torstai 4. joulukuuta 2014

Jääkynttilät + ohje

Nyt sain aikaiseksi tehdä jääkynttilöitä ja vähän kuvattua vaiheitakin. Teimme näitä kynttilöitä pikkuporukalla joulumyyjäisiin ja yritin silloinkin kuvata, mutta ne kuvat ei ihan kaikilta osin onnistuneet.. Ja halusin toki itsekin vielä kokeilla näiden valmistusta. Kaikkia vaiheita ei itse tehdessä pysty kuvaamaankaan, joten osa kuvista on siltä ekalta kerralta.. Ja nyt huomaan tätä kirjoittaessa että ihan kaikista vaiheista ei tullut sittenkään otettua kuvia..
Kynttilöiden tekoon täytyy valmistautua vähän ennakkoon, mm. säästämällä maitopurkkeja, tekemällä jääpaloja, hankkimalla pöytäkynttilöitä ja parafiinia. Lisäksi tarvitaan kattila tai muu vastaava parafiinin sulattamista varten. Minä kävin varta vasten pyörähtämässä Kontissa ja hain 2l:n teräskattilan ihan kynttilänvalmistusta varten.
Laita parafiini vesihauteeseen sulamaan. Parafiini sulatetaan aina vesihauteessa, ei koskaan suoraan hellalla kuumentaen! Parafiiniä myydään sekä isoina levyinä että rakeina. Itse sulatin nyt parafiinilevyä. Näitä kynttilöitä valaessa parafiinin täytyy olla 100-asteista. Käytä esim. paistomittaria lämpötilan mittaamiseen. Tosin tein sen huomion, että kun viimeinenkin nokare parafiinista oli sulaa, lämpötila oli 100 astetta!
Parafiinin sulaessa tee muut valmistelut: suojaa pöytä hyvin esim. sanomalehdillä.
  Leikkaa maitopurkit vähän korkeammiksi kuin pöytäkynttilä ja tee pohjaan muutamia reikiä.
Asettele maitopurkit leivinpaperilla vuoratulle pellille (tarkista että maitopurkit pysyvät pellillä suorassa), laita pöytäkynttilät maitopurkkeihin tarkasti keskelle. Nosta kynttilöiden sydänlangat pystyyn. Älä laita leivinpaperin päälle sanomalehteä niin kuin minä ensin tein..
Murskaa jääpalat keittiöpyyhkeen päällä, vasara on hyvä apuväline.
 Palat saa olla melko isoja.
Liian pienet jääpalaset kerääntyvät yhdeksi isoksi möykyksi pohjalle ja sula parafiini ei pääse niiden väliin joten onkaloita ei muodostu pohjaan saakka. Sisällä oleva pöytäkynttiläkin jää silloin näkyviin.
 
Laita jääpalat pöytäkynttilän ja maitopurkin reunan väliin. Pidä huoli että kynttilä pysyy purkin keskellä. Laita purkit kynttilöineen pakkaseen odottelemaan ettei jääpalat pääse sulamaan.
Kaada sula, 100-asteinen parafiini kynttilän ja purkin reunan väliin, jääpalojen päälle.
 Älä säikähdä jos parafiini valuu rei'istä pellille. Sen voi myöhemmin sulattaa ja käyttää uudelleen.
Kaada parafiinia niin paljon että pöytäkynttilä peittyy kokonaan, mielellään vähän ylikin sillä jähmettyessään kynttilän pinta hiukan laskee.
 Kun kynttilä on jonkin aikaa jähmettynyt (n. 15-30 min), avaa pohjan reiät ja päästä jääpalojen sulamisvesi pois. Anna kynttilöiden jähmettyä noin tunnin verran ja poista maitopurkit ympäriltä repimällä.
Jääpalojen avulla kynttilään muodostuu hauskoja onkaloita.
 Anna kynttilän kuivua rauhassa ennen sytyttämistä.
Parafiinia meni yhteen kynttilään n. 130g. Sitä kannattaa sulattaa mieluummin liikaa kuin liian vähän, sillä ylijääneen jähmettyneen massan voi aina sulattaa uudelleen seuraavalla kerralla.
 
Seuraavaa kynttiläkokeilua varten on jo tarvikkeet ja muotit valmiina. Jospa ehtisin vielä ennen joulua niitäkin kokeilemaan.. :)

11 kommenttia:

  1. Näistähän tulee upeita. Onpa mielenkiintoinen tekotapa. En ole koskaan kuullut moisesta. Varmasti mielenkiintoista hommaa. Kiitos ohjeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sen vuoksi halusinkin tehdä näistä postauksen oikein vaihekuvin, koska tietoa ei löytynyt googlaamalla juuri ollenkaan, vain muutama hassu kuva. Oli kyllä mielenkiintoinen kokeilu. Kiitos Kanneli!

      Poista
  2. Kiitoksia ohjeesta! Nämä on kauniita kynttilöitä, enkä minäkään ollut ennen törmännyt tällaisiin. Tosin taitaa jäädä jonnekin tuleviin jouluihin näiden kokeilut :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kauniita, ja jokainen kynttilä on varmasti erilainen! Kiitos Hanna Mi!

      Poista
  3. Suuret kiitokset ohjeesta! Kynttilät ovat todella kauniita, enkä minäkään ole tällaisia ennen nähnyt. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla, on aika hauskaa puuhaa! :) Kiitos Krista!

      Poista
  4. Hienoja ovat, pitää kokeilla.

    VastaaPoista
  5. No olipa kivaa lukemista, täällä aamukahvilla istuessani. Parafiinia hankkimaan ja kokeiluun. 🇫🇮🇸🇪

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniita niistä tulee. Kiitos tästä ohjeesta kyllä pitää kokeilla 💗Liisa

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..