sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Suklaakakkua


Huomenna on taas toistaiseksi viimeinen työpäiväni, joten työkavereille kakkua.. Pohjana on Sitruunamarengin blogista löytynyt suklaakakkupohja, päällinen samaisesta paikasta ja täyte vähän saman tapainen kuin aiemmin tekemässäni Appelsiini-valkosuklaahyydykekakussa. Koristelut meni ihan penkin alle, ensimmäistä kertaa kun tuota ganachea kokeilin enkä tiennyt kuinka se käyttäytyy.. No, ensi kerralla viisaampi..


 


pohja:

4 kananmunaa

2 dl sokeria

200 g voita

200 g suklaata (käytin tummaa)

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta


kostutus:

appelsiinimehu


pohjan päälle:

appelsiinimarmeladia


täyte:

5 liivatetta

2 1/2 dl Flora Vispiä

200 g appelsiinituorejuustoa

200 g appelsiinijugurttia

n. 170 g valkosuklaata

appelsiinimehua


suklaaganache:

150 g kuohukermaa

300 g maitosuklaata


Pohja: Vaahdota munat ja sokeri. Sulata voi kattilassa ja paloittele suklaa joukkoon. Sekoittele, kunnes suklaa sulaa. Lisää muna-sokerivaahtoon varovasti vuorotellen jauho-leivinjauhe seosta ja voi-suklaaseosta. Kaada voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa n. 50 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se 3-4 osaan. Kostuta appelsiinimehulla ja sivele jokaiseen väliin ennen täytteen laittamista appelsiinimarmeladia.


Täyte: Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota Flora Vispi, sekoita joukkoon tuorejuusto, jogurtti, sulatettu valkosuklaa. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi ja liota liivatteet siihen. Kaada liivateneste varovasti täytteen joukkoon koko ajan huolellisesti sekoittaen.


Suklaaganache: Kaada kerma kattilaan ja kuumenna höyryäväksi. Paloittele suklaa joukkoon ja sekoittele seosta kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Älä kiehauta ja varo suklaan palamista! Anna jähmettyä hetken aikaa (5 min), mutta älä liikaa ettei kuorrutuksen levittäminen vaikeudu!



Appelsiini-toscasydän


Sähköpostiini oli viime viikolla tullut tämä Appelsiini-toscasydämen ohje, mutta jälleen kerran on jäänyt laittamatta ylös, mistä se sitten olikaan.. (veikkaisin, että voisi olla Iloleipureiden, mutta etsin joskus toiste jos löytäisin sen alkuperän..) Perhepäivähoitajamme on meillä huomenna viimeistä päivää, joten eikun leipomaan.. :) Otin taikinasta hiukan yhteen muffinivuokaan, kun en aiemmin tätä ollut tehnyt.. Ja hyvää oli! (Kuvaaminen tuli mieleen vasta, kun kakku oli jo pakattu, ja laiskuuksissani en jaksanut alkaa purkamaan..)




pohja:

2 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

1 1/2 dl sulatettua voita

2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl raastettua valkosuklaata

2 tl leivinjauhetta

1 dl appelsiinitäysmehua


kuorrutus:

75 g voita

3/4 dl sokeria

2-3 rkl appelsiinimarmeladia

1 1/2 rkl venhäjauhoja

75 g mantelilastuja

1 rkl appelsiinimehua


Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vuorotellen jäähtynyt voisula, yhdistetyt kuivat aineet ja appelsiinimehu. Kaada tasainen taikina sydän-vuokaan. Paista kakkua 200 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes kakku on puolikypsä.


Laita kaikki kuorrutuksen aineet kattilaan ja kiehauta. Levitä kuorrutus puolikypsän kakun pinnalle. Jatka kakun kypsennystä vielä, kunnes kuorrutus on saanut kauniin värin (10-15 min).

Juustoinen jauheliha-kasvispata


Kodin Kuvalehden mukana sain Valion ja KK:n vuosikalenterin.. Kalenterissa on joka kuukaudelle oma reseptinsä, ja tätä tammikuun reseptiä jokunen viikko sitten kokeilin. Ihan syötävää oli, mutta ei kuitenkaan niin hyvää, että tulisi välttämättä toista kertaa tehtyä.. Ensi kuun resepti (rieskarullat) kuulostaakin aika hyvältä, jota todennäköisesti tulee myöskin kokeiltua.. :) Tässäpä kuitenkin tämänkertainen ohje..

 


 

Juustoinen jauheliha-kasvispata

6 annosta

 

400 g paistijauhelihaa

1 rkl rasvaa

1 iso sipuli

1 dl esikypsytettyjä, rikottuja ohrasuurimoita

1 lihaliemikuutio

7-8 dl vettä

1 kg kaalia

1 pss (450 g) juureskuutioita (tai vastaava määrä tuoreita)

1 prk (70 g) tomaattipyreetä

1 tl pippurisekoitusta

1/2 - 1 tl suolaa

1/2 pkt (à 400 g) Valio Polar 9% levittyvää sulatejuustoa

 

Ruskista jauheliha rasvassa tilavassa kattilassa. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli. Lisää hetken päästä ohrasuurimot, liemikuutio, vesi ja hienonnettu kaali. Keitä hiljalleen n. 15 min. Lisää pakastejuurekset. Mausta tomaattipyreellä, suolalla ja pippurilla. Keitä välillä sekoitellen n. 20 min tai kunnes kypsää. Lisää lopuksi sulatejuusto. Sekoittele, kunnes juusto sulaa. Lisää tarvittaessa vettä.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Suklaa-tiramisumuffinit


Jääkaappiin oli jäänyt purkki maustettua tiramisu-rahkaa, jossa päiväys mennyt jo ohi. Siispä kokeilemaan jotakin helppoa ja nopeaa ennen iltavuoroon lähtöä.. :) Valion sivuilta löytyvän perusohjeen mukaan tein, lisäsin vain suklaata joukkoon.. Ja älyttömän hyviä tuli, näitä täytyy ehdottomasti tehdä myöhemminkin!!  



Suklaa-tiramisumuffinit 12 kpl


100 g voita

1 1/2 dl sokeria

1 kananmuna

200 g Valio maustettua rahkaa Tiramisu

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

100 g tummaa suklaata rouheena


Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää rahka, vehnäjauho-leivinjauheseos ja suklaarouhe. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Jaa taikina muffinipellin koloihin tai amerikanmuffinivuokiin. Paista 200 asteisen uunin keskiosassa noin 15-17 minuuttia.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Appelsiini-valkosuklaahyydykekakku


Uudenvuoden aatoksi tein appelsiinihyydykekakkua.. Suunnitelma oli koristelun osalta hieman erilainen kuin lopputulos, mutta ihan kiva tuli näinkin eli loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen.. :) Tarkoitus siis oli, että mandariinit olisi peittyneet kokonaan, mutta epähuomiossa otin isomman vuoan kuin oli tarkoitus.. Lisäksi suunnitteilla oli tehdä valkosuklaasta ja värisokerista "raketteja" pinnalle, mutta sitten en uskaltanutkaan pilata kakkua kun se näinkin oli ihan nätti.. Alunperin olin vetämässä ainekset ihan hatusta, mutta kiilteeseen ohjetta etsiessäni löysin Kinuskikissalta niin hyvän kuuloisen ohjeen, että teinkin sitten lähes sen mukaan.. Kiilteen tein kaksinkertaisena, siksi noin paksu..




pohja:

250 g Dominokeksejä

75 g voita


täyte:

5 liivatetta

2 1/2 dl Flora Vanillaa

200 g appelsiinituorejuustoa

200 g appelsiinijogurttia

2 appelsiinin kuoriraaste

200 g valkosuklaata

1 dl puristettua appelsiinimehua


kiille: (tämän tein kaksinkertaisena)

3 liivatetta

3 dl appelsiinimehua


reunukseen käytetty mandariineja määrä X (aika monta, että sain suunnilleen tasakokoisia renkaita..)


Murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele seos leivinpaperilla vuoratun (24 cm) irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin. Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota Flora Vanilla, sekoita joukkoon tuorejuusto, appelsiinijogurtti, kuoriraaste ja sulatettu valkosuklaa. Kiehauta appelsiinimehu ja liota puristetut liivatteet mehuun. Kaada liivateneste ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään. (Jos haluat tehdä mandariinireunuksen, asettele mandariinirenkaat reunoille ensin, ja kaada täyte niiden väliin..) Kun täyte on hyytynyt, laita kiilteen liivattet kylmään veteet likoamaan (5-10 min). Kiehauta n. 1 dl mehua ja liota puristellut liivatteet mehuun. Kaada liivatemehu lopun mehun joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada kiille täytteen päälle ja laita taas jääkaappiin hyytymään. Anna hyytyä mielellään yön yli, mutta ainakin muutamia tunteja. Koristele halutessasi..

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Luumutaskut


Työpaikan jouluruokailussa saimme kahvin kanssa ihania rahkavoitaikinaan tehtyjä luumutaskuja. Ne olivat kyllä peräisin leipomosta, mutta niin hyviä, että pakkohan niitä oli itsekin koittaa tehdä.. :) Ja kyllä näistä lähes yhtä hyviä tulikin. Tuoreena parhaimpia, seuraavana päivänä ei oikein enää maistunut yhtä hyvälle..



Luumutaskut 12 kpl

Rahkavoitaikina:

250 g rahkaa

250 g voita

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Täyte:

n. 1/2 prk luumumarmeladia

 

Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon ja nypi pehmenneen voin kanssa kulhossa. Lisää joukkoon rahka ja sekoita taikina tasaiseksi. Laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Kauli taikinasta jauhotetulla pöydällä n. puolen sentin paksuinen levy ja ota pyöreällä/soikealla muotilla paloja (*kuva 1). Laita ympyrän toiselle reunalle n. 1 rkl luumumarmeladia ja käännä toinen puoli päälle (*kuva 2). Kostuta reunat vedellä ja painele haarukalla jotta pysyvät uunissa kiinni. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja sirottele päälle tomusokeria. 

 

*kuva 1. Muottini, Ikean jälkiruokakippo:


 

*kuva 2.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Kahvikermahyydykekakku


Kahvikermahyytelö on tullut varmaan jäädäkseen meidän perheen joulupöytään.. Nytkin sitä tehtiin, ja tein vielä joulupäivän viemisiksi hiukan muunneltuna versiona hyydykekakuksi.. Ohjeen laitan tähän vielä uudelleen, kun alkuperäistä on niin paljon muutettu.. Hyvää, jos sattuu tykkäämään.. :) (Itse en siis tykkää piparminttuöljyn mausta..)



pohja:

250 g minttu-dominoja

100 g voita


täyte:

6 liivatelehteä

3 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

1 1/2 dl vahvaa kahvia

10 tippaa piparminttuöljyä

4 dl kermaa (Flora Vispiä)

1 pss (150 g) Marianne-Crushia


Murskaa pohjaa varten minttu-dominot ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele seos n. 24 cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita täytteen liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Liota liivatteet kahvin joukkoon ja sekoita kahvi-liivateneste kuumana muna-sokerivaahdon joukkoon. Laita seos jääkaappiin hyytymään, sekoita aina välillä. Kun kahvi ei enää erotu seoksesta, vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää täytteen joukkoon. Lisää piparminttuöljy-tipat ja Marianne-Crush ja sekoita varovasti. Kaada täyte pohjan päälle ja siirrä jääkaappiin hyytymään.


Päällä oleva maalaus on tehty Dr. Oetkerin valkoiselle sokerimassalle elintarvikeväreillä, mallina lasten värityskuva. Pursotukset 1 prk Flora Vispiä ja 100 g tummaa suklaata. Joulutähdet samaista Dr. Oetkerin sokerimassaa värjättynä punaiseksi. 


Tässä kuva vielä täytteestä ennen pursotuksia: