lauantai 13. joulukuuta 2014

Kynttiläkokeiluja ja sytykkeitä

Ehdin kuin ehdinkin kokeilla kynttilöiden valamista vielä ennen joulua. Tosin kokeilu ei onnistunut ihan niin hyvin että siitä saisi mitään kunnollista ohjeistusta tehtyä.. :) Joulunpunaista väriä en enää saanut, mutta kuvittelin että saisin pinkistä ja mustasta väristä sekoitettua jotakin sinne päin.. No, ei ihan! :) Sain aikaiseksi violettia massaa, mutta miksei sitäkin voisi jouluna polttaa.. Tai ainakin tammikuussa siinä vaiheessa kun kaikki joulunpunainen alkaa jo kyllästyttää.. Muotteina käytin muovisia, kertakäyttöisiä shampanja-laseja ja vaikka luulin tukkineeni kaikki reiät tarkoin, lähes puolet massasta valui pellille.. Sinänsä se ei haitannut, sillä olin varannut sitä muutenkin reilusti toista kokeilua varten. Alla muutamia kuvia valun vaiheista..
Näissä kynttilöissä käytin sekä steariinia että parafiiniä. Steariinin osuus on 10%. Kynttilämassan lämpötilan pitäisi olla noin 80 astetta kun se kaadetaan muottiin. Kun tämän satsin kanssa kävi niin kuin kävi ja kaadoin massaa aina pellille valuneen massan tilalle lisää, kattilassa oleva massa jäähtyi.. Kokeilin toki, mitä tapahtuu jos muottiin kaataa jäähtynyttä massaa: se alkaa vaahtoamaan..
 Toinen kerros väritöntä massaa pysyikin sitten jo muotissaan kun ensimmäinen kerros oli jähmettynyt.
 Viisi ihan kaunista kynttilää sain kuitenkin aikaiseksi.. Yhden kynttilän lahjoitin ystävälle, ja yksi piti tietenkin heti testausmielessä sytyttää.. Vuorokausi täytyisi malttaa valun jälkeen odottaa ennen sytyttämistä, ja kyllä minä sen verran maltoinkin.. :)
Näiden kynttilöiden idea on peräisin täältä.
 
***
Sen pellille valuneen massan annoin jäähtyä kunnolla ja pilkoin pieniksi palasiksi.
Puhkaisin varta vasten tätä kokeilua varten ostetun (ja tyhjennetyn) Pringles-purkin pohjan ja pujotin sydänlangan reiästä. Tiivistin pohjassa olevan reiän jälleen huolella sinitarran avulla. Pingotin sydänlangan suoraksi tikun avulla. Laitoin violetteja kynttilänpalasia 150 g edestä purkin pohjalle.
 Sulatin parafiinia ja kuumensin sen 80-asteiseksi. Kaadoin parafiinin muottiin pari senttiä violettien palojen yläpuolelle.
Ja yllätyin: pisaraakaan kynttilämassaa ei valunut muotista pellille! :)
 Alla olevista kuvista näkee miten kynttilänpalat hieman pyöristyvät ja miten massa alkaa jähmettyä.. Pahoittelut parin kuvan todella huonosta laadusta..
 Tältä massa näyttää jo alle 10 minuuttia massan kaatamisen jälkeen:
 Kynttilään muodostuu kuoppa noin tunnin kuluessa massan kaatamisesta. Jälkitäyttö tehdäänkin noin tunnin kuluttua, eli jäljelle jäänyt massa sulatetaan ja kuumennetaan uudelleen 80-asteiseksi ja täytetään syntynyt kuoppa massalla. Lykkäsin muotin jääkaappiin pian täyttämisen jälkeen ja sieltä otettuani kynttilässä oli vain entistä syvempi kuoppa:
Taas sulatin vähän lisää parafiinia ja täytin onkalon uudelleen. Kun viimeinenkin täyttö oli tehty ja kynttilä jähmettynyt, revin muottina toimineen Pringles-purkin pois kynttilän ympäriltä, ja lopputulos on mielestäni tosi kiva. Alla oleva violetti massa kuultaa kivan epätasaisesti värittömän massan alta. Jokunen kolo näkyy olevan siellä täällä, mutta minusta ne antavat vain kivasti ilmettä käsintehdylle kynttilälle! Melko kuluvaista tavaraa tuo kynttilämassa on; tähän kynttilään meni violettia steariinin ja parafiinin seosta 150g ja väritöntä parafiinia vielä lisäksi 330g, eli kynttilän paino on 480g.
 Näihin kynttilöihin idean nappasin täältä..
 
***
 Alkuviikosta tein sytykeruusuja kananmunakennosta. Yhdestä 15 munan kennosta saa noin 15 sytykeruusua. Näitä varten sulatin erivärisiä ja -kokoisia kynttilänjämiä ja kastoin ruusuja niin monta kertaa (3-4) kuin sulaa kynttilämassaa riitti. Lopun massan valelin vielä ruusujen päälle jotta sain kaiken sulatetun massan käytettyä mahdollisimman tarkoin.. Itse olen niin onneton sytyttämään saunanpesää tai takkaa että näille on todellakin käyttöä!
 
Alla olevan kuvan etummainen pilttipurkkilyhty on tyttären kerhossa tekemä. Pilttipurkin pintaan on liimattu karkeaa merisuolaa.. Minusta lyhty on tosi kaunis.
 
Tunnelmallista viikonloppua ihan jokaiselle! :)

4 kommenttia:

  1. Aivan mahdottoman kauniita kynttilöitä ja minun silmiini sävy on tosi kaunis. Tosi hienon mallinen tuo ensimmäinen kynttiläsarja. Jälkimmäinen on ihanan marmorimaisen näköinen. Olet kyllä onnistunut:) Ihanaa viikonloppua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kynttilät onnistuivat tosi kivasti. Tuollaisen "marmorikynttilän" haluaisin vielä tehdä jouluksi -punaisena tietenkin, kun oikein joulunpunaista kynttilänpätkää olisi nyt kaapissa odottamassa. Ja se yksi kadonneeksi luulemani pringles-purkkikin löytyi kaapin perältä.. :) Kiitos Kanneli! :)

      Poista
  2. Ihania kynttilöitä! Marmorinen pinta ihastuttaa minuakin ja nuo kaksiväriset myös. Sinä kyllä osaat kaikenlaisia kädentaitoja. Ihanaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ensi joulua varten täytyy hankkia sitä punaista kynttiläväriä, niin saa tehtyä tonttukynttilöitä.. Nämä eivät ihan tontuista käy.. :) Vähän kaikkea on mukava kokeilla ja opetella.. :) Ihanaa viikonjatkoa myös sinulle, Hanna Mi! :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..