maanantai 23. toukokuuta 2016

Kesätakki pikkuneidille

Neitokaisen viimeksi tekemäni haalari kävi pieneksi. Ja kuumaksi. Kaapista löytyi muutamia kirppishaalareita ja otin ne neidille käyttöön rymyhaalareiksi. Havahduin nimittäin siihen, että eihän tuon ikäinen keväällä tai viileämpinä kesäiltoina enää välttämättä kyläilyjä varten haalaria tarvitse, vaan takkikin riittäisi. Ja haalarit kun tuollaisella nelivetoisella on hetkessä aikamoisen näköiset.. Siispä takkia suunnittelemaan ja tekemään. Sopiva kaavakin löytyi omista lehdistä. Nyt en halunnut takkiin vetskaria vaan napit ja siltä osin muokkasin takin kaavaa.

Takki on melko leveä malliltaan, mutta jotenkin tykkään siitä silti.
Molemmat kankaat olen saanut lahjoituksena. Uutta tässä takissa on vain pitsinauha ja napit.
Juuri tämän värinen ruskea on yksi (niistä monista) lempiväreistäni. Ajattelin kuitenkin että pelkkä yksivärinen ruskea takki olisi vähän tylsä ja niinpä laitoin takin etupuolelle saumakohtaan valkoista pitsinauhaa. Ja kaveriksi tietenkin valkoiset napit, joita oli toki lähdettävä varta vasten hakemaan..
Hihojakin muokkasin hieman. Katkaisin kaavan ihan summissa ja alaosaksi leikkasin hieman leveämmän kappaleen. Alaosan poimutin sitten yläosaan sopivaksi. Hihansuuhun laitoin vielä kuminauhakiristyksen.
Kerrankin olin viitseliäs ja tein sisäpuolelle kokolapun. Pitäisi oikein tilata erilaisia kokolappuja..
Yritin ottaa neidistä kuvia takki päällä. Todeten homman mahdottomaksi. :) Ei pysynyt tyttö paikoillaan niin pitkään että olisin ehtinyt tämän kummempia kuvia räpsimään.. Ihan sopiva tuo takki hänelle on, hiha vain näyttää kovin lyhyeltä kun niin ylös kurkottaa.. :D
Kaava: Suuri Käsityölehti 4/2006 Malli 16 Vauvan takki 74 cm (62 - 86 cm)
Kankaat: saatu
Pitsi, napit: Eurokangas

20 kommenttia:

  1. Älyttömän ihana takki!!! Ja tyttökin ♥

    VastaaPoista
  2. Ihana takki taas tuli kierrättäen ja itsetehden! Ihmekös jos pikkuinen helmat hulmuten menee! 😊

    VastaaPoista
  3. Voi miten upea takki! Ja malli vallan suloinen tapaus ♥

    VastaaPoista
  4. Syötävän suloinen takki! Mun on pitänyt monta kertaa käydä tätä ihastelemassa. <3

    VastaaPoista
  5. Oi, valtavan kaunis takki! Ihanat yksityiskohdat nuo pallohihat ja pitsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minäkin tykkään hihoista, ja pitsit nyt on aina ihania!! :) Ensin laitoin pitsit ihan toiseen kohtaan, mutta onneksi vaihdoin, ovat tässä paljon paremmat..

      Poista
  6. Yhdyn kaikkiin edellisiin kommentteihin, ihan valtavan suloinen takki! Minäkin tykkään ruskeasta, tuo pitsi on aivan nappivalinta kankaan kanssa :). Hienoa työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ruskea on tainnut olla aina mun lemppariväri.. Pitsi sopii kyllä minustakin kivasti tähän..

      Poista
  7. Ihastuttava takki ja malli <3 Onpa kyllä suloisen mallinen! Pitsi ja valkoiset napit kruunaavat kokonaisuuden <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pitkään minä pähkäilin pitsin ja nappien valkoista väriä, kun takki on niin tumma.. Vaan onneksi laitoin juuri valkoisena!

      Poista
  8. Upea takki! Todella kaunis <3

    VastaaPoista
  9. Huippu suloinen takki! Pitsit ja kaikki niin viimeisen päälle, ihanaa :)!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..