maanantai 27. elokuuta 2018

Kettukakku


 
3-vuotiaan toive syntymäpäiväkakusta oli kettukakku... Hahmojen muovailu ei todellakaan kuulu vahvuuksiini, mutta onneksi tyttösellä on isoveli, joka sen ketun sitten muovaili.. Kolme möllykkää ketun vierellä ovat kuulemma kiviä. :)
Kakun välissä on kolmevuotiaan toiveesta banaania ja suklaata (moussena).

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Pöytä kuormalavoista

Meille hankittiin muurikkapannu ja kaasupoltin, mutta kunnollista paikkaa niille ei oikein ollut. Pöydän pinta kuumui aika lailla polttimon alla, eikä kylmällä vedellä täytetty lautanenkaan siinä välissä oikein toimiva ollut..

Löysin kuusen alta :D paksun betonilaatan, jonka yksi pojista oli viime kesänä valanut. Siitä oli pitänyt tulla grilli, mutta projekti oli jäänyt kesken eikä sitä aikonut enää jatkaa. Kuusen alle laatta oli nostettu ruohonleikkurin tieltä ja sain luvan ottaa laatan käyttöön.. Laatan mitoissa oli pientä heittoa, vastakkaiset sivut eivät olleet ihan saman mittaisia, mutta laatta oli raudoitettu ja kestäisi pöytänä. Tein kahdesta kuormalavasta sille kehikon jonka maalasin valkoiseksi ja kiinnitin etureunaan joskus vuosia sitten Ikeasta ostamani tangon. Idean tangosta nappasin täältä (onneksi en ollut hävittänyt tankoa vaikka se ei siihen tarkoitukseen soveltunutkaan mihin sen aikoinaan ostin ja vaikka osa kiinnitystarvikkeista oli jo kadonnut).. Nelistään saatiin poikain kanssa laatta kannettua kuusen alta kehikon päälle. :)

Olipa mukava päästä välillä tämmöistäkin tekemään. Vähän "salaa" sitä kyllä puuhailin, koska halusin itse päästä porakoneen ja sahan varteen kiinni. :D Lopputuloksesta tykkään kyllä kovasti.. ❤


keskiviikko 8. elokuuta 2018

Pikainen kakku 9-vuotiaalle

Tässäpä viidessä minuutissa kyhätty pikkukakku eilen synttäreitään viettäneelle tyttärelle.. Pohjan tosin olin jo aiemmin leiponut pakkaseen ja banaanien pilkkomisessa minulla oli apulaisia..

Pohjana on kahden munan gluteeniton sokerikakkupohja, välissä banaania ja Flora Vispiä. Koristelut pensasmustikkaa, murennettuja marenkeja ja sokerihelmiä.

torstai 2. elokuuta 2018

Mekko

Vietin eilen kivan päivän Tampereella. Ensi viikolla synttäreitään viettävä poikamme oli toivonut synttärilahjaksi SuperPark-päivää ja se toive toteutettiin jo näin ennakkoon. Yksin tuollaisessa paikassa saattaisi olla vähän tylsää ja niinpä kaksi kummipoikaamme saivat sitten saman synttärilahjan, toinen vähän jälkikäteen ja toinen reilusti ennakkoon. Isojen poikien kanssa mun ei tarvinnut itse jäädä kuluttamaan päivääni heitä vahtien ja niinpä minä suuntasin päiväksi humputtamaan Tampereella asuvan siskoni kanssa. Ehdimme käydä Ikeassa ja kirpparilla ja viimeisen tunnin aikana tarkoitus oli kiertää siskon lähistöllä oleva Hatanpään Arboretum. Saimme sieltä kuitenkin äkkilähdön, kun mieheni oli jättänyt tärkeitä papereitaan autoon ja niistä jouduin lähteä ottamaan kuvia.. Siinä kohden kuulosti, että ukkonenkin tulee juuri päälle ja ei enää viitsitty lähteä takaisinkaan.. Loppujen lopuksi niitä kuvia ei oltu edes tarvittu eikä ukkonen tullutkaan päälle.. Jäi kyllä tosissaan harmittamaan että kierros Arboretumissa jäi ihan kesken, mutta ehkäpä seuraavalla kerralla..

Päälläni reissussa sattui olemaan alkukesästä ompelemani mekko ja siskoni ehti pikaisesta visiitistämme huolimatta napata siitä kuvan. Takanani näkyvää ruusutarhaa en siis ehtinyt käydä sen lähemmin ihastelemassa, mutta jo silmäys tuosta portilta kertoi että upeaa kukkaloistoa olisi ollut tarjolla!

Kaava: Kangaskapinan Peppi-mekko ilman hihoja
Kangas: Neenuskalta

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Haaveheinäkuu..


Haaveilen aina tilkkulaatikon tyhjentämisestä ompelemalla.. Tämä taitaa kuitenkin olla yksi niistä asioista, josta voi vain haaveilla.. Kun samanaikaisesti ompelee myös uusista kankaista, niitä tilkkuja vaan kertyy koko ajan lisää.. Aika ajoin ahdistun niistä tilkuista, kun ideat vain antaa odotuttaa itseään ja säilytystilat on kuitenkin rajalliset.. Nyt olen taas muutamia päiviä pyöritellyt tilkkuja ja ilokseni olen saanut myös sen verran valmista, että voin osallistua Mehukekkereiden haaveheinäkuuhun.. :)

Nuorimmaisella on pitkät housut käyneet kesän aikana lyhyiksi ja tätä vajetta lähdin paikkaamaan. Uusimmassa Ottobressa oli housukaava jossa oli kiva leikaussauma ja tuota kaavaa lähdin kokeilemaan. Kaavan mukaiset somisteet jätin pois ja etulahkeet jouduin pilkkomaan kolmeen osaan saadakseni kankaan riittämään. Keskimmäiset palat on kaksinkertaista collegea ihan vain tilkkuja tuhotakseni. Polvipaikoille kun ei juuri kävelemään oppineella enää ihan niin akuuttia tarvetta ole.. Hyvä kaava ja pääsee varmasti piakkoin käyttöön uudelleenkin, sillä eihän nyt yksillä pöksyillä pitkälle pötkitä..

Toisaalta, eipä tänä kesänä vielä ole pitkille housuille käyttöä oikein edes ollut, mutta uikkareille kyllä senkin edestä. Joskus alkuvuodesta tein itselleni urheiluhousut lycrasta. Jämäkankaista ompelin nyt tyttärelle topin ja hipsterit. Nopeasti kuivuvana materiaalina ovat päätyneet nyt uikkarikäyttöön. Kun kerran joen rannalla asumme, uimaan pääsee tuon tuostakin.

Samalla laitan tähän vielä parit aiemmin keväällä samalla tilkkujentuhoamisteemalla valmistuneet housut.. Pienemmät menivät lasten serkkutytölle vauvalahjaksi ja isommat jäivät omalle, nuorimmalle tyttärelle. Isompien pöksyjen kaavana jo aiemmin hyväksi havaittu Ottobren kaava. Pienempiin pöksyihin käytettyä kaavaa en valitettavasti muista..


Käytetyt kaavat:

Ottobre 4/2018 "Dino Run" svetarihousut 86cm (80 - 122 cm)

Ottobre 6/2016 "Super Basic"  92 cm (92 - 128 cm)
"Ms. Girly" hipstersit 128/134 cm (86 - 170 cm)

Suuri Käsityölehti 3/2017 Toppi 134 cm (134 - 164 cm)

Kankaat: Jämäkankaita tilkkulaatikon kätköistä



perjantai 13. heinäkuuta 2018

Mansikkakakku

Eilen järjestimme kaveriporukalla yllätyssynttärit eräälle neljäkymppiselle saunomisen, uimisen ja syömisen merkeissä. Nyyttärimeiningillä saatiin kasaan aivan yltäkylläinen herkkupöytä. Minä otin kontolleni täytekakun teon.

Edellistä kakkua tehdessä (viime viikolla) päätin seuraavalla kerralla kokeilla moussella täytettyä ja päällystettyä kakkua ja pianpa pääsinkin tätä toteuttamaan! Mansikkamoussen tein hyväksi havaitsemallani Pullahiiren ohjeella, mutta tällaiseen kakkuun jossa täyte tulee myös päälle, olisi liivatetta saanut olla 1-2 enemmänkin. Tällä liivatemäärällä kakku ehti kuljetuksen aikana hieman sortumaan.

Kakkupohjaksi tein 6 munan gluteenittoman sokerikakkupohjan jonka paistoin 23cm vuoassa (tai no, ihan koko taikina ei mahtunutkaan yhteen vuokaan ja osa taikinasta paistui pienemmässä vuoassa..). Kokosin kakun tarjoilulautaselle 25cm irtopohjavuoan reunojen sisään jotta sain moussea myös reunoille. Näin vältyin reunojen pursottamiselta. :D

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Täytekakkuja

Pitkästä aikaa sain kakkutilauksen. Pohjana on 10 munan sokerikakkupohja, välissä itse keiteltyä vaniljaista mansikkahilloa ja kermaa. Kerman vaahtoutumisen kanssa oli pientä haastetta, kuten näin lämpimillä keleillä yleensäkin.. Siitä tämä vuodenaika on kuitenkin ihan paras, kun koristeet kakkuun voi hakea vaikka pihalta kukkapenkistä..

Loppuun vielä omien lasten toukokuisilta synttäreiltä julkaisematta jäänyt kakku.. Tässäkin pohjana sama 10 munan sokerikakkupohja, mutta täytteenä taisi olla jokin helppo ja nopea suklaamousse..