perjantai 10. joulukuuta 2010

Kanelipikkuleivät


Näidenkin pikkuleipien ohje on uusimmasta Maku-lehdestä (6/2010). Ohje oli helpon ja mielenkiintoisen kuuloinen, joten ei kun testailemaan.. Ja hyviäkin näistä tuli, piti äkkiä lykätä piparit pakkaseen jotta säästyvät!! :)



noin 70 kpl

 

200 g voita

1 1/4 dl sokeria

3 1/2 dl vehnäjauhoja

1 pkt (2 pss) vaniljakastikeaineksia

 

pinnalle

2 rkl sokeria

2 tl kanelia

 

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Sekoita taikinaksi. Anna taikinan levätä kelmulla peitettynä jääkaapissa noin puoli tuntia. Kauli taikinasta 3-4 mm paksuinen levy. Ota taikinasta piparimuoteilla pikkuleipiä. Sekoita kaneli ja sokeri matalalla lautasella. Paina jokaisen pikkuleivän yläpuoli seokseen. Paista leivinpaperoidulla pellillä 200 asteessa 10-12 minuuttia.

Vinkki: Pienet muotit ja metallilasta helpottavat murenevaisen taikinan työstöä.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Piparin makuinen hyydykekakku


Tämän hyydykekakun alkuperäinen ohje on piparkakkujäädyke, joka löytyy jonkin piparipaketin kyljestä (LU:n..?).. Siskoni oli sen viime, vai jopa jo edellisvuonna bongannut, ja kokeilin sitä silloin alkuperäisellä ohjeella.. Oli se silläkin hyvää, mutta ongelma oli siinä, kun koko kakku ei mennyt kerralla, se suli eikä sitä voinut pakastaa uudestaan.. Siksi olen koko ajan aikonut testata tätä liivatteen kanssa, mutta vasta nyt, pari vuotta myöhemmin sain niin paljon aikaiseksi!! :) Tästä tuli näin ihan hyvä, vaikka aluksi  mietinkin tuliko liivatetta tarpeeksi. Piparkakkureunus, johon olen monessakin kuvassa törmännyt, on ollut kivan näköinen ja nyt päätin sitä itsekin testata.. Idea muistui kuitenkin mieleen vasta kun pohja oli jo valmis ja aloin kaataa täytettä pohjan päälle, joten reunuksesta ei tullut ihan hyvä.. Piparireunus kannattaa siis tehdä ihan ensiksi ja vasta sen jälkeen pohja ja lopuksi täyte.. :)



Pohja

200 g piparkakkuja

75 g voita

 

Täyte

4 liivatetta

2 1/2 dl Flora Vispiä

200 g ranskankermaa

1/2 dl sokeria

1/2 tl inkivääriä

1/2 tl neilikkaa

1/2 tl kanelia

2 rkl vaniljasokeria

8 isoa piparkakkua

tilkka vettä

 

Koristelu

n. 6 piparkakkua puolitettuna

1 piparkakku murustettuna

 

Jos teet piparkakkureunuksen, aloita asettelemalla piparkakun puolikkaita irtopohjavuoan reunalle. Murskaa piparkakut ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja laita täytteen teon ajaksi kylmään. Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota Flora Vispi, sekoita joukkoon ranskankerma, sokerit ja mausteet. Kuumenna tilkka vettä mikrossa ja sulata puristetut liivatteet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kääntele lopuksi piparkakkumurut varovasti täytteeseen. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita. Anna hyytyä kylmässä mielellään seuraavaan päivään. Koristele esim. piparkakkumuruilla. Kuvassa oleva joulutähti tehty Dr. Oetkerin sokerimassasta, ja ohje löytyy Kinuskikissalta.. :)

perjantai 3. joulukuuta 2010

Jouluinen piimäkakku, munaton


Maku-lehden talvi-numerossa (6/2010) oli jouluisen piimäkakun ohje. Kuorrutus kuulosti niin mielenkiintoiselta, että tokihan sitä piti testata.. Kuorrutus oli hieman pettymys, kuvittelin sen maistuvan enempi kinuskille. Mutta kakku oli ihan syötävää, tosin mielestäni kuitenkin ohje, jolla aiemmin olen piimäkakun tehnyt, on parempi.. :) Mutta kokeilemisen arvoinen oli tämäkin!!



4 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

1 1/2 tl soodaa

1 1/2 tl kanelia

1 tl neilikkaa

1 tl kardemummaa

1 tl inkivääriä

1 tl pomeranssinkuorta

2 1/2 dl piimää

2 dl omenaa raastettuna

100 g voita sulatettuna

 

Kuorrutus

1 dl kinuskikastiketta

1/2 dl maustamatonta tuorejuustoa

koristerakeita

 

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää joukkoon piimä, omenaraaste ja vähän jäähtynyt voisula. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (1,5l). Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.

 

Mittaa kinuskikastike kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella huoneenlämpöinen tuorejuusto joukkoon. Levitä kuorrute täysin jäähtyneen kakun päälle ja koristele.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Mehevät porkkanamuffinit


Pitkästä pitkästä aikaa taas blogia päivittämässä. Viime aikoina ei oikein ole tullut mitään tehtyä, tai ne mitä on yrittänyt, on epäonnistuneet.. Laitoin pinon vanhoja Kodin Kuvalehtiä kiertoon, ja ennen sitä oli kopioitava kaikki kokeilemattomat reseptit talteen.. :) Tässä ensimmäisenä kokeiltu resepti, joka löytyi jostakin Kodin Kuvalehden numerosta Banaani-kanelimuffinien nimellä. Laitoin banaanin tilalle porkkanaa, koska en itse jotenkin ole oppinut pitämään banaanin mausta leivonnassa.. (täytekakku on toki asia erikseen.. :)) Hyviä näistä tulikin, mutta kuorrutus kyllä jäi todella löysäksi ja valui ikävästi alas.. Vihdoinkin sain hankituksi muffinipellin, ja muffinit kohosivat ensimmäistä kertaa YLÖSpäin eikä levinneet rumasti!! :)



noin 12 kpl

 

150 g sulatettua voita

2 kananmunaa

2 dl maitoa, piimää tai kermaviiliä

2 dl sokeria

1 dl porkkanaraastetta (tai 1 banaani)

4 dl vehnäjauhoja

1/2 dl rusinoita tai pähkinärouhetta

2 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

 

Kuorrutus

200 g sulatejuustoa

4 dl tomusokeria

 

Sulata ja jäähdytä rasva ja kaada se kulhoon. Sekoita joukkoon munat, kermaviili ja sokeri. Lisää seokseen porkkanaraaste (tai soseutettu banaani). Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Kaada taikinaa muffinivuokiin niin, että taikinaa on 2/3 vuoan tilavuudesta. Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla noin 25 minuuttia. Sekoita sulatejuusto ja tomusokeri tasaiseksi seokseksi. Levitä kuorrutusta lämpimien muffinien pinnalle, niin että juusto hieman sulaa ja jähmettyy tasaiseksi. Koristele ripauksella kanelia tai pähkinärouheella.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Isänpäiväkakku 2010


Olin suunnitellut isänpäiväkakkuun jo sikarirulla-reunukset, ja laittavani päälle marsipaania.. Mutta sitten ei enää sytyttänyt, mitä muuta.. Kinuskikissan blogiin tuli sopivasti tätä pähkäillessä päivitys isänpäiväkakusta, jossa oli suklaalla painettu lapsen kädenjäljet kaulittavan kuorrutteen päälle.. Joten eikun ideaa "varastamaan".. :) Täyte oli taas päivänsankarin lempparia eli minttumoussea, jonka ohje löytyi Kyökkipiika Katilta. Sikarirullia olisi saanut olla toinenkin purkki, jouduin pienen pätkän reunasta tekemään pätkistä.. Kädenjälkiä painaessa en ollut tarpeeksi nopea, kun neiti kerkesi raapaista oikeaan reunaan iskän "Ä"n kohdille vielä vähän omia jälkiään.. :)




Pohjana 6 munan kaakaokakkupohja, kostutus vaniljamaidolla, reunukset sikarirullia, päällinen valmis marsipaanilevy, ja täytteenä kahdessa välissä minttumousse, yhdessä Flora Vanilla + Marianne Crush.


Minttumousse:


1 prk Flora Vispiä

125 g Mascarpone-juustoa

1/2 dl tomusokeria

50 g minttusuklaata

50 g Marianne Crushia (laitoin kyllä vähän enemmänkin)


Sulata suklaa mikrossa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen Mascarpone ja tomusokeri. Lisää sulatettu suklaa ja Marianne Crush.


Daim-suklaamuffinit


Halusin isäinpäiväksi tehdä jotain muffinseja, ja sitä varten ostin Brunon Italianleivosvuokia, kun muffinipeltiä en vielä ole saanut hankittua.. Kun kakkuun oli tarkoitus laittaa jotain minttuista, en halunnut samaa näihin, niinpä daim-suklaamuffinit kuulostivat hyvältä.. Ohje näihin löytyy täältä.



Daim-suklaamuffinit (n. 20 kpl)


levy (200 g) Maraboun Daim-maitosuklaata

150 g voita

1 1/2 dl sokeria

2 kananmunaa

3 1/2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 1/2 rkl kaakaojauhetta

1 1/2 dl maitoa tai kermaa


Leikkaa puolet suklaalevystä rouheeksi. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen maidon/kerman kanssa. Lisää lopuksi suklaarouhe nuolijalla sekoittaen. Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinivuokaan, aseta päälle yksi suklaapala sydämeksi ja peitä taikinalla. Paista muffineita 225 asteessa 12-15 minuuttia.


Tässä lasten koristelemia muffineita:

lauantai 13. marraskuuta 2010

Glögikakku


Olemme tänään, ihan pikapuoliin lähdössä mieheni veljen & vaimonsa tupaantuliaisiin.. Ja mitäpä muutakaan sitä keksisi viemisiksi kuin jotakin syötävää hyvää.. :) Tämän ohjeen löysin Hannan keittiöstä. Vaikka vuokani onkin paljon pienempi, tein pohjan ja täytteen kuitenkin lähes tuon mukaan, mutta päälliseen laitoin puolet vähemmän. Kun olin jo kaatanut kiilteen kakun päälle, totesin sen olevan hiukan vaalea.. ja yritin punaisella elintarvikevärillä korjata tilannetta ,mutta sepä jäi kovin laikkuiseksi kun ei tietenkään enää liuennut.. No, koristeilla sain edes osittain peitettyä niitä laikkuja, mutta kyllä ne harmittavasti näkyy ihan kuvastakin.. :/ Tässä ohje niin kuin itse tein:



Glögikakku

 

n. 20 kpl isoja piparkakkuja (käytin Töysäläisen)

75 g voita

 

täyte:

5 dl Flora Vispiä

250 g maitorahkaa

250 g Mascarpone-juustoa

1 1/2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 1/2 tl piparkakkumaustetta

5 liivatetta

tilkka glögiä

 

kiille:

4 1/2 dl glögiä

4 liivatetta

 

Murustele piparkakut ja sekoita sulatetun rasvan kanssa. Laita irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi ja painele keksiseos pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma. Sekoita kermaan maitorahka, tuorejuusto, sokerit ja piparkakkumauste. Kiehauta tilkka glögiä, sulata liivatteet siihen. Kaada liivateneste kerma-seokseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään.

 

Kun täyte on hyytynyt, laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta pieni määrä glögistä ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivateneste lopun glögin joukkoon. Jos haluat että kiilteestä tulee punaisempaa, lisää tässä vaiheessa hiukan punaista elintarvikeväriä seokseen ja kaada seos täytteen päälle. Anna vielä hyytyä. Koristele esim. kanelitangoilla, erilaisilla strösseleillä, sokerimassasta tehdyillä joulutähdillä tai mitä ikinä keksitkään!! :) Tässä käytetty koristeluun kanelitankoja (joista toinen tipahti "väärin" päin paikoilleen) sekä lumihiutalehileitä ja valkoisia ja hopeisia nonparelleja.