sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Raparperipaistos

Raparpereja vielä riittää ja koetin haeskella raparperipaistoksen ohjetta blogista, mutta enpä vain löytänyt. (Löysin kyllä tosi monia muita reseptejä joiden olemassaolon olin jo onnistunut unohtamaan ja joita nyt haluttaisi kovasti uudelleen tehdä.. ) 
Joka vuosi tällä ohjeella tulee kuitenkin tehtyä paistosta joten ihmettelen miksen ole sitä täällä aiemmin julkaissut. Onneksi ohje oli vielä reseptikansiossa tallessa ja nyt laitan sen tännekin muistiin. Reseptin olen saanut joskus pikkutyttönä tädiltäni. Selailin muitakin raparperipaistoksia mitä googlaamalla vastaan tuli, mutta lähes kaikkiin olisi tullut kaurahiutaleita. Kun olen tällä ohjeella tehnyt tämän paistoksen ihan aina, siihen ei mielestäni vaan kuulu kaurahiutaleet.. Niitä laitetaan sitten syksymmällä omenapaistokseen.. :)
Raparperipaistos
(uunivuoallinen)
 
3 raparperinvartta
(maun mukaan sokeria tai fariinisokeria)
 
200 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
 
Pilko raparperit ja levitä ohueksi kerrokseksi (voidellun) uunivuoan pohjalle. Halutessasi ripottele päälle sokeria tai fariinisokeria (minä en yleensä laita). Nypi huoneenlämpöinen voi vehnäjauhojen ja sokerin kanssa ryynimäiseksi. Levitä seos raparperien päälle vuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia. Anna hiukan jäähtyä mutta tarjoile kuitenkin vielä lämpimänä esim. vaniljajätskin tai -kastikkeen kera. Jätski on ehdottomasti parempaa mutta paremman puutteessa mekin herkuteltiin nyt vaniljakastikkeen kanssa ja kyllä tämä näinkin hyvää on..
 

10 kommenttia:

  1. Raparperi on hyvää, täytyypä testata tätä ohjetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kirpakkaa mutta niin hyvää! Kiitos Vaateviidakon Pirjo!

      Poista
  2. Pitääpä laittaa tämä testattavien reseptien kansioon. Toinen kokeiltava raparperiohje on Kermaruusun raparperipullat, nams! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näitä raparperiohjeita pukkaa vähän joka tuutista.. :) samaa pullareseptiä minunkin tekisi mieli testata.. Kiitos Oman näköinen!

      Poista
  3. Vaikuttaa taas hyvälle reseptille, voisi maistua meidänkin perheessä! Joten jälleen kerraan muistiin menee :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä resepti, laitappa ihmeessä muistiin ja kokeiluunkin! :) Kiitos Hanna Mi!

      Poista
  4. Mulla tuli nyt kauhea himo saada tätä ja jäätelöä! Ja mä vannoin etten osta jäätelöä kotiin... Voi ei! Tietty sitä vois pyöräyttää itse ihanaa paksua vaniljakastiketta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee jätskikin itse niin ei tarvi ostaa! ;) Kiitos Taru!

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..