerma, pippuri ja puolet juustoraasteesta tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon puolet pilkotusta kinkusta ja kaada pohjataikinan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Tämän päälle ripottele toinen puoli pilkotusta kinkusta, pilkottu paprika ja purjosipuli. Ripottele lopuksi päälle aurajuustoa ja loput juustoraasteet.
 
Paista 200 asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia.


6 kommenttia:

  1. Aurajuusto on niin ihanaa. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä! :) Kiitos Vaateviidakon Pirjo!

    VastaaPoista
  3. Pitääpä itsekin kokeilla tätä piirakkaa.
    Minä käytän mielelläni noita suippopaprikoita. Ovat ehkä vähän makeampia ja miedompia kuin tavalliset punaiset paprikat. Ja näppäriä leikata (vaikka eihän niiden normi kokoistenkaan leikkaaminen hankalaa puuhaa ole.) ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit tämän tiedon.. Jos kerran miedompia ovat niin taidanpa jatkossakin käyttää tavallisia.. :) Kiitos Oman näköinen!

      Poista
  4. Tämä on meilläkin ihan lemppari-piirakkaa! Hyvää! :) Olen muokkaillut tuosta pohjasta rukiisen, niin tuntuu ainakin, että on vähän terveellisempi ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruis sopii tosi hyvin suolaisen piirakan pohjaan ja on edes hitusen terveellisempi! :D Kiitos vain tästäkin ohjeesta! :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..