perjantai 3. joulukuuta 2010

Jouluinen piimäkakku, munaton


Maku-lehden talvi-numerossa (6/2010) oli jouluisen piimäkakun ohje. Kuorrutus kuulosti niin mielenkiintoiselta, että tokihan sitä piti testata.. Kuorrutus oli hieman pettymys, kuvittelin sen maistuvan enempi kinuskille. Mutta kakku oli ihan syötävää, tosin mielestäni kuitenkin ohje, jolla aiemmin olen piimäkakun tehnyt, on parempi.. :) Mutta kokeilemisen arvoinen oli tämäkin!!



4 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

1 1/2 tl soodaa

1 1/2 tl kanelia

1 tl neilikkaa

1 tl kardemummaa

1 tl inkivääriä

1 tl pomeranssinkuorta

2 1/2 dl piimää

2 dl omenaa raastettuna

100 g voita sulatettuna

 

Kuorrutus

1 dl kinuskikastiketta

1/2 dl maustamatonta tuorejuustoa

koristerakeita

 

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää joukkoon piimä, omenaraaste ja vähän jäähtynyt voisula. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (1,5l). Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.

 

Mittaa kinuskikastike kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella huoneenlämpöinen tuorejuusto joukkoon. Levitä kuorrute täysin jäähtyneen kakun päälle ja koristele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..