torstai 6. lokakuuta 2016

"Apuvirtaa" leipään ja kuivakakkuun

Sain monta monituista purkkia Apuvirtaa - Kyytön maidosta tehtyä maustamatonta jugurttia. Purkit vievät jääkaapista yhden hyllyn kokonaan joten urakkaa on, että ne saan kaikki käytettyä. Päiväys kun noissa hauskan nimisissä jugurteissa on jo tänään. Pelkiltään, tai marjojenkin kanssa syötynä jugurtti oli aikas hapanta. Mausta tuli mieleeni miedosti vuohenjuusto - ja se on sellainen maku, josta en oikein tiedä, pidänkö vaiko en. Niinpä päätin etsiä sellaisia reseptejä, johon jugurtteja voisin leipomalla hukata. 
Ensimmäisenä kokeiluun pääsi jugurttileipä. Hakusanalla "jugurttileipä" löytyi googlesta tosi paljon erilaisia täytettyjä jugurttileipiä. Halusin kuitenkin vähän tavallisemman leivän ja niinpä tämä Kotikokin sivuilta löytynyt ohje pääsi testiin. Se vuohenjuuston maku tuli leivästäkin jonkin verran läpi, mielestäni ei kuitenkaan liiaksi. Lapset ei kuitenkaan tykänneet, joten koko leipä jäi minun syötäväkseni.

Ne täytetyt leivät kuitenkin jäivät vähän houkuttamaan, voi siis olla että kokeilen vielä sellaistakin..
Jugurttileipä

4 dl maustamatonta jugurttia
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
3 rkl hunajaa tai sokeria
6-7 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
2 rkl öljyä

Lämmitä jugurtti +42 asteiseksi,  lisää suola ja sokeri. Sekoita hiiva ja osa jauhoista yhteen ja lisää ne nesteeseen. Lisää jauhoja tarpeen mukaan ja lopuksi öljy.

Nostata taikinaa n. 30-50 min. Leivo  yksi tai kaksi leipää, ripottele jauhoja päälle ja nostata taas n. 30 min. Paista leipä 200 asteessa n. 30-45 min, leivän koosta riippuen.

Aika epäilevin mielin lähdinkin jugurtista kokeilemaan makeaa versiota. Jugurttikakusta tuo vuohenjuuston maku ei tullut kuitenkaan ollenkaan läpi, vaan kakku oli oikein hyvää ja mehevää. Mikä parasta, tämä ohje on sellainen yhden kulhon sotkeva ohje - kaikki aineet vain sekaisin! Jokin sitruunan- tai appelsiininkuoriraaste sopisikin taikinaan oikein hyvin. Taidanpa vielä muutaman kakun tällä ohjeella pyöräyttää, kun jugurtteja riittää.. :)
Ohjeen löysin Mimmin keittiöstä.
Jugurttikakku

5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
3 dl maustamatonta jugurttia
200 g sulatettua voita
2 kananmunaa

Sekoita kaikki aineet yhteen. Kaada voideltuun ja jauhotettuun rengasvuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Parhaimmillaan kakku on jääkaappikylmäksi jäähdytettynä.

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tuo jukurttileipä. Paljon olen leipiä leiponut, mutta tuollainen ohje ei ole tullut vastaan.
    Miten ois marjapiirakkaa? Siihenhän saa päälliseen menemään paljonkin jukurttia. Sokeria vaan mukaan, niin jospa ei maku tulis läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä joskus törmäsin muistaakseni saaristolaislimppuun jossa oli käytetty taikinaan jugurttia. Sitä ohjetta en kyllä tällä kertaa löytänyt, mutta osasin laittaa jugurttileivän hakusanaksi. :)

      Marjapiirakka voisikin olla hyvä, täytyykin kokeilla!

      Poista
  2. Ei kuulu vuohenjuusto minunkaan suosikkeihin... Mutta molemmat leipomukset näyttää hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenjuusto on niin jännä maku. :) Kiitos!

      Poista
  3. Jogurttileipä kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, varsinkin tuo täytetty versio. Täytyypä tutustua siihen tarkemmin!
    Kiitos herkullisen kuuloisista ohjeista. Leipä menee kokeiluun joku päivä :)

    Aurinkoa viikonloppuusi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos innostut kokeilemaan! :) Neutraalimman makuinen jugurtti sopii varmasti paremmin tähän. Eipä tämmöisiä jugurtteja ole kaupoissa silti vastaan tullutkaan.. Lapset on onneksi tykänneet syödä jugurttia marjojen kanssa, ei ole enää ihan älytöntä määrää purkkeja tuhottavana.. :)

      Poista
  4. Sinulla on täällä tullut niin paljon kaikkea mielenkiintoista :). Monta reseptiä menee kyllä kokeiluun. Jugurttileipä on hyvää, minä taas itse tykkään vuohenjuustosta. Se on kuitenkin siinä mielessä samanlainen maku kuin esimerkiksi sinihomejuusto, että jakaa mielipiteet. Miten joku suolainen piirakka tuosta jugurtista? Siinä voisi mausteilla saada makua hälvennettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinihomejuusto kelpaa kyllä mullekin! :P Suolainen piirakka oliskin ollut oikein hyvä, siinä ei haittaisi vaikka maku ei kokonaan peittyisikään.. Mutta nyt on purkit käyneet niin vähiin että onko enää yksi vajaa jääkaapissa.. Lapset innostuivat syömään.. :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..