sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Vähän sitä sun tätä..

Tässä tulee nyt tällainen sekalainen pläjäys alkuvuoden aikana valmistuneista käsitöistä..

Viime syksynä minulta kysyttiin, tekisinkö pari pipoa, tytölle ja pojalle. Lupasin. Sitten häpeäkseni unohdin lupaukseni.. Kun siskoni joululomalla kysyi, tekisinkö hänen pojalleen kevääksi pipon, muistin sen syksyisen lupaukseni.. Tarkistin, vieläkö pipoja tarvitaan ja kun tilaus oli edelleen voimassa, lähdin ihan asioikseni Eurokankaaseen pipokankaita hakemaan.. Ei olekaan pitkään aikaan tullut blogattua tilausompeluita, mutta tästä tytön piposta tuli niin kiva.. Pojan pipo olikin ihan perus tummansininen.

Samanlaisen tummansinisen tein sitten myös siskon pojalle, kummipojalleni. Olin tällä välillä löytänyt Lidlistä heijastin-silityskuvia ja sellaisen silitin sitten kummipojan pipoon.

Kummipojan pipon lähetin alkuviikosta ja pakettiin sujahti myös muutama nukenvaippa ja pari ruokalappua tuoreelle isoveljelle ja isosiskolle! Eilen sain siskoltani viestin, että kovasti heillä nyt nukkevauvat kakkii ja syö.. :)

Menneellä viikolla sain haetuksi lisää kauraa ja tein sen yhden kesken jääneen kaurapussin valmiiksi. Ja samantein myös pari uutta.. Yhden annoinkin jo lahjaksi. Pussien sisemmät kankaat vanhasta tyynyliinasta ja päälliset käsityömessuilta.

Perjantaita innostuin penkomaan kangaslaatikoita. Pyörittelin jämäkankaita ja leikkasin pojalle palat hihattomaan jumppikseen. Kyllä huomasi, etten ole pitkään aikaan ommellut juuri muuta kuin joustamattomia kankaita! Resorikanttien kanssa meinasi hermot mennä moneen kertaan, siistiä jälkeä ei tahtonut saada millään.. Oli taas vaihteeksi ratkojalla töitä.. Kaksi päivää minä sitä ompelin aina sopivan hetken tullen, ja sain kuin sainkin sen valmiiksi!
Ensin ei poika meinannut huolia koko pukua päälleen, ja sitten sitä ei meinannut saada häneltä ollenkaan pois! :)
Taskun laitoin vain toiselle puolelle. Neppareiden tilalle laitoin vetskarin, että on pojan itse helpompi pukea jumppis päälleen. Mutta ehkä tein tässä virheen. Asia on nimittäin myös toisinpäin; vetskarin ansiosta poika saa sen myös riisuttua helpommin.. Ja se riisuminen on tällä hetkellä kaikista kivointa!
Kaava: Ottobre 1/2016 "Reggae" 86 cm
Kankaat jämäkankaita, vetskari saatu

Kaksi veljistäni on kihlautunut. Toinen jo lokakuussa ja toinen uudenvuodenpäivänä. Lahjat sain valmiiksi vasta vähän aikaa sitten. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.. :)

Pariskunnalle, joka asuu saman katon alla ja jolla kuvittelisin jo kaikki oleellinen olevan, olikin vaikea keksiä lahjaa. Vielä se, kun ei ole koskaan tavannut toista puolta pariskunnasta eikä ole niin minkäänlaista käsitystä minkälainen on maku tai tyyli..

Veljeni on kotona asuessaan ollut kova saunomaan. Niinpä keksin loistavan idean tehdä pellavaisen laudeliinan. Se kun ei ole aina näkösällä, jos ei ulkonäkö vaikka niin kovin miellytäkään. No, niinhän siinä sitten kävi kun tein vähän etukäteistiedusteluja, ettei heillä edes ole omassa asunnossaan saunaa... Mutta taloyhtiön sauna kuulemma on joten minä uskaltauduin sen laudeliinan kuitenkin tekemään.. Jos ei laudeliinana ole käyttöä, niin saahan sitä keksiä jonkin muunkin käyttötarkoituksen. (Ja saamani viestin mukaan käyttöä liinalle kuitenkin löytyy.. )

Keltainen puuvillapitsinauha näytti aika kivalta mustan parina ja niin syntyi pitsisomisteinen laudeliina. Mulla oli oikein fiksu järjestys tätä tehdessä, ompele ensin, suunnittele sitten.. Pitsi on siis ommeltu vasta jälkikäteen joten takapuolelta ei ole ihan niin siisti kuin voisi olla.

Tuoreempi pari on ihan umpirakastunut. Heille tein parilapaset, rakkauslapaset tai käsikädessä-lapaset. Rakkaalla lap(a)sella on monta nimeä! Siis yksi yhteinen lapanen ja molemmille omat. Tämä pari asuu eri osoitteissa mutta samalla paikkakunnalla, joten keväisille iltalenkeille nämä on varmaan ihan kivat. Näihin minun oli tarkoitus tehdä sydän-kuviot silmukoita jäljentäen, mutta koska en ole vielä löytänyt sellaisia rautalankaohjeita silmukoiden jäljentämiseen niin sydämet jäivät nyt pois..
Rakkauslapasten ohjeen löysin täältä, mutta muutin silmukkamäärät omalle käsialalle sopivaksi.

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! :)

14 kommenttia:

  1. Voi miten ihania juttuja! Olet sinä aika ompelija!
    Ihqut nuo lapaset :)

    VastaaPoista
  2. Ihania ompeluita! Nuo kaurapussit ovat niin nättejä , ettö ihana olisi tuollaisella lämmitellä :) ja voi mitkä lapaset, hauska idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kaurapussit on kyllä huippu keksintö! :) Lapasten idea ei ole omani, täytyykin linkittää tekstiin vielä mistä sen löysin..

      Poista
  3. Voi miten upeita ompeluja :-). Nuo lapaset on aivan ❤

    VastaaPoista
  4. Oletpa sinä ollut jälleen aikaansaava siellä. Nuori rakkaus, voi - ihanat lapaset :). Ja kaikki muutkin lahjat myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tekeminen tahtoo vaan olla niin pätkittäistä, että itsellä on koko ajan tunne ettei mitään saa aikaiseksi..

      Poista
  5. Ihania! Alkaakin pian olla kevätpipojen aika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mulla on kevätpipojen aika ympäri vuoden.. :D

      Poista
  6. Ihania ompeluita! Varmasti hankalaa keksiä lahja ihmiselle jota ei ole tavannut, minusta lahjan ompelu on usein niin hankalaa hyvin tutullekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, on se itse tehdyn lahjan antaminen tutuillekin monesti hankalaa..

      Poista
  7. Kylläpäs olet saanut paljon kaikkea valmiiksi! Hienoja juttuja kaikki. Erityisesti nuo rakkauslapaset :). On se nuori rakkaus niin liikuttavaa katseltavaa, kun on oman miehen kanssa niin kauan jo yhteistä matkaa taivaltanut ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä paljon näköjään valmiiksikin saanut.. Kiitos! :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..