lauantai 9. toukokuuta 2015

Appelsiinikakku

Jokin aika sitten bongasin paikallisen sanomalehden Porilaine-liitteestä entisen työkaverin laatiman kuivakakkureseptin. Ohje piti tietenkin leikata talteen, ja hyvän tovin se odottelikin kokeiluun pääsyä.. Melko vasta toinen työkaveri oli testannut samaista ohjetta ja sai minuunkin hieman vauhtia.. Muuten tein ihan ohjeen mukaan, mutta jätin yhden valkuaisen laittamatta sillä munat olivat vähissä. Pari päivää annoin kakun maustua rauhassa ja hyvää kakusta tuli, vaikka ei  ihan suosikkireseptiksi yltänytkään. Kakku oli sisältä voimakkaan keltainen, en vain ehtinyt saamaan leikatusta palasta kuvaa sillä kauppareissuni aikana kakku oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen.. :)
Appelsiinikakku

175 g voin ja kasviöljyn sekoitetta (esim. Poutapäivä)
300 g sokeria
125 g karkeita vehnäjauhoja
175 g puolikarkeita vehnäjauhoja
4 kananmunaa
(1 valkuainen)
2 reilun kokoista appelsiinia
3 tl leivinjauhetta

Pese appelsiinit hyvin ja raasta niistä kuori ja purista mehu. Mittaa kulhoon hieman huoneenlämmössä pehmennyt rasva ja sokeri. Vatkaa kuohkeaksi. Lisää kananmunat yksitellen sekaan koko ajan vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Lisää vielä appelsiinimehu ja kuoriraaste ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan paista 175 asteisessa uunissa noin 45-50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kuiva tikku = kypsä kakku.
Huom. Parhaiten kakun aromit tulevat esiin muutaman päivän kuluttua leipomisesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..