keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Vaatteita lapsille

Juhannuksena tein siskon ja hänen miehensä häihin hääkakut. En luvannut ottaa kakkujen teosta mitään korvausta. Vaan alkusyksystä sain postissa "kankaiden muotoiset kiitokset kakkujen teosta".. Siskoni oli lähettänyt ihania, syksyisiä kankaita.. Pikkuhiljaa olen syksyn aikana niistä ommellut nuorimmille lapsille jotakin. 

 Tytöt saivat itse valita kankaista mieluisimmat ja aika kivuttomasti kankaat jaettiinkin.. Ensimmäisenä valmistui 4-vuotiaalle mekko. Tyttö tykkää pitää leggareita tai sukkiksia joten sen verran lisäsin pituutta vanhaan tuttuun Owl Princess-kaavaan..
 Hihoista tein ylipitkät ja laitoin hihansuihin kuminauhat. Ajattelin että menee näin mahdollisimman pitkään ensin mekkona ja myöhemmin ehkä tunikana jollei leveydestä jää pieneksi..
 Pääntielle kokeilin huolittelua kuminauhan avulla. Kivasti toimii..
(Tykästyin itsekin tähän kuosiin niin että oli ihan pakko kysyä mistä tätä saa ja tilasin sitä omaa mekkoa varten. Siitä ehkä seuraavassa postauksessa..)
Kaava: Ottobre 1/2014 "Owl Princess" 110 cm (92 - 134 cm)

 Seuraavaksi valmistui 3-vuotiaan mekko. Hän kyllä halusi paidan, mutta valikoi kuitenkin kahdesta vaihtoehdosta tämän kaavan ja mekkohan tämä hänelle on. Tätä kaavaa olinkin halunnut joskus kokeilla ja sen aika oli nyt. Piirsin kaavan leveyden koon 92 mukaan ja pituuden koon 98 mukaan. Melko leveä mekko on silti.
 Taisinpa ommella ensi kertaa ihan oikeat taskupussilliset taskut..
Kaava: Ottobre 4/2014 "China Girl" 92/98 cm (86 - 122 cm)

Pojan paita odotti pitkään valmiiksi leikattuna ennen kuin ehdin sen ompelemaan. Ja voi kuinka mielissään hän oli kun sai uuden paidan päälleen.. Sitä kierrettiin ylpeänä esittelemässä vuorotellen isälle ja sisaruksille. Vaikka sanoja ei puolitoistavuotiaalla vielä montaa ole, tuli hän kyllä oikein hyvin ymmärretyksi; "katsokaa, mulla on uusi paita!" :)
Kankaan riittävyyden kanssa ei ollut ongelmaa, vaan ihan muuten vain halusin käyttää tähän omista jemmoista pieneksi yksityiskohdaksi jalkkiskuosia..
Kaava: Ottobre 4/2013  "David" 86 cm

Eskaritytön mekkoon leikkasin pituutta niin paljon kuin kankaasta riitti. Ensin ajattelin kyllä mekon olevan vähän liiankin pitkän, mutta tyttö vakuutti ettei ole.. Tonttukuosi oli niin kirjavaa että halusin hihat tehdä vähän rauhallisemmasta kuosista. Kauluksen resori on oranssia.
Ensimmäistä kertaa kävi näin, että kun lähestyin kameran ja paidan kanssa, tyttö tokaisi että "ei kai taas kuvia?" Suostui kuitenkin sentään kuvattavaksi..
Kaava: Ottobre 1/2014 "Owl Princess" 116 cm (92 - 134 cm)

Kankaat: keltainen pallokuosi nimipyyhe.com, muut lahjaksi saatuja & omasta tilkkulaatikosta

Tuhannet kiitokset ihanista kankaista siskolleni! :)

12 kommenttia:

  1. Mielettömän hienot ompelukset! Paras palkkio ikinä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sisko siskon tuntee.. ;) Oli kyllä ihan mahtava palkkio, vaikken sitä odottanutkaan. Kiitos Hieno tar!

      Poista
  2. Ihania vaatteita taas. Millä ajalla sinä nämä kaikki ompelet? Itellä on taas ompeluaika niin kortilla ettei ehdi kuin haaveilla vaan ompeluksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauma silloin, toinen tällöin.. ;) Mun viikoittainen vapaailta kuluu nykyään melko usein ommellen. Silloin saa kyllä paljon aikaan kun saan keskittyä vain ompeluun.. Useimmiten kun olen leikellyt kappaleet jo etukäteen valmiiksi. Ja paljon tulee kyllä käytettyä samoja kaavoja kun siinäkin säästää aikaa.. :) Vaikka usein tuntuu etten mitään ehdi tekemään, niin aika paljon kuitenkin.. Kiitos Nanni!

      Poista
  3. Taas niin kivoja vaatteita ja aivan herkkuja nuo kuosit. Aivan ihania kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuoseista tykkään minäkin. Kiitos Eerika! :)

      Poista
  4. Ihana kiitos lahja siskolta! :) Kauniita vaatteita olet tehnyt!

    VastaaPoista
  5. Ihania vaatteita lapsille, siskosi on löytänyt kivoja kuoseja. Hauskat jatkopalat pojan paidassa, voisi itsekin enemmän käyttää tällaisia pieniä ja helppoja yksityiskohtia. Tulee pienellä vaivalla heti niin erinäköinen paita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei se aina kovin paljoa vaadi että saa jonkin kivan yksityiskohdan vaatteeseen. :) Kiitos Hanna Mi!

      Poista
  6. Niin aurinkoisia vaatteita! Voi mahoton, onpa sulla ihana sisko :). Monesti olen miettinyt tuossa omien tyttöjen touhuja katsoessa että millaistahan olisi jos olisi sisko, mulla kun on vaan velipoika ja ikäero meillä on melkoisen suuri ;).

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..