Lauantai-iltana meillä oli aika vilske, kun mies lupasi ottaa hoitoon liudan serkuksia. Tekaisin päivällä piirakan jonka ohjeen bongasin vasta Kirsin keittiöstä. Olin muistanut kaupassa käydessä ostaa oikein tuota bulgarianjugurttiakin, vaikken edes kaupassa ollessa muistanut mihin sitä tarvitsinkaan.. Päällinen oli kivan raikas.
Sitruunainen suklaapiirakka
pellillinen
2 1/2 dl vettä
200 g margariinia
4 rkl leivontakaakaota
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl soodaa
1 dl bulgarianjugurttia
2 kananmunaa
Kuorrutus:
200 g margariinia (minä laitoin voita)
vajaa 1 pkt tomusokeria
3 rkl sitruunamehua
Koristelu:
nonparelleja, strösseleitä, suklaarakeita...
Kiehauta kattilassa vesi, margariini, kaakaojauhe ja suola. Jäähdytä seos. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää jäähtynyt vesi-rasvaseos, jugurtti ja munat. Sekoita lusikalla tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina pellille, paista 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
Sulata rasva kattilassa, lisää tomusokeri ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle ja koristele haluamallasi tavalla.
Katselin Kirsilläkin, että tuo koristelu on niin kiva! Varmasti oli lasten mieleen! :)
VastaaPoistaTaitaa ollakin koristeluna samoja suklaarakeita, ainakin on kovin saman näköisiä.. :)
PoistaNäyttää erittäin hyvältä ja maistuu varmasti myös. :) Mukavan simppeli ohje, johon raaka-aineet löytyy bulgarianjogurttia lukuunottamatta yleensä valmiina kotoakin :)
VastaaPoistaKiitos! Totta, ja sen bulgarianjugurtinkin voi aivan hyvin korvata jollain muulla jugurtilla. :)
PoistaTai kermaviilillä :)
PoistaTai turkkilaista tai maitorahkaa... :)
PoistaJa piimäkin taitaisi soveltua.. :)
PoistaKuulostaa hyvältä yhdistelmältä. Ja näyttää niin maistuvalta!
VastaaPoistaKyllä se maistui! :)
PoistaHmm, kolme sitruunaa tuossa olisikin ja jotain jogurttia löytyy. Houkuttelee kokeilemaan. :)
VastaaPoistaKokeilehan ihmeessä! :)
PoistaEikö ollutkin hyvää :)
VastaaPoistaVälillä teen sellaisen kuorrutteen mihin tulee levysuklaata (sulatettuna) ja 2 prk smetanaa... oikea terveyspommi ;)
Olipa kyllä, kiitos vain ohjeesta! :) Tuokaan kuorrute ei kuulosta hassummalta..
PoistaTämä näyttää kyllä tosi herkulliselta!
VastaaPoistaSitä se olikin! :)
Poista