Alkuvuodesta sain Taikina Taivaan Tarjuskalta pienen muistamisen, muffini-setin. Päätin säästää ne tyttären synttärileipomuksiin. Yhdessä tytön kanssa leivoimme synttäreille vadelma-valkosuklaamuffineita. Näistä tuli kivoja, kiitos Tarjuska ihanasta muistamisesta!
Alkuperäinen, vadelma-muffiniohje on Hellapoliisilta. Lisäsin taikinaan valkosuklaata ja kuorrute on oma sovellus.
Alkuperäinen, vadelma-muffiniohje on Hellapoliisilta. Lisäsin taikinaan valkosuklaata ja kuorrute on oma sovellus.
Vadelma-valkosuklaamuffinit
n. 16 kpl
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl maitoa
100 g sulaa margariinia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl vadelmia
100 g valkosuklaata
Päällinen:
1 dl vispikermaa
100 g Vanilja-tuorejuustoa
(sokeria maun mukaan)
(punaista elintarvikeväriä)
Sekoita munat ja sokeri kulhossa. Lisää vuorotellen margariini, maito ja keskenään yhdistetyt kuivat aineet. Lisää lopuksi vadelmat ja rouhittu valkosuklaa varovasti käännellen taikinan sekaan. Lusikoi taikina muffinivuokiin, paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.
Vaahdota kerma. Lisää elintarvikeväri vaahdottamisen alkuvaiheessa jotta väri ehtii kunnolla sekoittua. Lisää tuorejuusto ja sekouta tasaiseksi. Maista, lisää tarvittaessa sokeria. Pursota jokaiselle muffinille kerma-tuorejuustoseosta.
***
Täytekakusta ei tällä kertaa tule omaa postausta. Viime aikoina on täytekakut meinanneet epäonnistua. Tämä oli jo toinen kakku, johon leivoin pohjan kahteen kertaan. :/ Valkosuklaamousse oli rakenteeltaan kummallista ja helpoksi luulemani ruusupursotuskin oli kovin hankala tehdä ja näytti kaikkea muuta kuin kauniilta. Kaikeksi onneksi tämä ei ollut tilauskakku, mutta silti se harmitti kun ei kaikki mennyt ihan nappiin.. Parempi onni ensi kerralla..

Herkku muffineja! Hienot koristeet!
VastaaPoistaRuusupursotus näyttää kyllä minun mielestä oikein upealta! Pitäisi myös kokeilla tuota pursotusta!
Oletko testannut sitä pohjanyt ohjetta, jossa punnitaan munat ja niiden painosta lasketaan sokerin määrä jne. Hyvä ohje, sillä onnistuu aina :)
Kiitti! :) Minäkin kyllä vielä joskus haluan tuota ruusupursotusta uudelleen kokeilla..
PoistaTeen kakkupohjat kyllä juuri tuolla ohjeella, mutta meillä on tällä hetkellä uuni syypää näihin epäonnistumisiin.. Uunista hajosi ulommainen lasi ja täytekakkupohjien paisto on sellainen, mikä ei tahdo onnistua.. :/ Saa nähdä, saako siihen varaosina pelkkää yhtä lasia vai meneekö koko luukku vaihtoon..
Herkullisen näköisiä muffinseja, kelpaisi minullekin :) Kauniilta näyttää täytekakun pursotus. Minä en oikeastaan koskaan mittaa aineita, silmämääräisesti vain laitan mitäkin, ohjeetkin on yleensä omasta päästä heitetty, ei taitaisi onnistua minunkaan täytekakku :D
VastaaPoistaMinä en osaa silmämääräisesti tehdä kuin sämpylätaikinan! :) Täytekakkupohjaan punnitsen kyllä aineet grammalleen ja sillä tulee kyllä ihan täydellinen kakkupohja! Mutta tuo uuni on nyt ongelmallinen..
PoistaHerkulliselta ja kauniilta näyttävät minustakin molemmat leivonnaiset. Meillä vietetään viikonloppuna synttäreitä, taidanpa ottaa tuon muffiniohjeen sinne kokeiluun. :)
VastaaPoistaKokeileppa! Nämä olivat kivan kosteita muffinsseja! :)
PoistaOnpas taas herkullisen näköisiä leipomuksia siellä! Kivoja nuo keijukaiskoristeet muffinssien päällä!
VastaaPoistaEi minun itse olisi tullut tuollaisia tilattua, mutta ovathan ne ihania. Pikku prinsessojen mieleen! Ullan Unelma näyttäisi myyvän näitä settejä (ja monia muitakin ihania).. :)
PoistaMinä ostinkin juuri ihania muffinssivuokia...Uudet reseptit ovat aina tervetulleita! <3
VastaaPoistaMuffinivuoatkin on nykyään niin ihania! Ja uusia reseptejä pilvin pimein.. Läheskään kaikkia ei ehdi edes kokeilemaan, mutta toisaalta hyvä niin! :)
PoistaTodella herkullisen näköisiä muffinsseja! Näitä voisi kokeilla mustikkaisena versiona, kun niitä sattuu pakkasesta löytymään :)
VastaaPoistaMustikka sopii kyllä myös todella hyvin valkosuklaan kanssa!
PoistaNäyttävät kauniille ja herkulliselle :). Pursotukset näyttävät minusta hyviltä. Minä kun en osaa edes suoraa viivaa pursottaa.
VastaaPoistaTestattu on ja hyviä oli! :D
VastaaPoistaKiva! :)
Poista