perjantai 26. syyskuuta 2014

Mantelipullat

Olin tänään pullantuoksuinen kotiäiti. :) Sellainen olen vain hyvin harvoin, sillä inhoan pullan leipomista. Siksipä pullan leipominen onkin meillä ollut miehen hommia.. Viime aikoina olen kuitenkin ihmeen usein upottanut itse kädet pullataikinaan, eikä se olekaan ollut niin kamalaa.. Tykkään kokeilla uusia ja erilaisia reseptejä - ja tämä pätee myös pulliin.. Voisi siis ehkä sanoa, että inhoan "tavispullien" leipomista, mutta kaikki vähänkin erilainen on ihan kivaa..
 
Viimeksi pullaa leipoessa kokeilin tehdä pullataikinan ilman kananmunaa. Ja aijoin tehdä pullataikinan samoin jatkossakin... Mutta kun eilen illalla selailin vanhoja lehtiä, löysin Kotiliedestä (10/2013) tämän mantelipullan ohjeen, jossa taikinaan tulikin sitten kananmunia oikein kaksin kappalein siihen puolen litran taikinaan.. Ja pitihän sitä tietenkin kokeilla.. Pehmeitä pullia tuli, ja täyte oli ihanaa. (Jos jotakin ohjeesta muuttaisin, niin tomusokeria laittaisin ensi kerralla puolet lisää..)
 
Olen aina jättänyt mantelimassaa sisältävät reseptit kokeilematta, kun olen kuvitellut sen maistuvan marsipaanille, ja siitä en tykkää.. Nyt ajattelin, että no kokeillaan, luulisi ainakin lapsille maistuvan kun marsipaanistakin tykkäävät.. (No, tulihan noita sitten itsekin maisteltua oikein neljin kappalein.. :P Hups! ) Ja eihän se maistunut lainkaan marsipaanille, vaan oli oikeinkin hyvää..
 
 
 
Mantelipullat
50 kpl
 
5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl suolaa
n. 15 dl (1,1 kg) vehnäjauhoja
200 g pehmeää voita
 
voiteluun:
1 kananmuna
 
täyte:
100 g pehmeää voita
1 dl tomusokeria
150 g mantelimassaa
 
pinnalle: 
50 g mantelilastuja
 
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva. Sekoita joukkoon munat ja lisää muut ainekset. Alusta pehmeä taikina. Anna kohota vedottomassa paikassa noin 20 minuuttia. Leivo taikinasta pieniä pullia (ja aseta ne paperivuokiin pellille). Kohota uudelleen leivinliinan alla. Sekoita pehmeä voi, tomusokeri ja mantelimassa sähkövatkaimella tasaiseksi. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Voitele pullat kananmunalla ja paina keskelle sormin kuoppa. Täytä kuoppa mantelimassavoilla ja ripota päälle mantelilastuja. Paista uunin keskitasolla noin 10-12 minuuttia.

6 kommenttia:

  1. Tosi herkullisen näköistä. Itse olen joskus jättänyt kananmunan taikinasta pois ja tuntuu, että pulla on paljon pehmeämpää vai mitä mieltä sinä olet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen! Tässä reseptissä tosin on munia ja silti taikina oli ihanan pehmeää.. Kiitos Kanneli!

      Poista
  2. Samat ajatukset itsellänikin on ollut mantelimassasta :) En ole uskaltanut kokeilla, mutta nyt rohkaistuin sinun kokeilustasi ja suosituksestasi ja teen näitä pullia. Taikinan varmaan voi tehdä omalla tavallaan munilla tai ilman :) Kiitos ohjeesta. t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikinan voi toki tehdä ihan kuinka itse haluaa. :) Kannattaa kyllä kokeilla, olin tosi positiivisesti yllättynyt kun pullaa maistelin (lue: ahmin! =D).. Kiitos kommentista Ella!

      Poista
  3. Oi, ihanan näköisiä! Mikään ei voita kuohkeaa ja herkullisesti kuorrutettua lämmintä pullaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä pullaa ei voita mikään! Näiden pullien kohdalla kuitenkin maku paranee vanhetessaan - olivat seuraavana päivänä vielä herkullisempia kuin tuoreeltaan lämpimänä.. Kiitos Tiina! :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..