sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Mansikka- ja vaniljajäätelö

Kokeilin viikko sitten uudelleen Kermaruusun jäätelöohjetta. Tarkoitus oli tehdä koko satsista vaniljajäätelöä mutta kun puoliso toi sopivasti jäätelöä tehdessäni tuoreita mansikoita, oli ihan pakko laittaa toiseen kokeilumielessä niitä. Pari päivää jäätelöt saivatkin pakastimessa rauhassa pakastua, kun viikonloppu oli niin haipakkaa ettei kukaan muistanut koko jäätelöitä. Vaniljajäätelöstä sai pyöriteltyä palloja heti pakastimesta ottamisen jälkeen, mutta mansikkainen versio oli melko kovaa ja sulatinkin pikkasen mikrossa kun ei (muka) ehditty odottelemaan jäätelön pehmenemistä.. Hyvää kumpikin jätski oli! Kermaa laitoin nyt vähän vähemmän kuin edellisellä kerralla Raparperi-valkosuklaajäätelöön:

Jäätelön perusmassa:

5 dl Flora Vispiä
1 tlk kondensoitua maitoa (ei karamellisoitua)
½ dl glukoosisiirappia

Vaniljajäätelöön:
2 tl vaniljasokeria

Mansikkajäätelöön:
2 dl mansikkaa paloiteltuna

Mittaa kulhoon kerma, kondensoitu maito ja glukoosisiirappi. Vatkaa vaahdoksi. Jaa massa kahteen osaan ja sekoita halutessasi toiseen esim. mansikanpaloja ja toiseen vaniljasokeria. Kaada massat rasioihin ja pakasta mieluiten yön yli. Tällä annoksella sain jäätelöä kahteen 0,9 litran vetoiseen jäätelöastiaan.

16 kommenttia:

  1. Ihanat raidat tuossa mansikkajätskissä, varmasti on ollut makoisaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan mansikat ovat paloina jätskin seassa, vaikka näyttääkin kuin olisivat raitoja.. Harkitsin kyllä tehdessä että olisin survonut soseeksi mutta päädyin kuitenkin vain pilkkomaan mansikat. Olihak se makoisaa.. :) Kiitos Taru!

      Poista
  2. Pakko kokeilla! On niin herkullisen näköistä! -Ride-

    VastaaPoista
  3. Herkuilta näyttävät jätskisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätski on aina herkkua! :) Kiitos Kermaruusu!

      Poista
  4. On kyllä niin hyvän näköistä:-)

    VastaaPoista
  5. Kylläpä näyttää hyvältä jätskit! Pitänee kokeilla itsekin tuota ohjetta :)

    VastaaPoista
  6. Nam! Aidoista tuoreista mansikoista tehty jätski on paljon parempaa kuin kaupan mansikkajäätelöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se paremmalle maistuu.. :) Kiitos Hanna Mi!

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..