torstai 31. joulukuuta 2015

Hyvää uutta vuotta!

Niin se on taas vuosi kulunut niin kovin nopeasti. Paljon on nähty, tehty ja koettu.
Päästiinpä tämän vuoden puolella oikein luistelemaankin järven jäälle.
(Jotakin iloa tästä lumettomuudestakin voi sentään löytää..)
Parituntinen kului nopeasti luistellessa ja touhutessa. Isommat pojat pelailivat jääkiekkoa, pienemmät pääsi tyttöjen vetämien pulkkien kyytiin. Kaikista pienin sai kyytiä rattaissa.. (Äitikin pysyi paremmin pystyssä kun sai rattaista vähän tukea.. :D) Koitin siinä luistelun lomassa laskeskella näitä joka suuntaan vilistäviä serkuksia, saaden luvuksi 18..
Makkarakin retkellä paistui ja hyvälle maistui.

Aamusella ennen lähtöä paistoin mukaan munkkeja. Kylläpä maistuikin hyvältä ulkoilun päätteeksi. Munkit tein melkein tällä ohjeella. Lisäsin kardemummaa ja jätin kananmunan pois. Kokeilin nyt tehdä muutaman hillomunkin ja lopuista tuli ihan tavallisia rinkilämunkkeja. Hyviä molemmat!
En ole nyt jaksanut tabletin kanssa värkätä tämän vuoden postauksista omia suosikkeja viime vuoden tapaan. Paljon kaikenlaista on kuitenkin tullut ommeltua, leivottua ja värkkäiltyä. Muutama tälle vuodelle suunnittelemani kokeilu jäi toteutumatta ja siirtyvät nyt ensi vuoden tavoitteeksi.. Uusia ideoita on ensi vuodelle jo ihan kasapäin, toivoisinkin saavani ensi vuonna vähän lisää tunteja vuorokauteen kaiken toteuttamiseksi! :)

Blogin joulukalenterin aikana sain huippuidean kummilastemme joululahjoista. Täksi jouluksi idea syntyi liian myöhään, mutta luulenpa, että kunhan tästä taas ehdin ompelukoneen ääreen istahtaa, aletaan täällä puuhata taas joululahjoja. :) Lisäksi olen saanut viime viikkoina lahjoituksena aika paljon ihania kankaita. Niistäkin olisi kiva päästä jotakin ompelemaan..
Näin vuoden lopuksi haluan kiittää kaikkia teitä blogini lukijoita ja satunnaisia kävijöitä kuluneesta vuodesta, kivoista ja kannustavista kommenteista ja toivottaa kaikille

Onnekasta uutta vuotta!

26 kommenttia:

  1. Onnellista ja luovaa uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana luonnon jää! Muutaman kerran meidän lapset ovat vuosien varrella voineet meren jäällä luistella.

    Kiitos Raisa yhteisestä matkasta. Mukavista ideoista! Eilen tyttäreni teki sinun ohjeella sitä piparihyytelökakkua ja se on niin hyvää! :)

    Sinulla on pirteä uusi look täällä blogissa. Vaihtelu virkistää -tässäkin! ;)

    Ihania uuden vuoden hetkiä sekä mukavia blogiretkiä! <2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on niin harvinaista herkkua! Onneksi nyt on loma ja aikaa lähteä järvellekin! Nyt taitaa olla jo koulunkin kentällä jää, pääsee isommat ihan omatoimisestikin luistelemaan.. :)

      Kiitos Kaisu sinullekin yhteisestä matkasta, joka alkoi mukavasta tapaamisesta! Jaetaan uusia ideoita ja tekemisiämme tänäkin vuonna itsemme, toistemme ja kaikkien muidenkin iloksi,! :) Kiva, että kakku maistui! ;)

      Poista
  3. Luonnonjäällä luisteleminen on niin mukavaa! Tasaiselta näyttää jää. Kiitos Raisa kivoista ideoista, joita olet jakanut meille muullekin täällä blogissasi!

    Onnellista ja vaiherikasta alkanutta uutta vuotta 2016 sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taisin olla vasta toista kertaa luonnonjäällä luistimilla.. Mutta niin mukavaa oli ja jää ihan uskomattoman tasainen.

      Kiitos Kaaru - mukava kuulla, että ideoistani on ollut iloa muillekin! :)

      Poista
  4. Onnellista uutta vuotta!
    Kiitos joulukalenteristasi, mukavaa että sinä ja moni muukin olette jaksaneet sellaista pitää ja jakaa ideioita meille muille. Vaikka täksi jouluksi en mitään niistä ehtinyt toteuttaa, säilyvät ne hyvänä ideapankkina tulevaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Mukavaa, että joulukalenterista oli iloa! Minäkin löysin muiden kalentereista paljon kivoja ideoita joita en mitenkään ehtinyt toteuttaa.. Ensi jouluksi on sitten hyviä ideoita paljon jo valmiina! :)

      Poista
  5. Onnellista uutta vuotta!
    Kiitos joulukalenteristasi, mukavaa että sinä ja moni muukin olette jaksaneet sellaista pitää ja jakaa ideioita meille muille. Vaikka täksi jouluksi en mitään niistä ehtinyt toteuttaa, säilyvät ne hyvänä ideapankkina tulevaan. :)

    VastaaPoista
  6. Hyvää uutta vuotta! Siis kylläpä iski tuo luku 18!! Mikä vilske ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Kyllä vaan melkoinen vilske oli! Ja tässä vasta kolmen perheen lapset ;)

      Poista
  7. Me käytiin toissa päivänä lasten kanssa katsomassa joko koulun kenttä olisi jäädytetty, että pääsisi luistelemaan. Ei ollut, joten pitäisi meidänkin varmaan lähteä hakemaan vauhdin hurmaan järvenjäältä :) Onnellista ja idearikasta alkanutta vuotta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pikkupakkaset nyt pysyisivät että luistelun riemusta saisi nauttia edes hetken aikaa! Kiitos Eerika! :)

      Poista
  8. Ihanaa uutta vuotta teille! Munkit näyttää herkuilta ja retki kivalle :D

    VastaaPoista
  9. Onnellista uutta vuotta ❤️ Voi mitä herkkumunkkeja siellä luistelun päälle ;)

    VastaaPoista
  10. Teillä on ollut todella ihana retki! Kiitoksia monista ihanista ideoista ja resepteistä, on ollut ilo seurata blogiasi. Oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  11. Hyvää alkanutta vuotta tänne!

    VastaaPoista
  12. Minäkin täällä jälkijunassa lueskelen viimeisiä joulukalenteriluukkujasi ja muita kuulumisia :). Hyvää uutta vuotta sinulle!

    Täällä on kans käytu luistelemassa järven jäällä, mukavaa saada talvista ulkopuuhaa, josta koko perhe tykkää :). Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Luisteleminen on kyllä hauskaa, vaikka ensimmäisillä kerroilla saakin paikat kivasti jumiin.. :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..