tiistai 9. syyskuuta 2014

Minttuhyydykekakku gluteenittomana

Sunnuntaiksi tein miehen pyynnöstä vielä minttuisen hyydykekakun. Senkin glutenittomalla pohjalla jotta sopi kaikille vieraille. Vieraat kyselivät onko meillä joku juhlapäivä, kun on niin "valtavat herkut"! :) Ei ollut, mutta kun yksi vieraista oli juuri päässyt eläkkeelle, sovittiin sitten että juhlitaan eläkettä!
 
Kakku tällä täytteellä löytyy blogin aiemmista postauksistakin, mutta erilaisen pohjan vuoksi julkaisen reseptin uudelleen. Kuvasin kakun jämiä vielä vieraiden lähdettyä, yönkähmässä jääkaapin valossa. Sillä arvelin että näin käy: aamulla kakusta ei ollut jäljellä kuin vielä pienemmät rippeet! Kyllä mä mun väkeni tunnen! :)
 

Minttuhyydykekakku
 
Pohja:
1 kananmuna
saman verran sokeria
saman verran perunajauhoja & kaakaojauhetta
 
Täyte:
5 liivatelehteä
2½ dl Flora Vanillaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g Marianne Crush-rouhetta
2 tl vaniljasokeria
½ dl sokeria
3 tippaa piparminttuöljyä
tilkka vettä
 
Pohja: Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Laita 24-26 cm irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi ja voitele reunat. Laita kolme samankokoista lasia riviin, riko kananmuna yhteen niistä. Laita seuraavaan lasiin yhtä paljon sokeria. Ja viimeiseen yhtä paljon puoliksi vehnäjauhoja ja leivontakaakaota. Vaahdota kananmuna ja sokeri. Sekoita vehnäjauho-kaakaojauheseos siivilän läpi munasokerivaahtoon ja sekoita huolella mutta varovasti. Kaada taikina vuokaan ja paista 10-15 minuuttia uunin keskitasolla. Anna kakkupohjan jäähtyä kunnolla.
 
Täyte: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Flora Vanilla, sekoita joukkoon tuorejuusto, sokerit, piparminttuöljy ja Mariannerouhe. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi (esim. mikrossa) ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteen sekaan koko ajan huolellisesti pohjaa myöten sekoittaen. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään mielellään yön yli. Minä tein kakun samana aamuna ja laitoin sen ensin pariksi tunniksi pakkaseen ja siirsin sitten jääkaappiin. Hyvin ehti illaksi hyytyä.


2 kommenttia:

  1. Ihanaa herkkua! Minttu on yksi lempparimakuni :)
    Tuo tonnikalapiirakkakin kyllä maistuisi ;)

    VastaaPoista
  2. Miellä minttu on erityisesti mieheni herkkua, mutta eipä se itseltäkään jää koskematta.. :) Kiitos Kirsi!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..