perjantai 15. heinäkuuta 2016

Hame muistotilaisuuteen

En miettinyt hetkeäkään kun minua kysyttiin viime viikonlopuksi muistotilaisuuteen keittiölle töihin, vaan lupauduin heti. Vasta jälkikäteen tulin epäröineeksi, osaisinko ja olisiko minusta sellaiseen.. Keittiö oli kyllä ihan tuttu monista leipomiskerroista, mutta tarjoilupuoli oli minulle ihan uutta. En koe olevani mikään kovin sosiaalinen ihminen. Tulen kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta samalla pelkään isoja ihmisjoukkoja ja etenkin esillä olemista. Vielä kun olen melkoinen itkupilli, pelkäsin kai jollain tavalla kontrollin menettämistä.. Otin tilaisuuden kuitenkin haasteena, omalta mukavuusalueelta poistumisena ja hyvin se lopulta meni.

Ensi kertaa tällaiseen tilaisuuteen menevänä selvitin tietenkin ensimmäisenä miten sinne kuuluisi pukeutua.. Valkoinen, muutamia vuosia vanha kaupasta ostettu yläosa löytyi valmiiksi kaapista mutta mustaa alaosaa ei. Kivan mallinen kaava löytyi Ottobresta ja Eurokankaasta musta, edullinen ja juhlaankin soveltuva kangas. Muuten tein hameen ihan kaavan mukaan, mutta helmaa pidensin noin 9 cm. Hame onnistui kivasti, materiaali oli helppoa ommeltavaa. Ja yksivärisenä tämä on helppo yhdistää monenlaisiin yläosiin myös jatkossa. Kuva on otettu juhlan jälkeen illalla kotosalla, paita rypistyneenä ja etupuolelta ihan suklaakakussa (onneksi tahrin sen vasta loppuja kakkuja pakatessa).

 Kaava: Ottobre 2/2015 "Swing & Flippy" kaistahame 38 (34 - 52)
Kangas: Porin Eurokangas (TOWER bi-stretch 100% polyesteri)
Piilovetoketju: Ullaka

Siinä työn lomassa meillä oli mahdollisuus kuunnella muistotilaisuuden ohjelmaa keittiön puolella kaiuttimien kautta. Juhla oli kaunis. Kuulimme lauluja ja puheita niin puolison, lasten kuin ystävien esittämänä ja kertomana. Yksi koskettavimmista oli varmasti kertomus siitä, miten äidin valmistujaisjuhlaan valmisteilla ollut puhe muuttuikin puheeksi äidin muistotilaisuuteen.

"Niin kuin lintu sineen taivaan
lentää siivin riemukkain,
nousen taivaan kirkkauteen,
aamuun ikisunnuntain." 

4 kommenttia:

  1. Muistotilaisuus on aina pysähtymisen paikka.

    VastaaPoista
  2. Elämänkaaren pää. Pysähtymisen paikka, miksi -kysymysten aika. Rinnallakulkemista, auttamista...❤

    Perinteinen tarjoilija-asu tuo mustavalkoinen. Hameelle löytyy käyttöä varmaan muissakin juhlissa.👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, elämänkaaren pää on pysähtymisen paikka. Vaikka se ei konkreettisesti minun elämääni vaikuttaisi mitenkään niin kyllä se pysäyttää ja laittaa ajattelemaan..

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..