maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kesätakki ja huivi nuorimmalle neitoselle

Tämä on kyllä parhaiten onnistunut takki ikinä! Siis mun tekemistä tietenkin.. :) Nuorimman tyttären kesätakki oli käynyt pieneksi, mutta seuraavaksi vanhemman takki oli vielä liian iso. Täytyi siis tehdä yksi "välikoko".. Kankaan löysin kevättalvella kappaverhon muodossa SPR:n kirppikseltä. Vuorikankaaksi laittamani vanhan lakanan sain niin ikään keväällä lahjoituksena. Jopa vetoketju oli kirppislöytö vaikka ihan uusi olikin. Edullinen takki siis.
Takin piti valmistua kesäkuun viimeisen viikonlopun reissua varten, vaan olin hukannut kaavat kun viime tipassa olisin sitä alkanut ompelemaan. Ei auttanut kuin kaukolainata taas kirjastosta tuo lehti missä tämä kaava oli. Päätin kerrankin tehdä takin ihan ohjeiden mukaan, ilman muokkauksia..

Hah! :) Ensimmäinen pakollinen muutos tuli siinä, kun se jemmassa oleva vetskari oli vähän ylipitkä.. Ensin siis pidensin helmaa hiukan. Sitten katselin taskuja sillä silmällä, etten oikein pidä niistä. Tein toisenlaiset taskut!
 Koska en ollut kaventanut takkia vyötäröltä A-linjaiseksi, päätin kokeilla vielä takakappaleelle rypytystä kuminauhan avulla.
(Seuraavaan takkiin laittaisin pienen kiristyksen myös vuoriin mitä en tähän nyt laittanut.)
Joten aika paljon sain sitten kuitenkin muutoksia aikaan.. Vaan lopputulos on kyllä hyvä. Koskaan ennen ei takin ompelu ole sujunut näin kivasti eikä lopputulos ollut yhtä onnistunut kuin nyt! Erityisesti tykkään tässä mallissa siitä että vetoketju tulee riittävän ylös; kaula ei jää paljaaksi.
Kaava: Ottobre "Against the Wind" 98 cm (86 - 116 cm )
Kankaat & vetskari: kirppislöytöjä ja lahjoituksena saatuja

Ennen joulua hamstraamani Pampula-langat ovat jääneet odottamaan josko vielä joskus pääsisivät huivin muotoon.. Yksi väreistä sopi mielestäni tähän takkiin ja päätinkin vihdoin ottaa ja tehdä huivin.
Huivi valmistui reilussa puolessa tunnissa. Neuloin kuudella silmukalla niin kauan kunnes langassa tuli katkos vastaan ja kokeilin siinä kohtaa josko pituus jo riittäisi. Hyvin riitti joten lopetin siihen. Lankaa meni suunnilleen puoli kerää. Lopusta kerästä tein toisen huivin keskimmäiselle neidille kun hänen kesätakkiinsa sopi saman värinen huivi.
Lanka: Novitan Pampula

Ainakin pari takkia olisi tällä kaavalla tarkoitus vielä lähiaikoina tehdä. Vaan niin paljon olisi vielä muitakin sellaisia ompeluita joita haluaisin saada valmiiksi ennen vauvan syntymää..
Mistä niitä lisätunteja saisi vuorokauteen edes muutaman lisää? :)

18 kommenttia:

  1. Olet kyllä tehnyt ihanan takin. Kangas on kaunis ja niin siistiä jälkeä! Huivi sopii niin nätisti takin kanssa ja nopeasti sait sen valmiiksi:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun joskus onnistuu niin että kaikki sujuu ja jälkikin on kerrasta hyvää.. :) En tainnut tarvita ratkojaa kertaakaan tätä tehdessäni. :D Kiitos Kanneli!

      Poista
  2. Aivan ihana takki! <3 Pirteä kuosi ja kivoja yksityiskohtia. Ja kierrätysidea kruunaa tämän takin! Taitava oot! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuosi onkin kiva, mulla olikin takki mielessä jo sitä valikoidessa.. Toteutus sitten vähän kestikin.. :D Kierrätys ei ollut päätarkoitus tätä tehdessä, vaan sattumalta kaikki tarpeet valikoitui kierrätysmateriaaleista. :) Kiitos Kaisu!

      Poista
  3. mieletön,miten ihana takki ja nuo kuosit+ värit niin pirteitä :D

    VastaaPoista
  4. tosi upea takki! Ja tuo kaava on kyllä paras. Useat takit oon minäki tuolla ommellu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaava on kyllä minustakin tähän mennessä vastaan tulleista paras! Toista takkia jo aloittelin tänään tekemään vaan se ei sujukaan yhtä sutjakkaasti kuin tämä sujui.. :) Harmi ettei siinä ole kokoja enää isommille kuin 116 cm.. Kiitos Nanni!

      Poista
  5. Samaa mieltä olen mitä muut; takki on oikein onnistunut! Värit ja kuosit on myös ihanat :)

    VastaaPoista
  6. Upea takki, ja niin siistiä työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos VillaKiana! On mukava kun joskus onnistuu kerrasta hyvin, siitä jää pitkäksi aikaa hyvä mieli! :)

      Poista
  7. Ihanaa onnistumisen iloa ja tosi kaunis sävy tuossa kankaassa!

    VastaaPoista
  8. Hieno takki! Väri, kuosi ja taskut tuovat mieleen lapsuuteni vaatteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Kiitos Vaateviidakon Pirjo!

      Poista
  9. Wau, todella ihana takki! Kauniin värinen ja mallinen ja niin taidokkaasti tehty! Vuorikankaan kuosissa olen lapsena nukkunut :D. Ihailen teitä, jotka jaksatte näitä takkeja ommella. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Hanna Mi! :) Vuorikankaana käyttämäni lakana oli kyllä todella hyväkuntoisena säilynyt. Sainpa toiseenkin takkiin siitä vuorikankaan.. Takin ompelu vie kyllä aikaa, mutta on niin palkitsevaa jos kaikki onnistuu.. :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..